tiistai 22. heinäkuuta 2014

Benetton Neule

Ajattelin vinkata pikaisesti teille, kun huomasin Zalandolle tulleen taas Benettonin ihania 100% villaa olevia *neuleita myyntiin. Itseltäni löytyy kyseisiä neuleita *musta ja *beige viime vuodelta, ja taidan laittaa myös *harmaan tilaukseen. Lisäksi neuletta on saatavilla myös ihanaa *viininpunaista. Kyseiset neuleet olivat pelastukseni viime syksyn ja talven, sillä ne olivat ihania päällä eivätkä materiaalistaan huolimatta kutittaneet ollenkaan. Yksinkertaiseen neuleeseen saa myös helposti muutosta statement - koruilla tai huiveilla. Ainut mikä itselläni neuleissa askarrutti, oli ettei niitä saisi pestä ollenkaan koneessa, mutta itse rohkeasti heitin neuleet pesukoneen armoille, tosin pesupussin sisällä ja vain 30'c asteessa, lisäksi venyttelin neuleet aina kosteana muotoonsa. Vaikka voi tuntua hassulta hankkia kuumissa kesähelteissä villapaitoja, niin suosittelen olemaan ajoissa tai käy helposti niin, että jää lopulta kokonaan ilman. Mielestäni neuleet ovat melko pientä kokoa ja itse olenkin valinnut näistä aina yhtä kokoa normaalia kokoani suuremman. Neuleilla on hintaa vain 29,95€/kpl, joka on mielestäni aivan naurettava hinta, kun ottaa huomioon materiaalin ja kestävyyden!

8 kommenttia:

  1. Ohhoh, loistovinkki, tällainen on varmaan pakko napata ostoskoriin! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ihme kyllä ei ainakaan omalla ihollani kutita vaikka villaa onkin! Mä kyllä yleensä pidän myös jotain toppia alla :)

      Poista
  3. Nyt minulle tuli hirveä neulekuume. Olisipa jo syksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä ehtii taas käyttää kyllästymiseen asti ;)

      Poista
  4. Moikka ! Shoppailin itse juuri kyseisen neuleen myös. Minuakin askarruttaa neuleen peseminen, en raaskisi pilata sitä heti kättelyssä. Onko peseminen pesukoneessa siis ihan ookoo ja neuleesi ovat säilyneet hyväkuntoisina monen pesukone pesun jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Postaus on kolme vuotta vanha ja neule mulla oli jo aiemmin eli neljä vuotta sitten. Pesin pesukoneessa 30 asteessa ja venyttelin kosteana :) hyvin uskaltaa pestä! Mutta villa putsaa itse itsensä, eli usein tuuletus riittää :) enää mulla ei ole neuleet käytössä, vaikka ne on edelleen hyvässä kunnossa (odottelee kirppikselle menoa..) eli hinta-laatu tosiaan kohdallaan! :) Käytin niitä aikoinaan tosi paljon töissä ja yksinkertaisesti kyllästyin.

      Poista