tiistai 29. lokakuuta 2013

Zalandon alennuskoodi

Pahoittelen pientä blogihiljaisuutta, säät eivät oikein suosi bloggailua ja asukuvista voi vain haaveilla, kun aina sataa vettä ja  tulee aina vain nopeammin pimeää. Onneksi en taida olla ainoa tilanteesta murehtiva ja tämä ei onneksi tule kestämään loputtomiin. Itselläni huono sää vaikuttaa todella paljon mielialaan, ja ei oikestaan kiinnosta yhtään pukeutumiseen tällä hetkellä panostaa, kumisaappailla siis mennään niin töissä, vapaa-ajalla, kuin mökilläkin, joten ette taida jäädä mistään paitsi, aurinkoisia päiviä odotellessa! :) 

Sellainen ilmoitusluontoinen asia tähän väliin, että päätin lähteä Indiedaysin Inspiration -yhteisöstä, kiitos Indiedayssille näistä muutamasta kuukaudesta, jotka ehdin mukana olla! Toivottavasti löydätte jatkossa blogiini muita reittejä pitkin :) 

Sadepäivien piristykseki ajattelin jakaa alekoodin, jonka Zalandolta ystävällisesti blogini lukijoille sain. Valehtelematta varmasti puolet vaatekaappini sisällöstä tulee nykyisin Zalandolta, joten en ihan turhaan kyseistä netikauppaa hehkuta ;) Koodilla zalanne11 saatte 10% alennuksen yli 50 euron kertaostoksista (ei koske jo alennettuja tuotteita), voimassa 11.11.2013 asti! Kokosin kollaasiin omia tämän hetkisiä itselleni ajankohtaisia suosikkivaatteita Zalandon valikoimasta;

Kamelinväristä takkia ehdinkin metsästää jo pari postausta takaperin, ystävällinen lukija tuli vinkkaamaan Benettonin uutuus takista, joka olikin juuri mitä takilta toivoin! Takki lähti siis samantien tilaukseen, koon kanssa oli vain aikamoista arpomista, saa nähdä miten käy.

Takin lisäksi tilaukseen itselläni lähti myös vekitettyjä toppeja, kun niitä nyt sattui löytymään. Keväällä tällaisia jo metsästin huonoin tuloksin, nyt kotiin lähti toppi niin mustana, valkoisena kuin viininpunaisenakin. Toivon, että viikonlopuksi ehtisin tilaukseni saada, että saisin uutta puseroa päälle lauantaina illanviettoon nahkahameen kaveriksi. Zalandolla onkin tällä hetkellä todella hyvä valikoima erilaisia toppeja vaikka pikkujouluja ajatellen! Pikkujouluihin olisi myös mahtavaa pukea musta jumpsuit korkojen kanssa, tämän hankkiminen houkuttaa kovasti! Samaa jumpsuittia on saatavilla myös leopardikuosilla ja se vasta upea onkin, tosin pohdin riittääkö itselläni rohkeus sellaisen käyttämiseen ;) 

Huomasin myös, että Onlyn gold is the new black -collegea on saatavilla myös Zalandon valikoimista. Itseltänihän tämä college löytyy ja se on maailman mukavin päällä, joten voin kyllä lämpimästi suositella! Muutenkin silmääni miellytäviä collegeja löytyi taas useampi, mutta yritän pysytellä nyt niistä erossa. Collegepusero on kyllä paras vaate laittaa päälle sateisena syysaamuna, pehmeä ja mukava!

Nyt haluana toivotella kaikille mukavaa viikon jatkoa ja ei anneta harmaan sään lannistaa! :) Palailen toivottavasti loppuviikosta asukuvien kera.

Ps. Huutonetissä myynnissä Mulberryn Dorset Tote!

Linkit mainoslinkkejä!

6 kommenttia:

  1. Onko toi gold is the new black -college isoa kokoa? Haluaisin niiiin pistää sen tilaukseen!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, eli kannattaa ottaa kokoa pienempi ellei halua tosi löysää mallia :)

      Poista
  2. Kaukana on ne ajat jolloin olit vielä mainostamista vastaan... ;) (Etusivulla kolme mainospostausta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin taitaa olla ;) Mielelläni kyllä mainostan tuotteita, joita itse käytän ja olen aika tarkka muutenkin mihin lähden mukaan (myös pienille blogeilla tulee jos jonkin näköisiä yhteistyöehdotuksia) välillä mainoksia tulee enemmän, välillä vähemmän. Mutta jos sinua kovasti häiritsee, niin varmasti löydät blogeja, joissa ei ole yhtään mainontaa. Mukavaa viikon jatkoa! :)

      Poista
  3. Kiva kuulla, että takkivinkistäni oli hyötyä! Toivottavasti koon kanssa meni nappiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vielä älyttömästi kun takista tulit vikkaamaan! :) Tuo takki on just eikä melkei mitä halusin!! Ajattelin ensin tilata parissa eri koossa, mutta luettuani kommentteja muista Benettonin takeista sain käsityksen, että noissa on aika isot koot. Onneksi palautus on helppoa ja tilaa sitten isomma tilalle, jos ei sovi :) Tule sitten kertomaan miten sinulle takin kanssa kävi? Kiitos vielä tuhannesti! <3

      Poista