torstai 24. lokakuuta 2013

Kaukaisia laukkuhaaveita

Laukkukokoelmani kasvoi juuri vähän aikaa sitten uudella yksilöllä, kun pikkuruinen Mulberryn Lily liittyi joukkoon, sen myötä olenkin kokoelmaani älyttömän tyytyväinen! Nyt olisikin jo alettava karsimaan laukkuja pois päin, mutta minä se vain haaveilen uusista.

Cannesissa lomaillessa keväällä ihastuin palavasti kahteen laukkuun, joita olin jo aiemmin usein ihastellut Kourtney Kardashian upeissa asuissa. En seuraa kovinkaan monen julkkiksen tyyliä, mutta Kourtneyn pukeutumisesta pidän todella paljon (tähän voi vaikuttaa jonkin verran myös se, että olemme Kourtneyn kanssa lähes saman pituisia). Molempia laukkuja näkyi jonkin verran katukuvassa Rivieralla, sekä molempien liikkeet löytyvät Cannesin rantakadulta. Viimeksi tyydyin katselemaan liikkeitä vain ulkoapäin, ehkä ensi kerralla jo uskallan sisään ;) 

kuva, kuva
Kyseiset laukut  ovat Célinen Mini Luggage sävyssä Dune ja Balenciagan Classic City myöskin sävyssä Dune. Näissä kyseisissä laukuissa paras sävy on ehdottomasti vaalea! Vaalea laukku olisi aivan ihana kesällä  vaaleiden vaatteiden kanssa (haaveilen oikeasti päivittäin jo tässä vaiheessa vuotta kesävaatteista), ai että! Tällä hetkellä olen enemmän Célineen päin, mutta Balenciagan on varmasti käytännöllisempi, ehkä myös hieman kevyempi sekä hinnaltaan edullisempi. Olisi aivan mahtavaa jompi kumpi ensi kevään Cannesin matkalta kotiin tuoda. Taisin saada kotona jo hullun maineen, kun aloin edes puhumaan koko laukuista, hih. Tosin olen päättänyt, että jos säästäminen sujuu niin kuin pitää ja pystyn myymään pois jonkun samaa kokoluokkaa olevan laukkuni, ehdottomasti matkamuistolaukku lähtee mukaan!

Palaan varmasti näihin laukkuihin vielä uudemman kerran ja useasti täällä blogissa, hih. Nyt ajattelinkin kysellä teiltä lukijoilta hieman vinkkejä, sillä en ole kyseisiin merkkeihin aiemmin niin perehtynyt. Kertokaas te, jotka jomman kumman laukun omistatte käyttökokemuksia? Kuinka herkkä lialle tuo vaalea nahka on? Olen ymmärtänyt, että Célineä voi olla hankala saada? Saako tuota Dune -sävyä Célinen laukussa enää mistään, vai onko se ollut vain kausiväri? Tietääkö kukaan Mini Luggagen tarkkaa hintaa tällä hetkellä? Olisin todella, todella kiitollinen vastauksista!

25 kommenttia:

  1. Ihania laukkuja, varsinkin celinen<3 Kuulemma mini luggage maksaa n. 1800 e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat <3 Hahah, mietin, että ehkä parempi poistaa nämä vastaukset ennen kuin J näkee, muuten se pitää mua entistä hullumpana :D

      Poista
  2. Ottaisin ehdottomasti Celinen, aivan täydellinen! Sopisi mielestäni loistavasti laukkukokoelmaasi värin ja mallinkin puolesta. Mini Luggagen hinta vaihtelee materiaalista ja väristä riippuen, mutta usein se liikkuu siinä 1800 eurossa, kuten ylhäällä todettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, tuo Céline on vain niin yksinkertaisen upea! <3 Harmi vain, jos tuota Dune-sävyä ei keväällä saa, haluaisin ninenomaa sen! Kiva, että sinäkin olet sitä mieltä, että lakku sopisi kokoelmaani...mustia ja ruskeita laukkuja jo on, tuollainen vaalea olisi mahtava lisä ja oikea kokoelman aarre.

      Poista
  3. Celine, ehdottomasti! Kummastakaan ei ole käyttökokemuksia, mutta mini luggage löytyy omaltakin "listalta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kyllä haluaisin ehdottomasti, mutta tykkään kyllä kovasti myös Balenciagasta, väri on sentään selvä :D Hei miksei sinulla ole blogia? Olisi kiva lukea myös sun laukkujuttuja ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Céline on kyllä täydellinen, mutta saatavuus tosiaan mietityttää...

      Poista
  5. Mini Luggage ehdottomasti! miksi sen pitää olla noin kallis? luulisin että kyseinen laukku ois itelleni vähän liian hieno..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä ihan unelmalaukku <3 Heh, no sanoppa se, muttei ainkaan tule sama laukku niin usein vastaan :D Ajattelin ennen samalla tavalla, että laukku on liian hieno itselleni, mutta pyh, kerran sitä vain eletään ;)

      Poista
  6. Nämä molemmat on näkynyt pyörivän monien bloggaajien haavelistalla viime aikoina! Kauniita ovat molemmat, mutta itse en ole kummastakaan koskaan haaveillut... Kumma kyllä! :D ovat ehkä omaan makuuni hieman liian erikosia. Mutta tuo dune on kyllä ehdottomasti kaunein väri mitä Mini Luggagessa olen nähnyt!! Sopisi varmasti sinulle upeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole näihin törmännyt vielä kenenkään lukemani blogin listoilla, varsinkaan näissä sävyissä :) Tuota Balenciagaa mietin jo keväällä vielä bussissa matkalla lentokentälle, mutta päädyin kuitenkin Neverfulliin&Evaan :) tämä "erikoisuus" juuri itseäni viehättää, haluan kokoelmaani jotain, mitä ei tule kaikilla vastaan. Onneksi tosiaan makuja on monia ja ihmiset haaveilevat eri jutuista. Mulla on jo päässä moniaa asuja, mihin tuollainen vaalea laukku sopii :D

      Poista
  7. blogisi on ihana mutta en tiedä olenko ainoa jonka korvaan/silmään särähtää tapasi viljellä "hih"- ilmausta. toki jokainen tavallaan ja omaan blogiisi kirjoitat kuten haluat, mielestäni "hih" on vain jotenkin todella stereotypistä blogikieltä ja melko turha. ehkä olen vain turha nipottaja :D kivaa syksyn jatkoa, hih tai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö taidat olla aivan oikeassa, hih ;) Tosiaan käytän sitä tosi paljon, samoin hymiöitä (joita olen yrittänyt kyllä alkaa vähentämään) ja blogissani on usein älyttömästi kirjoitusvirheitä (joista parempi puolisko jaksaa huomautella) koitan jatkossa kiinnittää näihin asoihin enemmän huomiota :) Kiitos palautteesta ja siitä,että olet löytänyt tiesi tänne blogiin! Mukavaa syksyn jatkoa sinnekkin suunnille!:)

      Poista
    2. Ei sulle halua edes antaa mitään negatiivistä palautetta kun vastailet aina niin ystävällisesti :) osaat todellakin ottaa kritiikkiä vastaan! Kirjoitusvirheisiin tai mihinkään muuhun en tosiaan ole edes kiinnittänyt suurempaa huomiota , vain hihittelyyn XD kiitos ystävällisestä vastauksesta :)

      Poista
    3. Kiitos ystävällisestä kommentista, rakentavaa palautetta saa aina antaa! :)

      Poista
  8. Moi! Itseäni ei kumpikaan laukku ulkonäöltään saatikka hinnaltaan kiinnosta, mutta naisena ja laukkufriikkinä ymmärrän ja komppaan ;)
    Mungolifen Anna oli juurikin mielestäni Celineä hankkimassa, tsekkaa muutenkin huippublogi! www.rantapallo.fi/mungolife
    Terkuin, Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minullekkin nuo hinnat alkavat olla jo vähän liikaa :/ Mutta uskon, että laukusta olisi iloa vuosiksi eteenpäin :)

      Mä itse asiassa luinkin Annan blogia ihan alkuajoista lähtien, nykyään tykkään lukea vähän "pienenmpiä" blogeja ja nämä vanhat suosikit ovat jääneet kokonaan, mutta täytyy ehdottomasti mennä nyt taas tsekkaamaan, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  9. Laatu maksaa, niinhän se menee :) Tyylisi on klassisen tyylikäs, kaikessa ja oih, miten hingun myös Cannesiin! Ihanaa syksyn jatkoa sinulle, terkuin Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut :) Täytyy varmaan ottaa yhteyksiä Célinen Cannesin myymälään ennen matkaa ja kysellä laukun tilannetta! Cannesia voin kyllä matkakohteena suositella, lyhyet lennot, ihanat rannat ja leppoisa tunnelma. Kiitos vaan kovasti sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa sinnekkin! :)

      Poista
  10. Apua miten upea tuo Dune-väri on! Mini Luggage on ollut omalla haavelistalla heti siitä lähtien, kun sen reilu vuosi (?) sitten ensimmäisen kerran näin. Olen käynyt kyseistä laukkua ihailemassa Helsingissä, mutta kovan säästämisen takana laukku on! Harmittaakin siksi ehkä himpun, etten tuota "alussa" heti ostanut, hinta kun oli reilu 600e halvempi kuin nykyään... Toivottavasti ei siis nouse ensi vuoteen ihan samassa määrin :D

    Bongasin juuri Mrs.V:ltä (Strickly Style) upean tummansinisen Luggagen! Aivan mieletön myös se :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekkin!:) Itse olen haaveillut Celinestä reissusta asti, tosin aluksi olin enemmän Balenciagan puolella. Pitkään olen miettinyt näistä postailevani, mutta aina on vain jäänyt. Tuo Dune olisi aivan täydellinen laukkukokoelmaani! Hinta on tosiaan aika suolainen :( itseni tuntien tosin tiedän, että jotain kun saan päähäni säästän mistä vaan muusta että sen saan :D Täytyyhän sitä jotain kiitosta saada, että päivästä toiseen käy töissä :D apua kyllä jos hinta vielä nousee samaan tahtiin!!

      Upea tuo hänen laukkunsa kyllä, itse katsoin, että se on musta, mutta aika päheä t.sinisenäkin! :)

      Poista
    2. Samaa mieltä! Jotain kannustinta täytyy hankkia että jaksaa uurastaa päivästä toiseen ;-)

      Poista
  11. Oi oi,miten upea tuo Mini Luggage Dunen värisenä! Toivottavasti sitä olisi keväällä saatavilla vielä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin!:) Tuo olisi kyllä itselleni ihan unelmalaukku <3

      Poista