keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Destination: Cannes

Untitled #26

Olen taas todella ajoissa liikkeellä asian suhteen, mutta minkäs teet, kun on niin innoissaan! Tosiaan viime keväiseen tyyliin lähdemme taas toukokuussa parin viikon lomalle Ranskan Rivieralle, Cannesiin. Pitkän pohdinnan ja sopivan majoituksen löytymisen jälkeen (joka olikin uskokaa tai älkää jo näinkin aikaisessa vaiheessa todella hankalaa Filmifestivaalien takia), matka on tilattu! Nyt voikin alkaa hyvällä mielin odottelemaan toukokuuta, joka tulee varmasti taas yhtä nopeasti, kuin tänäkin vuonna ;) Ennen Rivieran matkaa olisi mahtavaa tehdä alkuvuodesta vaikka pidennetyn viikonlopun pituinen reissu jonnekkin, esimerkiksi Barcelonaan tai johonkin päin Italiaa, mutta saa nähdä miten budjetti ja lomat antavat myöten. Kyllä tämän tulevan matkan voimalla jaksaa taas sateisen syksyn ja pitkän talven, kun on jotain mitä odottaa!

Tästä muistuikin mieleeni, että yksi Riviera -postaus on roikkunut luonnoksissa kuukausikaupalla, olisi ehkä viimein aika tehdä se valmiiksi. Syksyn sateiden keskellä on mukavaa painautua sohvalle viltin alle ja selata lomakuvia, niiden kautta saa edes pienen palan aurinkoa tänne sateiseen Suomeen!

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! :) Mä en jaksaisi eteenpäin,jos ei olis matkaa jota odottaa :D Mulla on kesäkuussa pari viikkoa lomaa,joista toinen on ainakin vietettävä Välimerellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös :) Joo, en jaksaisi minäkään, vaikka aina sitä sanotaan ettei saisi elää vain lomia varten :D Hirvitti vähän tilata matkaa noin pitkälle, jos elämäntilanne (esim. työ) vaikka muuttuisi sitä ennen, eihän sitä koskaan tiedä. No matkalle on lähdettävä joka tapauksessa :D

      Poista
  2. Vautsi, olettepa olleet hyvissä ajoin liikkeellä! :) Cannes on itseltäni kokonaan vielä näkemättä, vaikka muuten ranskass onkin tullut pyörittyä. Pitäisi siis ehdottomasti käydä jonain päivänä testailemassa, sen verran ihanilta kaikki kuvasti sieltä näyttivät ;)
    Itselläni on talven lomasuunnitelmat nyt hiukan tukossa, sillä alunperin olin lähdösä pariksi kuukaudeksi Australiaan sukeltamaan ja liputkin tuli jo hankittua. Nyt kun sainkin sen yliopistopaikan niin en ole ihan vielä varma kauinka tässä käy... Saapi nähdä. Innolla kuitenkin jään odotelemaan viimeistä Riviera-postausta! :)


    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pakko olla hyvissä ajoin liikkeellä, jos elokuvajuhlien aikaan Cannesiin haluaa, nyt olin itse asiassa aika myähässä majoituksen suhteen :D Me ainakain tykättiin Cannesista ja koko Rivierasta yleensä, joten suosittelen lämpimästi :)

      Vau, kuulostaa mahtavalta! Mutta ihan mahtia myös tuo yliopisto, kyllähän sitä ehtii matkustaa myöhemminkin :)

      Poista
  3. Mullakin on ollut heti lomalta palattua mietinnässä seuraava lomakohde! :D Jotenki se vain on pakko olla heti tiedossa joku lomamatka tai vähintään sen suunnittelu! Ollaan suunniteltu ensi kesänä reissua jonnekin välimerelle ja mielessäni kävi juurikin Ranskan Riviera, sillä muistin sinun kehuneen sitä paljon! :) Toinen kiinnostava kohde olisi Gardajärvi Italiassa, siitäkin ollaan kuultu paljon kehuja. Ehkäpä vuodenvaihteen jälkeen laitetaan matkaa varaukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, ihan perus ;D
      Me tosiaan tykättiin Rivierasta älyttämästi, vaikka esim. Cannes on aika pikkuinen paikka. Riippuu varmasti mitä matkaltanne haette, onko mieleen. Cannesissa oli Janille autoja ja mulle rantaa, eli ihan täydellinen paikka meille ;) Mekin keksittiin jo heti seuraava kohden syksyksi; Marbella! Kunhan saa lomat sumplittua vain jotenkin!

      Poista
  4. Mulla on ensi vuonna kolmen viikon kesäloma, mutta yritän varastaa siitä viikon talvelle jos vaan onnistuu. Se nyt riippuu muiden lomista että miten haluaa pitää. Olisi niin ihanaa päästä reissuun!

    Mahtavaa kyllä aina, kun on mitä odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtia, että sinulla on tiedossa jo niin pitkä loma! :) Mulla olisi tänä vuonna piiiiiitkästä aikaa myös talviloma, mutta yritän saada siirrettyä sen kesään, niin että jäisi syksylle viikko lomaa. Mä en ole oikein koskaan osannut matkustaa talvella, jotenkin masennun vaan entisestään kun lämmöstä palaa lumikasojen keskelle :D

      Poista
  5. Oiiiiii, ihanaa!! Kuten jo niin moneen kertaan todettua: matkan odotus on ihan parasta!! :) Kyllä elää pitää matkoja varten, koska kliseistä tämäkin: eihän ne nyt oikeasti tuntuisi miltään jos aina olisi reissussa. Arki, hyvä arki siinä välissä on ihan yhtä ihanaa... silloin kun on jotain mitä odottaa! :)

    Pakko muuten sanoa myös, että tosi kaunis ja tyylikäs tuo kollaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, odotus on ehkä parasta :) Totta puhut, jos olisi elämä yhtä matka vaan, ei tuntuisi reissut enää miltään. Sama juttu oikeastaan kaikessa, jos voisi ostaa mitä vaan ei mikään tuntuisi enää mitään...

      Kiitos, Polyvorella on super hauskaa tehdä kollaaseja! Näin joskus samantyyppisen kollaasin jossain ja siitä sain inspistä :)

      Poista
  6. Hei!Nyt vähän ohi postauksen,mutta osaisitko jeesata miten tuonne facebookin laatumerkkien flea "kirppikselle" pääsisi liittymään?Huomasin,tuolla yhden postauksen,jossa kovasti tätä kehuttiin paikkana,olisi myytävää/ostettavaa,mutta ei yhtään tuttua siellä?Jätin nyt kuitenkin pyynnön sisään.
    Kiitos,jos pystyt auttamaan.Yst.Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Itse kamppailin samojen ongelmien kanssa aiemmin, pyynnönkin lähetin, mutta mitään vastausta ei kuulunut! Onneksi huomasin, että pari Face-kamuani kuului ryhmään ja toinen heistä ystävällisesti kutsui minut :) Odottele muutama päivä, jos ei mitään kuulu, niin mä vaikka kutsun sut sinne (jos osaan) :D

      Poista
  7. Ok,Kiitos kovasti :)Odotellaan nyt pari päivää,jos jotain tapahtuisi...:)Yst,Annika

    VastaaPoista
  8. I must say that I love this collage, especially the sandals and the bikini!

    VastaaPoista