tiistai 15. lokakuuta 2013

Alkutalven asuja

Loppuviikolle on luvattu kylmeneviä säitä, tavallaan hieman odotan jo kylmempää, sillä se tarkoittaa sitä, että villakangastakit saa käyttöön! Olen nimittäin lopen kyllästynyt trensseihin ja Converseihin. Tiedän, että keväällä taas kaipaan Converseja, olen kyllästynyt vilakangastakkeihin  ja tulen perumaan nämä puheeni, hih. Lumisadetta en todellakaan odota, mutta sellainen ihan pieni pakkanen ja auringonpaiste olisi ihanteellinen sää. Kokosin muutamia asuja navysinisen peacoatin ja omien asustesuosikkejeni ympärille, tällaisissa minut tullaan pian näkemään; 

villakangastakki, huivi Lindex, raitapaita, laukku Mulberry

Ostin Lindexiltä Holly&whyte -malliston kirkkaanpunaisen huivin, vaikka olen todella huono käyttämään värejä, ajattelin että tällainen väriläiskä olisi kiva piriste perusasujen kaveriksi. Heti ostohetkellä mietin, että haluan ehdottomasti käyttää huivia navysinisen, konjakin ja raidan kanssa. Itsehän käytän raitapaitoja ympäri vuoden, monet mieltävät ne vain kesään sopiviksi, mutta minulla syksyn tullen vaan raitapaitojen käyttö kiihtyy ;) Punainen huivi olisi varmasti todella ihana myös harmaan neuleen ja mustien asusteiden kanssa. 

laukku Louis Vuitton, farkut, saappaat
 
Tummanruskea sopii mielestäni syksyyn ja talveen älyttömän hyvin. Tummanruskeat saappaat ovat pysyneet suosikkeinani jo muutaman vuoden ajan.  Valkoinen palmikkoneule raikastaa tummansinisen ja ruskean combon, Monogrman -kuosinen laukku tekee asun astette mielenkiintoisemmaksi. Mulberryn Oak-huivi on mielestäni ihan täydellisen sävyinen ja sopii monien eri ruskeiden sävyjen kanssa, onneksi kyseisen huivin vuosi sitten hankin.
 
villakangastakki, laukku Mulberry, huivi Mulberry, nahkakäsineet
 
Khakinvihreä ja tummansininen ovat pettämätön yhdistelmä. Innolla odotan, että pääsen pukemaan tämän suosikkiyhdistelmän uuden Mulberryn Lilyn ja mustien nahkasaappaiden kanssa. Valkoinen yläosa raikastaa kyllä asun kuin asun, mutta khakinvihreän kanssa sopii mielestäni todella hyvin myös musta, harmaa tai viininpunainen, vain puseroa vaihtamalla saa asusta erilaisen.
 
Jännä miten sitä koko vaatekaappi tuntuu paljon toimivammalta, kun vain takkia vaihtaa, oletteko huomanneet samaa? ;)

Linkit mainoslinkkejä!

9 kommenttia:

  1. Ai, kun on ihania asukokonaisuuksia. ♡ Sulta löytyy kivoja asusteita, jotka muuttavat kivasti kokonaisuutta. :-)
    Oma laukkukokoelma on vielä niin pieni, että sillä ei paljon vaihtelua saa ja jokunen kenkäpari pitäisi hankkia... Vähitellen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Olen kyllä todella tyytyväinen asusteisiini, niihin tykkään panostaa :) Multa ei oikeastaan puutu kuin mustat korolliset nilkkurit, mutta niiden löytäminen tuntuukin olevan todella hankalaa! Hiljaa hyvä tulee ;)

      Poista
  2. Asoksen biker-bootsit olivat nappiostos! Aluksi ne tekivät kantapäihin hirveät rakot, mutta nyt ne ovat jo muotoutuneet jalalle sopivaksi. :) Tuli talvihuiveista mieleen, että jos on haaveillut Acnen Canada- huivista, kuten minä, niin H&M.comin miestenosastolla on kahdellakympillä käytännössä aivan identtinen 100% villahuivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minullakin ne hiersivät aluksi rakkulat kahteen kohtaa jalkaa, mutta onneksi muotoontuivat :) Kiva, että olet kenkiin tyytyväinen :) Tilasitko muuta Asokselta?
      Piti heti mennä katsomaan huivia :D Harmi kun en tarvitse harmaata huivia, sillä omistan jo viime vuodelta Gantin huivin. Tosin Gantin malli on aika luiru :/

      Poista
    2. En tällä kertaa tilannut muuta. Olen kyttäillyt sieltä yhtä River Islandin peacoat -takkia, mutta se on jatkuvasti loppuunmyyty. En minäkään olisi tarvinnut enää yhtäkään talvihuivia,mutta... :D

      Poista
  3. Wau, wau ja wau!!! Mitä yhdistelmiä! Taas erittäin hyvä syy seurata blogiasi. Meillä näyttää olevan sama maku, minulla ei vain ole mielikuvitusta/tyylitajua yhdistellä asuja. Kiitos ihanasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtia, jos tykkäsit näistä, sillä minä tykkään älyttömästi tehdä kollaaseja :) Ja höpö, höpö varmasti olet taitava yhdistelijä ;) Kiitos sinulle ihanasta kommentista! :)

      Poista
  4. Kerrassaan upeita kollaaseja jälleen kerran. Kopsaan ylensä kaikki, sillä näistä saa tolla paljon inspistä omaan pukeutumiseen. Sulla on kyllä pettämätön tyylitaju :).
    Kiitos muuten myös blogin viimeaikaisesta sisällöstä, joka on ollut ihan huippua :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!! :) Ihan mahtavaa, jos saat inspistä! Mulla on itse asiassa tuo alimman kollaasin asu tänään päällä :D
      Postaustoiveita saa muuten aina laittaa ;)

      Poista