tiistai 15. tammikuuta 2013

Ajantasalla

Vihdoin minäkin pääsin ajantasalle ja hankin uuden puhelimen (olisi aika varmaan siirtää kellokin oikeaan päivään)! En ole ollenkaan kiinnostunut elektroniikasta ja ihmettelin itsekin miten sitä on tullut hankittua vähän ajan sisällä uusin iPad ja nyt uusi puhelinkin, tähän taitaa hieman vaikuttaa paremman puoliskoni painostus näissä asioissa ;) Viikon verran olen uutukaistani käyttänyt ja täytyy sanoa, että opettelua tämä vaatii. Aluksi mietin uudeksi puhelimekseni iPhonea, päädyin kuitenkin Sonyn Xperia Acro S uutuus malliin paremman kameran sekä tarkemman näytön takia, tosin pää kriteerinä taisi olla puhelimen valkoinen väri :)





Harvemmin ehdin tai ylipäätään jaksan arkena kuvata mitään, kun päivät tosiaan sujuvat töiden merkeissä, mutta luulen, että tämän uuden puhelimen myötä alkaa tänne blogiinkin ilmestyä enemmän (kännykkä)kuvia. Ajattelinkin kysellä teiltä, mitä mieltä olette tällaisista puhelimella tehdyistä postauksista ja kuvista? Tosin pakko tunnustaa, etten koko postausta vielä puhelimella tehnyt, mutta se on jo paljon, että sain kuvat puhelimella otettua ja lisättyä tänne blogiin, ehkä en ole ihan täysin toivoton näiden elektroniikkavempeleiden kanssa, hih. Luulen silti, että jätän suosiolla Pinterestin ja Instagrammin paremmin osaaville jatkossakin :)
 

16 kommenttia:

  1. Jee! :) täytyy sanoa että vaikka kuvien laatu on joka tapauksessa huonompi kännykällä blogatessa kuin vaikka järkkärikuvat, mä silti tykkään kovin lukea sellaisia postauksia! Mun mielestä niissä on sellaista aidon hetken tunnetta ja kivaa fiilistä. Nopeuden ja juurikin niiden fiilisten takia itsekin nykyään aika usein kännykällä bloggailen, toivottavasti myös muut tykkää :) niin ja Instagramissa ihan sama juttu. Se on muuten superhelppoa, kokeile ihmeessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, itsekkin tykkään kännykkäpostauksista muilla :) Joten luulenpa, että niitä alkaa tännekkin tulla, kunhan pääsen sisään tuohon puhelimeen :D Mä olen täysin surkea kaikkeen elektroniikkaan ja tietokneisiin liittyvässä, siksi tämä blogin ulko-asukin on tälläinen kun en vaan osaa :D

      Poista
  2. Mielestäni kännykkäkuvat ja järkkärikuvat ovat ihan eri juttuja ja edustavat eri asioita eli ei niitä edes tarvitse vertailla :) Kännykkäkuvat ovat juuri sellaisia, että kuvanottohetki on vain ollut niin kiva ja spesiaali, että se on ikuistettu välineen tasosta huolimatta. Hifistelykuvat taas ovat muuten ihania ja kauniita. Eli ilman muuta kännykuvia peliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse en tosin edes järkkäriä omista ja usein kuvaankin ihan pikkuruisella pokkarillani, jossa on kyllä aivan mahtavat ominaisuudet niin pieneksi kameraksi, välillä lainaan mieheni minijärkkäriä :) Tuskin tulee enää edes kameraa mukaansa otettua uuden puhelimen myötä, hihi :) Kiva kuulla etten ole ainut joka puhelinpostauksista tykkää, välillä kun tuntuu että nämä nykypäivän bogit ovat vain kilpailua kuka on paras kuvaamaan :(

      Poista
  3. Komppaa Girly Stylea tässä, ei niitä voi verrata mitenkään keskenään. Kännykkä kuvia peliin vaan. Minua hirvittää ajatuskin siitä, että tekisin blogipostauksia kännykällä, vaikka ehkä siihen oppisi :D

    Minusta kuvasta pidää saada selvää, ei se kuvan laatu ole aina niin mega tärkeää jos saa jonkun hyvän hetken kuvattua. Tottakai sitä mielellään ottaisi parhaalla mahdollisella kalustolla sen kuvan mutta kun se kalusto pitää kantaa mukana ja virittää niin johan se hetkikin menee ohitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhe, joo ehkä siihenkin oppii, jopa minä ;)

      Juuri tästä syystä en edes tällähetkellä omista järkkäriä, olen liian laiska :D

      Poista
  4. Instagrammin käyttö on helppoa ja kivaa! mie tuskin taas osaisin tätä bloggeria käyttää :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... no ehkä sitä voisi kokeilla, tulen aina aivan jäljessä tällaisissa jutuissa :) En vaan oikein pidä siitä, että Facebook omistaa sen :( Varmasti osaisit, odottelenkin milloin blogin aloitat ;)

      Poista
    2. Hehheh sitä varmaa pitää aika kauan odotella :) ei vaa ois ehkä aikaa panostaa blogiin töiden, jumppien, kotijuttujen jälkeen! tai ainakaan niin että sitä viittis kukaa lukee :D Kivempi lukee muitten omii!
      Aaaa emmä ees tieny et omistaa sen :D meikäkii on aika perillä näistä jutuista!

      Poista
    3. Voi harmi :( Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ihan sama juttu itsellä. Tosi usein olen miettinyt blogin lopettamista, mutta aina kuitenkin tullut toisiin aatoksiin :D millä jumpilla käyt?

      Poista
    4. Lessmilssin tunneilla enimmäksee! Pumppi, combat ja steppi lemppareita :) sie käyt vissii siellä entisellä popilla? sanoit vaa tääl kerran että tullu muutoksia salilla ni veikkasisin siitä..

      Poista
    5. Ahaa:) itse tykkään eniten spinningistä. Joo käyn siellä, tai siis olen käynyt tasan kerra muutoksen jälkeen. Luulenpa, että on kohta salin vaihto edessä Hyväntuulen saliin :) tosin en pahemmin jumpille nyt autokoulun aikana ehdi ja kesällä en käy tuskin ollenkaan, eli taidan siirtää salin vaihtamista syksyyn.

      Poista
    6. Juu! Kävin syksyllä kokeilees poppii ja muutaman kerran käyny hyvikselläkii ja se on kyl kiva paikka :)! Totesin kyl että mulle sopi paremmin kotii lähempän oleva sali ku ei aina pääs töistä suoraa jumppii ni ei oikee viiti ajaa töiden jälkee uudestaa kaupunkii!

      Poista
    7. Ymmärrän. Multa on molemmille saleille sama matka, jos olis pitempi ei varmaan jaksaisi ikinä mennä, heh.

      Poista
  5. Puhelinkuvat on kans ihan tervetulleita blogiin, niissä on yleensä ihan eri fiilis ku kamerakuvissa :) Ja instagram on tosi helppo käyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) taidan silti jättää sen suosiolla muille :)

      Poista