Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa hieman sekalaisia juttuja itsestäni, kuvituksena toimii asukooste syksyn aikana täällä blogissa nähdyistä asuistani. Seuraavat asut tulevatkin olemaan jo villakangastakkejen kanssa, joten oli aikain laittaa nämä alkusyksyn asut yhteen. Itse tykkään älyttömästi muiden blogeissa sekä asukoosteista, että näistä random-jutuista, joten päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja yhdistää nämä kaksi postausta.
1. Vaikken muuten tosi-tv-ohjelmista välitä, niin Sinkkulaivasta tykkään aivan älyttömästi! En oikein edes osaa sanoa mikä ohjelmassa niin viehättää, hyvää viihdettä ;) Telkkaria yleisesti katson todella vähän ja Sinkkulaivankin katson yleensä iPadilla jälkikäteen, saatan katsoa kerralla koko viikon jaksot putkeen. Myös Salkkarit tulee katsottua, jos satun olemaan kotona siihen aikaan.
2. Tykkään lukea ns. pienempiä blogeja, jossa asukuvat ovat todellisia eivätkä vain kuvausta varten stailattuja. Tuntuu, että monet blogit nykyisin vain toistavat itseään - sama musta-valkoinen blogin ulkoasu, samat vaaleat taustat, vaatteet ja korot, joissa kukaan tuskin jaksaa tosielämässä arjen keskellä kävellä. Ymmärrän kyllä, että ammattibloggaajat ovat ammattibloggaajia. Itse saan parhaiten inspiraatiota "tavallisten" ihmisten tavallisista asuista. Vinkatkaa ihmeessä hyvistä (pienistä) blogeista! :)
3. Säälin usein ihmisiä ja minulle tulee pahamieli helposti muiden puolesta, jos joku ravintola on vaikka tosi tyhjä niin säälittää omistaja, tai jos joku bloggaaja-kollega saa ikävän kommentin, säälittää. Sääliin siis ihmisiä hyvässä mielessä.
4. Olen kova juttelemaan tuntemattomille ihmisille, ja usein minua ärsyttää todella paljon, kun nämä henkilöt eivät esimerkiksi vastaa tai lähde mukaan keskusteluuni. Ehkä tässä on peruja maalaisvuosiltani, maalla kun on täysin eri meininki kuin kaupungeissa. Varsinkin tämä asuinkaupunkini tuntuu välillä olevan oikein tuppisuiden kaupunki..
5. Olen myös todella suorasanainen ja tempperamenttinen. Sanon yleensä mielipiteeni suoraan. Taannoin poikaystäväni isä kutsui minua pikku-pippuriksi :D Minulla on myös omat mielipiteeni vaikka Suomen poliittisista asioista, mutten useinkaan viitsi alkaa näistä väittelemään, kun asia ei johda mihinkään..
6. Juon harvoin alkoholia, mutta jos juon juonkin kunnolla sitten. Olenkin tullut siihen tulokseen, ettei alkoholi vain sovi minulle. Lisäksi minusta on järjetöntä kaataa monta kymppiä kurkusta alas. Viimevuotisista pikkujouluista sain elinikäisen arven leukaani. Myöhemmin kosmetologi kertoi, että haava olisi vaatinut tikit, että hupsista vain. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin ainakin arpi on leuan alapuoellla, joten se ei pahemmin näy.
7. Ensimmäinen ompelutyöni (shortsit) tänä syksynä aloittamallani ompelukurssilla onnistui muuten, mutta siitä tuli aivan liian suuri - ratkoja siis käteen kunhan saisin aikaiseksi.. Muutenkin taidan purkaa enemmän kuin ommella, mutta teen mieluummin täydellisen vaatteen kuin sinnepäin. Tällä hetkellä teen maksimekkoa, jonka jälkeen aion tehdä hameen jossa on iso rusetti. Vietin monta hetkeä kirjastossa etsien oikeanlaista kaavaa hameelle, viimein löytyi! Kankaita sen sijaan olen ostanut valmiiksi vinonpinon.
8. Olen täysin eri maata kuin muu perheeni, kaikki sisarukseni ja isäni asuvat maalla omakotitaloissaan. Itse en voisi ikimaailmassa kuvitella asuvani maalla, enkä oikeastaan omakotitalossakaan. Nuorempana kyllä ajattelin aina, että omakotitalo on ainut oikea asumismuoto, mutta niin se mieli muuttu ja viihdyn mainiosti kerrostalossa. En usko, että mieleni tulee tässä asiassa muuttumaan, lähinnä haluaisin asua isomman kaupungin keskustassa.
9. Tässä nykyisessä asuinkaupungissani olen muuttanut neljä kertaa; ensin kotoa solukämppään vuodeksi koulun alkaessa, sieltä pieneen yksiöön lähemmäs koulua, yksiöstä ihka ensimmäiseen omistusasuntoon 18-vuotiaana, jossa asuin nelisen vuotta, kunnes muutin J:n kanssa yhteen. Välissä ehdin asustaa Espanjassa solukämpässä muutaman kuukauden, mutta silloin minulla oli jo omistusasunto.
1. Vaikken muuten tosi-tv-ohjelmista välitä, niin Sinkkulaivasta tykkään aivan älyttömästi! En oikein edes osaa sanoa mikä ohjelmassa niin viehättää, hyvää viihdettä ;) Telkkaria yleisesti katson todella vähän ja Sinkkulaivankin katson yleensä iPadilla jälkikäteen, saatan katsoa kerralla koko viikon jaksot putkeen. Myös Salkkarit tulee katsottua, jos satun olemaan kotona siihen aikaan.
2. Tykkään lukea ns. pienempiä blogeja, jossa asukuvat ovat todellisia eivätkä vain kuvausta varten stailattuja. Tuntuu, että monet blogit nykyisin vain toistavat itseään - sama musta-valkoinen blogin ulkoasu, samat vaaleat taustat, vaatteet ja korot, joissa kukaan tuskin jaksaa tosielämässä arjen keskellä kävellä. Ymmärrän kyllä, että ammattibloggaajat ovat ammattibloggaajia. Itse saan parhaiten inspiraatiota "tavallisten" ihmisten tavallisista asuista. Vinkatkaa ihmeessä hyvistä (pienistä) blogeista! :)
3. Säälin usein ihmisiä ja minulle tulee pahamieli helposti muiden puolesta, jos joku ravintola on vaikka tosi tyhjä niin säälittää omistaja, tai jos joku bloggaaja-kollega saa ikävän kommentin, säälittää. Sääliin siis ihmisiä hyvässä mielessä.
5. Olen myös todella suorasanainen ja tempperamenttinen. Sanon yleensä mielipiteeni suoraan. Taannoin poikaystäväni isä kutsui minua pikku-pippuriksi :D Minulla on myös omat mielipiteeni vaikka Suomen poliittisista asioista, mutten useinkaan viitsi alkaa näistä väittelemään, kun asia ei johda mihinkään..
6. Juon harvoin alkoholia, mutta jos juon juonkin kunnolla sitten. Olenkin tullut siihen tulokseen, ettei alkoholi vain sovi minulle. Lisäksi minusta on järjetöntä kaataa monta kymppiä kurkusta alas. Viimevuotisista pikkujouluista sain elinikäisen arven leukaani. Myöhemmin kosmetologi kertoi, että haava olisi vaatinut tikit, että hupsista vain. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin ainakin arpi on leuan alapuoellla, joten se ei pahemmin näy.
7. Ensimmäinen ompelutyöni (shortsit) tänä syksynä aloittamallani ompelukurssilla onnistui muuten, mutta siitä tuli aivan liian suuri - ratkoja siis käteen kunhan saisin aikaiseksi.. Muutenkin taidan purkaa enemmän kuin ommella, mutta teen mieluummin täydellisen vaatteen kuin sinnepäin. Tällä hetkellä teen maksimekkoa, jonka jälkeen aion tehdä hameen jossa on iso rusetti. Vietin monta hetkeä kirjastossa etsien oikeanlaista kaavaa hameelle, viimein löytyi! Kankaita sen sijaan olen ostanut valmiiksi vinonpinon.
8. Olen täysin eri maata kuin muu perheeni, kaikki sisarukseni ja isäni asuvat maalla omakotitaloissaan. Itse en voisi ikimaailmassa kuvitella asuvani maalla, enkä oikeastaan omakotitalossakaan. Nuorempana kyllä ajattelin aina, että omakotitalo on ainut oikea asumismuoto, mutta niin se mieli muuttu ja viihdyn mainiosti kerrostalossa. En usko, että mieleni tulee tässä asiassa muuttumaan, lähinnä haluaisin asua isomman kaupungin keskustassa.
9. Tässä nykyisessä asuinkaupungissani olen muuttanut neljä kertaa; ensin kotoa solukämppään vuodeksi koulun alkaessa, sieltä pieneen yksiöön lähemmäs koulua, yksiöstä ihka ensimmäiseen omistusasuntoon 18-vuotiaana, jossa asuin nelisen vuotta, kunnes muutin J:n kanssa yhteen. Välissä ehdin asustaa Espanjassa solukämpässä muutaman kuukauden, mutta silloin minulla oli jo omistusasunto.
10. Toisinaan minua ahdistaa kun en tiedä mitä "isona" haluan tehdä työkseni. Joskus mietin, jos lähtisin vielä opiskelemaan uuden ammatin..mutta minkä? Ajattelen aina kaikista työpaikoistani, että tämä on vain väliaikaista..
11. Inhoan lakata kynsiä, mutta mielestäni hyvin hoidetut kädet kertovat paljon ihmisestä, joten pakon edessä lakkaan kynnet silloin tällöin, onneksi tässä hommassa auttaa paljon kynsilakan pikakuivattaja. En tunnu myöskään saavan kynsiäni koskaan pitkiksi.. Onneksi kylmillä keleillä voi käyttää kauniita nahkakäsineitä ;)
12. Varaan usein matkat valmiiksi, ja vasta kun kaikki on muuten valmista, anon lomaa töistä. Osaan pitää puoleni loma-asioissa, jos ei lomaa järjesty, niin.. Muutenkin varsinkin pienessä firmassa työskennellessä on osattava pitää puolensa ja tietää itse asioista. Matkat varaankin hyvissä ajoin etukäteen, joten siitä ei voi olla kiinni, etten ilmoittaisi ajoissa ;) Nyt olen jo varannut ensi vuodeksi matkan niin Espanjan Marbellaan kuin Ranskan Cannesiin, näiden lomien välillä onkin vain reilu kuukausi.
13. Olen hyvä säästämään, jos niin päätän.. Muuten olen aikamoinen "kymppi sinne tänne"-henkilö. Usein palkan tullessa tilille maksan laskut, säästän tietyn osan ja elän sillä (pienellä) siivulla mitä jää. Säästämisessä auttaa budjetin laskeminen etukäteen, paljonko tulee, paljonko on yhteensä laskuja, kuinka paljon pystyy säästämään. En usko, että ilman tarkkaa laskemista säästäminen onnistuisi itseltäni. Kuun lopussa vaikka käyttötilillä olisi kuinka vähän rahaa, en missään nimessä ota rahaa säästötililtä. Suuremmat hankinnat (laukut, matkat, huonekalut..) maksan sitten säästöillä.
14. Olen 151,8 cm "pitkä" ja nykyisin viihdyn oikein mainiosti näin pienenä. Olen myös pysynyt samassa painossa jo parin vuoden ajan, ja juuri tämän kokoisena olen tyytyväinen. Mieheni sen sijaan on 186 cm, joten joutuu hieman kumarrella asukuvia ottaessaan ;)
15. Viikolla yritän syödä terveellisesti, mutta auta armias, kun perjantai koittaa suuntaan suoraan töistä karkkiostoksille, kuten tänäänkin. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät olemaan täysin ilman herkkuja, minä en ikimaailmassa pystyisi.


%2B(Copy).png)


.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
.png)
%2B(Copy).png)
.png)









kuvat