Sain todella hyvää palautetta viime kerralla 15 Randon facts -postauksestani, jonka julkaisin noin kuukausi sitten, joten ajattelin ottaa ihan tavaksi kirjoitella silloin tällöin näitä randon -juttuja itsestäni ja samalla koota viimeaikaisia asuja yhteen. Tuskin tästä tulee tapa joka kuukausi, mutta aina välillä kivaa vaihtelua ja tuo vähän persoonaakin blogiin. Olisi myös ihanaa kuulla, minkälaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, kertokaa jotain itsestänne? :)
1. En voi sietää limenvihreää väriä ja oranssi on myös yksi inhokkini. Anoppi ei tätä tosin tiedä ja kerran sain lahjaksi niin limenvihreät villasukat kuin lapasetkin. Sen sijaan lempivärini on beige, joka toimii kaikessa, niin vaatteissa kuin sisutamisessa.
2. Jos kerran sain arven leukaani pikkujouluillan päätteeksi, niin arpia löytyy kyllä monia muitakin, kuten keskeltä otsaa käveltyäni ihan lapsena päin ovea sekä iso palojälki oikeasta kädestä. Tässä yksi päivä poltin myös kunnolla kihartajalla olkapääni... tunari mikä tunari! Mutta eikös se niin ole, että arvet kertovat elämästä.
3. Olen käynyt New Yorkissa vuonna 2010, mutten tuolloin jotenkin osannut arvostaa koko paikkaa, en hevoskärryajelua Central Parkissa, en upeita rakennuksia. Monet voivat vain haaveilla asioista joita Nykissä koin, siksi harmittaa asenteeni tuolloin. Onneksi nyt olen vähän "aikuistunut"
joten uusi reissu Nykkiin on ehdottomasti joskus tehtävä! Nykin matkaa aloimme suunnitella J:n kanssa oikeastaan heti kun tapasimme, ja minä olinkin samantien matkoja tilaamassa! Mutta niin se menee vielä viiden vuoden jälkeenkin, minä tilaan matkat ja ilmoitan, että nyt lähdetään!
4.
En koskaan ollut pelkkä opiskelija, vain tein töitä koko
opiskeluajan. Ensimmäisen puoli vuotta opiskelujen alettua työskentelin puhelinmyyjänä, kunnes pääsin töihin markettiin.
Toisinaan olen ehkä hitusen katkera, kun monet juhlat
jäivät juhlimatta, sen sijaan kävin koulua, paiskin töitä ja laskin,
kuinka rahat riittävät taas kaikkiin laskuihin. Toisinaan taas pohdin
tuota aikaa ja mietin, kuinka ylpeä olen itsestäni, sillä olin jo hyvin
nuorena itsenäinen. Toisaalta taas välillä tuntuu ettei tuolloin vaikka
teki töitä ja opiskeli ollut niin sidoksissa kelloon, kuin nykyään
päivätyössä. Täytyy myös sanoa, että näin jälkikäteen ajateltuna jopa toisinaan tykkäsin työstä marketissa.
5. Mietin vähän liian usein, onko tässä blogin pitämisessä mitään järkeä? Ahdistun ajatuksesta, että joku puolituttu saattaa lukea tätä... J usein sanoo, että miksen laita vaikka Instagramiin suoraa linkkiä tänne? Itse lähinnä kauhistun ajatuksesta, sillä sittenhän kaikki kaverit ja muut löytävät tänne :D Usein myös ajattelen pitäväni vähän "lomaa" koko blogista, mutta juuri silloin pää on täynnä ideoita blogiin, kirjoittelen tätä niin fiilispohjalta.
6. Ala-asteella halusin muotisuunnittelijaksi ja meillä oli kaverin kanssa tapana suunnitella vaatteita, joita piirsimme paperille ja meillä oli yhteinen kansio niille. Tuohon aikaan oli trendikästä läpinäkyvä muovi vaatteissa, joka meidän luomuksissa tietysti näkyi ;) Olen siis aina tykännyt vaatteista ja kieltämättä haaveilen edelleen työskenteleväni vaatteiden parissa näin lähes 20 vuoden jälkeenkin.
7. Ajokortin ajaminen oli ehkä
yksi vaikeista asioista tähän astisessa elämässäni. Autokouluun tosiaan menin vasta 25-vuotiaana. Se söi älyttömästi
rahaa ja hermoja. Jotenkin kuvittelin, että se on ihan läpihuutojuttu,
muttei ollut. Nyt minulla on enää viimeinen koitos jäljellä, kunnes saan
pitkäaikaisen ajokortin. En tiedä haluanko enää ikinä ajaa autolla..
ainakaan manuaalivaihteilla! :D
8. Kun olen yksin (harvoin) kotona tykkään kuunnella vanhaa musiikkia kuten Nylon Beattia. Musiikkimakuni on kaiken kaikkiaan melko laaja, mutta harmittavan vähän nykyään kuuntelen musiikkia.
9. Nuorenpana toivoin aina sinisiä silmiä, nyt hieman vanhempana ihmettelen kovasti miksi. Tätä nykyä olen todella onnellinen, että minulla on ruskeat silmät. Muutenkin iän myötä on oppinut arvostamaan hyviä puoliaan ja sivuuttamaan huonot ;)
10. Tykkään käyttää kotivaatteina ja yöpukuina J:n vanhoja t-paitoja, supermukavia! Kotityylini ei yleisesti aina ole mikään esittelykelpoinen, siinä ei kehtaisi edes posteljoonille aina ovea avata :D Usein olen kotona tukka sekaisin, maailman kulahtanein toppi päällä ja siihen vielä jotkut lapselliset pyjamahousut.
Mukavaa viikonloppua!