keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kesäkuu kuvina



Apua, miten nopeasti kesäkuu meni ohi! Toisaalta olen ehtinyt nauttia kesästä täysin rinnoin ja säätkin ovat olleet ihan mahtavat. Kesä on ehdottomasti muutenkin vuoden kiireisintä aikaa, eikä kalenterissa juurikaan ole tyhjiä päiviä. Tässä pieni kesäkuun läpikäynti puhelimella napattujen kuvien muodossa. Näiden lisäksi kesäkuu sisälsi ainakin töitä, terassi-illan pitkän kaavan kautta ja työkaverin läksiäiset. 


En ollut käynyt pandemian takia Helsingissä lähes vuoteen(!!!),mutta kesäkuun koittaessa siellä tuli käytyä useammankin kerran, niin miehen kanssa kuin yksinkin. Matkustin myös bussilla lähes vuoden jälkeen, kun suuntasin Helsinkiin yksi maanantaiaamu. Halusin käydä aamupalalla jossain itselleni uudessa paikassa, joten suuntasin Kämp gallerian Gasm Café & BariinSieltä pääsin kätevästi lempikauppaani &Other Storiesille, jossa oli ihan pyöriä pitkästä aikaa ihan rauhassa.



Parasta kun säät suosineet ja on voinut syödä lounasta ulkona, niin Helsingissä, asuinkaupungissa, puistoissa kuin omalla parvekkeella. Suuntasin Helsinkipäivänä lounaalle Green Hippo cafeen ja valitsin taas kana bowlin, joka toimii aina.


Upea lähipuisto. Niin kiva kun aivan kodin lähistöltä löytyy kaupungin kaunein puisto. Alppiruusujen kukinta on jo ohi tältä kesää, mutta ennätin käydä useamman kerran ihailemassa kukintaa. Olen myös ottanut tavoitteeksi kävellä välillä töistä kotiin pidempää reittiä tuon puiston kautta. Parasta muuten kun puistosta voi bongata Vanhan Porvoon jäätelötehtaan myyntipyörän. Aina ei tarvitse lähteä Porvooseen asti jätskille.



Lauantai Loviisassa, joka on supersymppis kaupunki. Olimme eräässä autotapahtumassa, jossa vaihdettiin paikkaa, mikä oli tosi kiva sillä samalla näki mitä kauneimpia maisemia. Ajeltiin pitkin maalaismaisemia, käytiin Loviisan keskustassa ja piipahdettiin historiallisessa Strömforsin ruukissa, jossa en ollut ennen käynytkään. Sinne täytyy joskus palata vielä paremmalla ajalla ihailemaan puutaloja.



Mökkielämää. Matkahaaveet ovat todellakin vaihtuneet mökkeilyyn, joka on tosi kivaa vaihtelua kuumalla kaupunkiasunnolle. Mökille ei onneksi ole kuin noin tunnin matka. Rakastan maalaismaisemia maitolaitureineen, enkä voi olla ihastelematta luontoa kesäaikaan, parasta kun kukkakimput saa täysin ilmaiseksi, kun vain viitsii kerätä.  


Helsingissä vai Rivieralla? Helsingin Tuomarinkylän kartanosta tulee tosi paljon Etelä-Ranska mieleen. Ajeltiin sinne yksi helteinen perjantai. Ulkomaa fiilistä lisäsi, kun katselin miten takapihalla maalattiin tauluja ja etupihalla ihmiset nauttivat lounasta ulkona helteessä.


Kirjoittelinkin jo piknikistä aiemmin, se on kyllä super kivaa kesäpuuhaa, eikä tarvitse lähteä kauas. Eväät vain kylmälaukkuun ja joku sopiva lokaatio etsimään.


Syntymäpäiväni juhlintaa. Ostin itse itselleni lahjan, koska miksei. Siinä missä ennen ei tullut juhlittua synttäreitä juurikaan, on nyt pandemian aikana tullut juhlittua ihan kaikki mahdolliset päivät - naistenpäivä, ystävänäivä, nimipäivä... Jotain iloahan tämän kaiken keskellä on pitänyt keksiä. Parvekesynttäreillä tarjosin helppoa juustokakkua mansikoilla koristeltuna sekä kauraleipien päälle tehtyjä pikkupizzoja. Kesäkuumalla ei todellakaan halua viettää liikaa aikaa keittiössä, joten tällaiset tarjottavat on helppo toteuttaa.


Juhannuksen juhlintaa kaupungissa. Istuttiin terassilla meren äärellä, jossa päivää vietti muutama muukin. Osa lähti tuurilla saareen, joka tuntuu olevan täällä asuinkaupungissa se paras tapa juhlia juhannusta. Saareen kyllä haluaisin käymään, mutta vähän rauhallisempaan aikaan. Istuin mieluummin terassilla pehmistä syöden, tosin keli alkaa olla liian kuuma jäätelölle, joka sulaa sekunneissa. 



Juhannuksena heitettiin myös road trip Porvooseen. Tämä oli jo toinen kerta kaupungissa itselleni tälle kesälle, mutta vanhaankaupunkiin en kyllästy. Juhannuksena tietysti putiikit olivat pääosin kiinni, kuten kuuluukin, mutta meillä olikin tarkoitus käydä jätskillä ja suunnata seuraavaan kohteeseen. Oli ihana kävellä vanhassakaupungissa, kun se ei ollut täysin ruuhkautunut. 

3 kommenttia:

  1. Ihana kesäkoostepostaus ja Porvoo on aina hyvä kohde piipahtaa :)
    Mitä sulla on noissa pikkupizzoissa täytteenä, entä pohjana.
    Ja mikä ihanuus kuoriutuu LV:n laatikosta?

    Aurinkoista kesänjatkoa,
    Porvoolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on aina ihana 😍☀️
      Pizzojen pohjina käytin fazerin lemppari kaurarieskoja, päällä atrian vuolukanaa, ananasta ja aurajuustoa 🍕 Vuittonilta ostin pikkulaukun 😊

      Mukavaa viikonloppua! ☀️

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta, pizzat menee kokeiluun ja testaan samalla niitä myös grillissä laitettuna.

    Aurinkoista viikonloppua,
    Porvoolainen

    VastaaPoista