tiistai 5. tammikuuta 2021

Alkuvuoden ajatuksia








pipo - Arket
kaulaliina - COS
takki - &Other Stories
rukkaset - Lindex
laukku - Gucci
maiharit - Steve Madden

Lumiset alkaneen vuoden toivotukset! Olin niin haaveillut kunnon talvesta, joten sanomattakin selvää, miten paljon luminen maisema on ihastuttanut viime päivinä. Monelle tämä alkuvuosi on virskistävä ajanjakso, kun kaikki on mahdollista ja voi niin sanotusti aloittaa puhtaalta pöydältä. Itse huomaan lähinnä kokevani pientä paniikkia, kun tietää taas vanhenevansa vuoden lisää, eikä edelleenkään ole selkeää suunnitelmaa, mitä sitä haluaisi esimerkiksi "isona" tehdä. Viime vuosi antoi tavallaan aikalisän. Suunnitelmalliselle ihmiselle voi tietämättömyys olla ahdistavaa, vaikka toisaalta viime vuosi opetti myös elämään tyhjän kalenterin kanssa, mikä oli toisaalta ihanaa. 

Uuden kalenterin käyttöönottaessa listasin sinne kolme tavoitetta tälle vuodelle, vaikken mitään uudenvuodenlupauksia koskaan teekkään. Suosin muuten ehdottomasti paperista kalenteria, johon kirjaan aivan kaiken mahdollisen ylös, niin työvuoroista korttien lähetyspäiviin. Isoimmat tavoitteet pidän ihan vain itselläni, mutta jännä nähdä pääsenkö niihin ja mitä vuosi tuo tullessaan. Pienempinä juttuina haluan opetella taas neulomaan, mitä viimeksi tein ehkä yläasteella. Haaveilin neulomisesta jo syksyllä, mutta nyt aion oikeasti aloittaa sen heti, kunhan saan langat ja puikot käsiini. Myös ompeluharrastus jatkuu, kunhan pääsee taas tunneille paikan päälle. Ajattelin ehkä nyt kevätkaudella tehdä jonkun vaatteen ja lisää sisustustyynynpäällisiä, joita on superhelppo tehdä. Blogi kulkee tottakai rinnalla, sillä tämä on itselleni vähän kuin pinnallinen päiväkirja, paikka jossa saa tehdä kaiken täysin oman mielen mukaan. Lisäksi toivon hartaasti, että näkisin ystäviäni sekä perhettä enemmän kuin viime vuonna ja pääsisi reissaamaan ainakin kotimaan rajojen sisällä ilman rajoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti