torstai 31. joulukuuta 2020

#bestnine2020


Erikoinen vuosi 2020 jää varmasti ihan jokaiselle meistä mieleen. Melko pastilliselta näyttää oma vuoteni Instagramin läpi. Yhdeksän tykätyintä kuvaa kuvaa vuotta pinnallisesti, mutta tätä koostetta katsellessa tulee kivoja muistoja mieleen menneeltä vuodelta - onnistunut kesä pandemiasta huolimatta, reissut Suomen sisällä pikkukaupunkeihin, mökillä vietetyt useat päivät, rennot vapaapäivät jäätelöllä käyden ja luonnonkukkakimppujen kerääminen. Kumma kyllä vuodesta jäi mieleen vapaa-aika ja uudet ideat.

Matkustelu jäi tältä vuodelta väliin, lukuun ottamatta tammikuun parin yön visiittiä Tallinnaan. Toisaalta lomailin enemmän kuin koskaan ja mökkikausi kesti puoli vuotta. Pienestä kaukokaipuusta huolimatta vuosi meni yllättävän kivasti olosuhteisiin nähden, joten täytyy olla kiitollinen omasta tilanteesta, sillä valitettavasri monelle kulunut vuosi ei ollut niin helppo. Tottakai oli myös unettomia öitä, ahdistusta muiden puolesta ja tietämättömyyttä pandemian vuoksi, koin myös läheisen menetyksen.

Ihmettelin miten harmoniselta tämä kuvakollaasi näyttää, sillä minulle Instagram on vain Instagram. Postaan hetken mielijohteesta sen enempää miettimättä sopiiko kuva feediin, suurimman osan kuvista nappaan puhelimella ohimennen, enkä stressaa milloin viimeksi olen ylipäätään postanut mitään, some kun on vain kevyt harrastus. Pidän visuaalisuudesta, mutta sitä enemmän pidän aitoudesta. Joten eiköhän feedini myös ensi vuonna täyty mökki-, kukka- ja jäätelökuvilla. Haaveilen tietysti että matkoillekin pääsisi, mutta se jää nähtäväksi.

Onnellista uutta vuotta 2021!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti