lauantai 26. joulukuuta 2020

Puhelimen kamerasta - Joulu edition


Tänä vuonna joulukuu oli vähän erilainen kuin aiempina vuosina, sillä monta perinnettä jäi pandemian vuoksi välistä. Ei tullut käytyä Helsingissä fiilistelemässä joulutunnelmaa ja valoja, ei päästy Tallinnan joulutorille, en käynyt joulun alla perheeni luona toisella paikkakunnalla, eikä vietetetty sen enempää pikkujouluja iltariennoissa. Toisaalta joulunaika oli kaikesta huolimatta oikein ihanaa aikaa, sillä tuli tehtyä enemmän käsin ja töissä sai paketoida lahjoja aivan vanhaan malliin. Päätinkin koota yhteen muutaman puhelimen ruudun kuluneelta joulukuulta.




Läheisessä Haminassa oli tänä vuonna älyttömän ihanat joulukoristeet valoineen ja karuselleineen, joten onneksi sinne pääsi fiilistelemään. Kesällä kaupungissa oli ihastuttava Jukka Rintalan leninkinäyttely, jonka herra oli päättänyt uusia eri miljöössä ja eri mekoin. Aivan upea näyttely, johon oli saatu luotua satumainen joulutunnelma. Turvallisuus oli tietysti huomioitu, sisään pääsi kymmenen henkilöä kerrallaan maskien kera tietysti. 


Vähän punaista kotiinkin. En ole sisustuksessa mikään värejen ystävä, mutta kyllä punainen kuuluu jouluun pienissä määrin, joten koristetyynynpäällisillä ja joulutähdellä saa jo paljon aikaan. Kynttilä, lyhty ja pieni kelkkakoriste ovat pienistä kivijalkaputiikseista ostettuja, tällaisista pienistä joulukoristeista pidän. 


Jouluisia herkkuja. Pidimme miehen kanssa omat pikkujoulut ihan tavallisena arki-iltana, teimme ruokaa, vaihdoimme pikkujoululahjat ja olin hakenut leipomosta jouluiset leivonnaiset, jotka myönnän valinneeni tällä kertaa täysin ulkonäön mukaan. Itsekin on tullut leivottua hieman joulukuussa, kun tein pari kertaa samaa kakkua niin itsenäisyyspäiväksi kuin aaton jälkiruoaksi. Helppo juustokakku on nopea valmistaa ja sitä pystyy muokkaamaan kauden mukaan, jouluna se sai maukseen piparipohjan, kinuskitäytteen ja päälle mökiltä syksyllä kerättyjä puolukoita. 


Sekalainen seurakunta lähettämiäni joulukortteja ja todiste siitä, että joulukuussa oli edes päivän lunta! itse asiassa nyt kun kirjoitan tätä postausta näin tapaninpäivänä, leijailee lumihiutaleita hiljalleen maahan ja hento lumipeite on peittänyt takapihan nurmikon. Korttien lähettäminen oli muuten tänä vuonna jotenkin erityisen tärkeää, ja itse ainakin ilahduin todella paljon saamistani korteista. 


Ensimmäinen tekemäni piparkakkutalo koskaan! Melko aikaa ja hermoja raastavaa hommaa, mutta olen niin tyytyväinen, että talo pysyi kasassa ja minusta siitä tuli ihan kivan näköinenkin. Tein talon miehen vanhemmille, ja inspiraatio talon tyyliin tuli heidän mökistään.


Jouluaattoa vietimme tuttuun tyyliin miehen vanhemmilla syöden ja lahjoja avaten, niitä olikin kertynyt kuusen alle. Tämän joulun teema oli ehdottomasti itse tekeminen, sillä tein kuusen koristeetkin itse - ompelin sydämet ja kävyt maalasin sprayllä. Meille ei kotiin oikein mahdu kuusi, joten kiva kun sitä pääsee koristelemaan ja ihailemaan toisten kotiin. Oli kyllä aivain ihana joulu, joka on jatkunut kotona pyjamassa joululeffoja katsellen. 

 

1 kommentti: