maanantai 21. joulukuuta 2020

Jouluviikko







takki - &Other Stories
pipo - O.i.s
laukku - Prada
nilkkurit - &Other Stories
käsineet - COS
alla villamekko - Uniqlo

Tänään starttasi jouluviikko, ja jouluaattoon on enää kolme yötä! Onneksi jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla, enää olisi tänään vapaapäivänä ohjelmassa ruokakaupassa käynti sekä miehen vanhemmilla kuusen koristelu, lisäksi muutama lahjakin pitäisi vielä paketoida. Seuraavat päivät ennen aattoa olen töissä, kunnes pääsen kolmen päivän vapaille, ihanaa! Aaton vietämme pienellä porukalla miehen vanhemmilla, kuten aiempinakin vuosina, joten onneksi vallitseva tilanne ei tähän asiaan vaikuta. Joulu- ja tapaninpäivän aion aidosti levätä, ehkä olla koko päivän kerrankin pyjamassa, jos siltä tuntuu ja katsella parhaita jouluelokuvia, jotka listasinkin juuri täällä.

Meille on miehen kanssa vuosien aikana muodostunut oma joulumenumme, kun kumpikaan ei välitä kinkusta tai laatikoista, riisipuuroa kuitenkin keitän, jonka lisäksi joulupöydässämme on esimerkiksi kalkkunaa ja erilaisia juustoja. Pidän myös peukut pystyssä, että joulupaketista paljastuisi suklaakonvehteja. Olen tänä vuonna aaton jälkiruokavastaava, joten aaton aattona teen vielä valmiiksi helpon jouluisen juustokakun. Tänä poikkeusvuonna leipominen ja muukin käsin tekeminen on noussut todellakin ihan uuteen arvoonsa. 

Toivottelenkin teille jo nyt ihanaa ja tunnelmallista joulua!

2 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa joulunaika, rauhallisia pyhiä! :) Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä kun on vuoden kiireisin aika, niin odotan kyllä kovasti että pääsee rauhoittumaan 😊 Mitä ihaninta jouluviikkoa sinne! 😘 Toivottavasti joulu sujuu kivasti sullakin tilanteesta huolimatta.

      Poista