tiistai 19. maaliskuuta 2019

Ihan kuin Venetsiassa






Las Vegasin parhaita puolia on se, että samalla kertaa voit kokea paljon - New Yorkin, Pariisin, antiikin Rooman tai vaikka Venetsian. Olin kyllä nähnyt kuvia mahtavista hotelleista, mutten osannut käsittää niitä ennen kuin näin ja koin itse. Venetsiaa imitoiva Venetian oli ehdottomasti listallani, sillä olen haaveillut Venetsiaan matkustamisesta. Voiko olla parempaa kuin minikokoinen Venetsia keskellä Vegasia? Hotellin ulkoalue varsinkin ihastutti, vaikka olikin juuri osittain remontissa. Tajusin vasta jälkikäteen, etten sisällä hotellissa muistanut edes käydä, kun olin niin haltijoissani ulkoasusta. Olimme paikalla alkuillasta ja aurinko alkoi pikkuhiljaa laskemaan, joka toi vain enemmän tunnelmaa. Ihan hullua, miten Venetsian tuntu on luotu gondoleineen ja niiden laulavine kuljettajineen kuten asiaan kuuluu. Tottakai nappasin myös gelatoa, ihan kuin Italiassa!

Että mikä haikeus tulikaan näitä kuvia katsellessa, varsinkin kun ulkona sataa ties monetta päivää putkeen räntää tai vettä, olisin juuri nyt niin paljon mieluummin tuolla. Las Vegasiin meillä on kyllä suunnitteilla palata taas loppuvuodesta ja ehkä joskus pääsen näkemään myös aidon Italian Venetsian? Italiaan itse asiassa olemmekin seuraavaksi suuntaamassa toukokuun alussa reiluksi viikoksi, menemme niin Milanoon, Modenaan kuin Roomaan. Italiassa olemme käyneet vain kerran aiemmin muutama vuosi sitten, joten todella innolla odotan matkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti