tiistai 24. lokakuuta 2017

Ruskaa ja punaisia bootseja








takki - Mango (tämä)
farkut - H&M
neule - Mango (tämä)
nilkkurit - Mango (nämä)
laukku - Céline
aurinkolasit - Ray-Ban (nämä, koodilla NANNEOCT18 18% ale)

En voi uskoa ettei näiden kuvien ottamisesta ole kuin viikon verran aikaa, kun ruska oli vielä parhaimmillaan. Värikkäät lehdet ovat pikkuhiljaa karisseet maahan ja tämä kuvissa näkyvä Lehmuskuja ei näytä enää yhtään samalta. Onneksi ehdimme toissa viikonloppuna ikuistaa ruskan kuviin sekä muutenkin olla paljon ulkona kauniimpaan aikaan. Nämä kuvat otimme vielä työpäivän jälkeen, hetken riittää valoa, mutta pian tilanne on toinen. Bloggaajan näkökulmasta pimeimmät kuukaudet hieman aina hirvittävät, mutta on niistä ennenkin selvitty. Minulla on muuten tällä hetkellä menossa yhdeksän päivän työputki ja pari päivää siitä olen vielä Helsingissä töissä, eli melkoista haipakkaa on. Toisaalta teen mielelläni nyt pidempää päivää, jotta voin alkuvuodesta pitää lomaa ja lähteä jonnekin reissuun. Kuusipäiväiset työviikot menevät myös suhteellisen kivuttomasti kun asennoituu niihin jo etukäteen, blogi kulkee siinä sivussa. Usein heräänkin aamulla aikaisemmin, jotta aikaa jää myös blogille ennen töihin lähtöä, illat haluan pyhittää muille jutuille. 

Mangon ruututakki on ollut ihan loistava hankinta, se sopii yllättävän moneen ja on vähän näyttävämpi kuin yksivärinen harmaa takki. Se on ollut täydellinen syksyn säihin, mutta koska ei sisällä villaa kuin nimeksi, saa nähdä miten sen kanssa talvipakkasilla käy.. Takki on ihanan rento ja yllättävän hyvin tehty hintaansa nähden, lisäksi siihen saa helposti muutosta eri värisillä huiveilla, olen yhdistänyt siihen niin punaisen kuin beigen kaulaliinan. Haaveilemani punaiset nilkkuritkin ennätin löytää, nekin Mangon valikoimista. Nämä aitonahkaiset bootsit ovat ihan uskomattoman hyvät jalassa, väri on täydellinen ja malli juuri mitä etsin, eikä hintakaan ollut todellakaan paha. Takki ja nilkkurit sopivat täydellisesti yhteen, kun takista löytyy hitusen samaa punaista. Mangon syysmallisto on kovasti makuuni, ja suuntaan ensimmäisenä katseeni sinne, jos etsin jotain tiettyä. Merkkiä kun saa vielä näppärästi tilattua Booztilta, minne on helppo myös palauttaa tarvittaessa. Tuntuu että näin syksyllä talven kynnyksellä tulee hankittua melkoisesti kaikkea uutta vaatekaappiin, kunnes tilanne taas rauhoittuu, ja kulkee niissä samoissa neuleissa ja takeissa seuraavat kuukaudet. 

Linkit mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Siinäpä asu, jossa kaikki on kohdallaan. Kaunista...kansainvälistä tyyliä! Ihailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!!! :) Tykkään niin noista punaisista nilkkureista!

      Poista
  2. Ihanat nilkkurit ❤️ Millainen pohja kengissä on? Ovatko tarkoitettu syksy käyttöön vai meneekö talvellakin? -Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 minustakin ne on tosi kiva JS uskomattoman pehmeää nahkaa. Mitkään talvikengät ei kyllä ole ohuine sileine pohjineen, ja kun mitään vuorta ei myöskään ole. Mutta jos talvi on samanlainen kuin viime vuonna, eli plussaa eikä lunta niin näillä pärjää mainiosti 😊

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja ihana asu! <3 Ja noi kengät, aaa mäkin haluan :D

    ja kiitti takkivinkistä, oma ruututakki on ollut ihan mielettömän paljon käytössä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Elina! :)

      Kengät on kyllä olleet hyvät kaikinpuolin ja käy tosiaan hyvin tohon takkiin ;)

      Poista