torstai 18. toukokuuta 2017

10 X Midi skirt outfit







Säätietoja katsoessa pitäisi viimeinkin alkaa lämmetä, ja huomenna päästäisiin jo kesäisiin lukemiin? Tästä innostuneena olen käynyt läpi niin vaatekaappejani kuin selannut asukuvia viime kesältä. Muistini mukaan en juuri muuta käyttänytkään kuin pliseerattuja midihameita, kuvat viimeistään vakuuttivat sen. Kokosinkin pienen koosteen hameasuista ennen kuin saan tuoreita kesäisiä kuvia tämän lempivaatteeni kera. Veikkaan tällä kesälle hameille ihan yhtä paljon käyttöä, mutta yritän vaihtelun vuoksi pukeutua välillä muuhunkin. Hyväksi haastajaksi ovatkin tulleet edellisen postauksen pliseeratut housut sekä tavalliset culottesit. Kunhan vain löytäisin jostain pliseertatut culottesit vaaleanpunaisina, niin olisin supertyytyväinen. Siihen asti mennään midihameella, joka minulta onneksi löytyykin myös vaaleanpunaisena. Lempparini on kuitenkin ihan ensimmäinen midini, eli Monacosta ostettu valkoinen versio. Midit olivat usein päälläni niin vapaalla kuin töissä, ja monet näistä kuvista onkin otettu nopeasti työpäivän jälkeen. Suosikkini on yhdistää hame tavalliseen t-paitaan ja nahkatakkiin, jolloin se saa kivasti särmää. Katsotaan keksisinkö tänä kesän jotain uusia yhdistelmiä hameiden ympärille, ainakin tolppakorkoisiin sandaaleihin ajattelin yhdistää. Mikäli teiltä ei vielä pliseerattua hametta löydy, suosittelen ehdottomasti hankkimaan! Itse ainakin rakastan näitä helppoja, siistejä mutta rentoja vaatteita. Esimerkiksi *Zalandolla on hurjan hyvä valikoima midihameita, eli kurkatkaapa *täältä.

*mainoslinkki

4 kommenttia:

  1. Sun ansiosta mä löysin viime keväänä midihameet ja nyt niitä löytyykin varmaan 15 kaapista! Mutta tällaselle shortsi-vihaajalle täydellinen kesävaate :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, mahtava kuulla! :) Mä en itse tykkää shortseista oikein, niin hameilla mennään koko kesä :) Ja culottes-housut on hei kanssa hyvä vaihtoehto ;)

      Aurinkoista kesää! :)

      Poista
  2. Noi näyttää siulla niin hyviltä! Ite en vaan vielläkään näe itseäni laittamassa tuon pituista hametta päälle kun aattelen että se tekee miusta niin lyhyen. Ja oon kuitenki paljo pidempi ku vaikka sie. Pitäis vaa unohtaa tollaset aatokset ja rohkeesti laittaa. P.s. siun tyyli muuttuu vaa kokoaja paremmaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpsistä!! :) Mä en koskaan mieti, että joku vaate tekee lyhyen, lihavan tai ei muuten vain käy, päälle vaan rohkeasti! :) Mullakin on pituutta huimat 152 cm, mutta mun mielestä midipituus ei ole yhtään paha! Eli hanki ihmeessä midihame, niitä on kaupat pullollaan, eli varmasti löytyisi mieluinen :)

      Voi että miten ihana kuulla, suuri kiitos! :)

      Mukavaa kesää! :)

      Poista