torstai 7. toukokuuta 2015

Matkalaukussa

Olen aloittanut pakkaamisen Cannesiin hyvissä ajoin, oikeastaan kaikki on muuten valmiina, mutta vielä pitäisi ottaa itse matkalaukku esille. Ajattelin tehdä muutamia kollaaseja, mitä itse matkalle mukaan otan, ehkä näistä on apua jollekin muullekin :) Usein kun alan miettimään mitä mukaan matkalle, aloitan tekemällä listan sellaisista jutuista, jotka ovat välttämättömiä (hammasharja, meikit, hiusharja...) nimittäin ilman listaa unohdan ihan varmasti jotain, kuten todella usein yöpuvun. Villasukat ovat myös aivan ehdottomat kylmiä kivilattioita ajatellen! Pienoista päänvaivaa tuottaa matkalaukun painorajat, sillä matkalaukku saa painaa vain parikymmentä kiloa, joka on minun mittakaavassani todella vähän, varsinkin kun lomalla tulemme olemaan lähemmäs kolme viikkoa ja kaikki niin hiustenkuivaajasta vaatteisiin tulee ottaa mukaan. Pesuaineiden ja rasvojen kanssa säästän kotona hyvissä ajoin jämäpurkkeja, joissa on juuri sen verran, että loman pärjää muttei niitä tarvitse enää kantaa kotiin mukanaan, näin kotiin tullessa matkalaukkuun voi jäädä useampikin kilo tilaa uusille tavaroille ;) Vaatteita haluan ottaa mukaan jonkin verran, vaikka vähemmälläkin pärjäisi...





Ensinnäkin, vaikka matkustaa lämpimään maahan kannattaa varautua myös viileämpiin päiviin ja siihen että sataakin saattaa. Rivieralla on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kahden viikon aikana tulee vähintään kerran vettä. Ensimmäisenä vuonna en ollut tähän varautunut, mutta sittemmin viisastuneena nykyään osaan varautua kaikkeen. Sadesäällä en oikein edes välitä mitä päälleni puen, joten collegehousut ja -paidan pakkaan ehdottomasti mukaan. Collarit on myös kiva vetää iltaisin päälle jos menee vaikka läheiseen pizzeriaan tai muuten vain rennolle kävelylle. Myös yhdet farkut on järkevää pakata ja ohut trenssi menee näppärästi pieneen tilaan. Usein sadekeleillä suosin Converseja, niiden kumipohjat kun pitävät vettä eikä kenkien kangasmateriaali vedestä hetkahda. Ajattelin myös pakata Conssejen lisäksi toiset rennommat kengät mukaan. 


farkkutakki - valkoinen mekko - maksimekko - sininen mekko - nahkatakki

Kuten olen monesti sanonut, helpoin vaate lomalla on ehdottomasti mekko. Se menee vähän tilanteessa kuin tilanteessa, joten mekkoja itselläni mukaan lähtee monta, niin maksia kuin lyhyempää mallia. Illan viiletessä mekon kanssa on helppo yhdistää joko farkku- tai nahkatakki. Itse aion tällä kertaa pakata mukaan molempia takkeja kaksinkappalein, silläkin uhalla että painoa tulee, mutta kaipaan vaihtelua. Viime vuodesta viisastuneena bleisereitä minun on turha mukaan ottaa, kun en niitä käytä kuitenkaan.



Lomalla suosin myös paljon yksinkertaisia korkeavyötäröisiä shortseja ja hameita, joita on helppo yhdistellä valkoisten puseroiden kanssa, ehkäpä mukaan lähtee valkoisten kaveriksi myös musta toppi. Valkoisia puseroita otan aina mukaan useita, sillä varsinkin yläosaa tulee vaihtaa lämpimissä keleissä päivittäin, ellei useamminkin. Alaosiksi mukaan valikoituu siis muutamia shortseja, hameita niin lyhyinä kuin maksimitassa sekä ainakin yhdet löysät housut, jotka kollaasista unohdin.







kiilakorko sandaalit - mustat ballerinat - kultaiset sandaalitespadrillot
  vaaleat ballerinat - kiilakorko sandaalit - ruskeat sandaalit 
mustat sandaalit - ruskeat ballerinat

Kenkiä otan mukaan aina useammat, tennareiden lisäksi pakkaan mukaan useammat ballerinat sekä sandaalit.  Lomalla tulee käveltyä paljon, joten kenkiä kannattaa vaihdella, vaikka ballerinat ja sandaalit eivät ole niitä parhaita koko päivän kävelemiseen, niin itse olen kokenut ne ulkomailla parhaaksi valinnaksi. Näin kollaasissa katsottuna kenkämäärä näyttää aika suurelle, mutta kaipaan vaihtelua ja omat kesäkenkäni ovat myös sen verran pieniä etteivät ne paljoa matkalaukusta tilaa vie.

 huivi Louis Vuitton - laukku Louis Vuitton Neverfull - laukku Louis Vuitton Petit Noé 
laukku Louis Vuitton Favorite MM - Aviator aurinkolasit - Wayfarer aurinkolasit 
Cats1000 aurinkolasit - mokkalaukku - Aviator aurinkolasit 
Erika aurikolasit - New Audrey aurinkolasit

Ulkomailla auringonpaisteessa suosin yleensä laukkuina Louis Vuittonin canvas -laukkuja ne kun eivät hätkähdä millään säällä ja ovat muutenkin huolettomia. Hankin myös ihan H&M:ltä mustan pienen pussukkamallisen mokkalaukun reissua varten, siinä on hyvä materiaali (en tykkää yhtää muovisista tekonahkalaukuista) mutta hintansa puolesta ei niin harmita, jos laukku vaikka likaantuu tai kastuu. Haaveissa olisi tosiaan tuoda reissusta jotain uuttakin laukkurintamalla mukaan, muuten olisin varmasti pakannut enemmän laukkuja mukaani, laukkufriikki mikä laukkufriikki! Lisäksi asusteeksi ja lämmittämään kannattaa pakata ainakin yksi huivi. Aurinkolaseja itse otan tietysti mukaan useammat, se nyt on selvä. Laukkuja ja aurinkolaseja en uskalla matkalaukkuun pakata, vaan kuljetan ne kaikki Neverfullin sisällä käsimatkatavaroissa. 

Bikinit jäivät nyt koollaaseista pois, mutta nehän nyt ovat kaikille itsestäänselvyys kun aurinkomaahan lähtee. Itse en bikineitä monia mukaan ota, yhdet-kahdet. Lisäksi pakkaan mukaan aina jonkun rantarytkyn, eli mekon tai tunikan, jonka kiskaisen päälle aina rannalle lähtiessä, ei tarvitse sotkea hiekalla ja aurinkorasvalla hyviä vaatteitaan.

Linkit mainoslinkkejä.

10 kommenttia:

  1. Täälläkin täytyisi jo miettiä pakkaamista. Minkälainen natkalaukku sulla on? Ja saisinko suoran linkin tuohon hennesin laukkuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sait tästä jotain vinkkiä :) mulla on ihan perus matkalaukku, kovakuorinen ja melko iso. Postauksessa on suora linkki hennesin laukkuun, kuvan alla ;) Kirjoitan kännykällä niin en pysty nyt uudestaan linkittämään :)

      Poista
    2. No niinpäs olikin, kiitos! :)
      Mikä on muuten sun lempilaukku?

      Poista
    3. Celinen Mini Luggage ehdottomasti, mutta se ei ole käytännöllisin.. Petit Noe on toinen lemppari :)

      Poista
    4. Muistatko Petit Noen hintaa tällä hetkellä?

      Poista
    5. Nyt täytyy kyllä sanoa etten tiedä hintaa :( omani on jo yli vuosi sitten hankittu. Mutta katsoppa Vuittonin sivuilta :)

      Poista
  2. Ihana koonti siitä mitä matkalle aiot ottaa mukaan, kivalta näyttää kaikki. On kivaa että kehtaat myöntää sen että haluat ottaa matkalle paljon erilaisia vaatteita yms mukaan. Nykyään kun tuntuu että joka paikassa vaan kerrotaan miten pärjää mahdollisimman vähällä reissussa :D Itsekin pidän siitä että reissussa on tarpeeksi valinnanvaraa pukeutumisessa koska olotilan pitää olla hyvä eikä lomalla ole kiva stressata ettei olisi mitään päälle pantavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tottakai, kyllä mulla on kohtalaisen paljon vaatteita niin mitä peittelemään, mutta oikeassa olet että aina pitäisi pärjätä niin reissussa kuin muutenkin vähillä vaatteilla ja se on jotenkin kauhea asia jos shoppaa paljon :D itsetuntokin kun on niistä vaatteista kiinni toisien mielestä, haha ;) Minusta on just ihanaa kun lomalla voi käyttää just niitä vaatteita kun haluaa eikä tarvitse miettiä soveltuuko joku töihin, joten tottakai otan ilon irti ja pakkaan eri vaatteet jokaiselle päivälle :)

      Poista
  3. Sinulla on todella upea tyyli ja kuulun itsekin niihin, jotka pakkaa mieluummin liian paljon vaatetta mukaan kuin liian vähän. Mielenkiinnosta kysyn, onko teillä pyykinpesumahdollisuus Cannesin asunnolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sen verran olen vuosien saatossa oppinut pakkaamaan, että paljon otan, mutta harvoin mikään vaate jää ilman käyttöä. Hyvä kysymys! Ei ole pesukonetta asunnossa, toisaalta se tuo omat haasteensa, kun jo alusvaatteita pitää ottaa niin paljon, mutta toisaalta loman yksi parhaista puolista on just se ettei tarvitse pestä pyykkiä tai tehdä ruokaa :)

      Poista