perjantai 8. toukokuuta 2015

Lomalla

Nyt on matkalaukku valmiina huomista lähtöä varten, sillä lähdemme tosiaan viettämään lomaa taas Etelä-Ranskaan, josta onkin tullut meille jo joka vuotinen perinne, sillä matkustamme sinne nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Pääsemme kokemaan taas Cannesin filmifestivaalien tunnelman ja nauttimaan muutenkin leppoisasta ja lämpimästä Rivierasta! Läppäriä ei tulisi mieleenikään mukana reissuun kantaa tavaraa ollessa muutenkin yllin kyllin, myös iPad jää suosiolla kotiin. Koska asumme vuokratussa huoneistossa ei meillä ole wifiä, joten netin käyttö jää matkalla ihan minimiin, mutta aivan varmasti otan puhelimella taas kuvia ja päivitän Instagramiani (@annejennika), josta yllä näkyvä kuvakin on, ahkerasti aina wifin sattuessa kohdalle. Blogi jää muutaman viikon lomalle ja ei päivity laisinkaan vajaaseen kolmeen viikkoon, muttei se täältä minnekään sillä aikaa katoa ja palailen taas linjoille loppukuusta. 

 Vaikka blogi minulle rakas harrastus onkin, ehkä nykyään jopa elämäntyyli, niin toisinaan tekee todella hyvää myös olla hetkinen poissa täältä omasta blogista ja nettimaailmasta muutenkin. Keskittyä siihen oikeaan elämään eikä jatkuvasti pohtia mistä seuraavaksi blogiin kirjoittaisi. Lomalta palatessa onkin varmasti taas jo ikävä tänne oman ja muiden blogejen pariin, ja asukuvia otamme aivan varmasti taas lomalla paljon. 

Aurinkoista toukokuuta!  <3

13 kommenttia:

  1. Oikein rentouttavaa lomaa.
    Täällä me odotellaan asukuvia ja ehkä laukku-uutisia
    -kirsi-

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ tosin meidän lomat on rentouttavasta löhölomasta kaukana, haha 😂

      Poista
  3. Hyvä päätös ottaa blogilomaa ja pysyä poissa netistä. :) Täällä me lukijat pysymme ja itse ainakin toivotan ihanaa matkaa ja rentouttavia hetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! ❤️ ihan hyvä vain ettei pääse nettiin jatkuvasti, lomalla on muutakin, kotona sitten ehtii taas käyttää aikaa blogiin 😊

      Poista
  4. Ihanat bikinit, mistä ne ovat? Ja rentouttavaa lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biksut on Hennesiltä, löytyy valikoimasta tällä hetkellä 😉 Kiitos!

      Poista
  5. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa <3

    VastaaPoista