perjantai 1. toukokuuta 2015

Erika





Sain valita itselleni uudet pokat Sunglasses Shopin valikoimasta yhteistyön merkeissä. Valinta oli hieman hankala, sillä laseja minulta löytyy jo sen verran ihan omasta takaakin, lisäksi putiikin valikoima on sen verran suuri, että makuani miellyttäviä laseja löytyy useita. Tällä kertaa unohdin siis perus Aviatorit ja halusin jotain muuta, jotain erilaista kuin muut lasini. Kuten olen ennenkin sanonut, aurinkolasit ovat itselleni sekä kaunis asuste, että ehdoton suoja herkille silmilleni. Aurinkolaseilla asu saa sen viimeisen silauksen ja olen todella tarkka, että lasit sopivat muuhun asuun. 

Pitkään pohdittuani päädyin Ray-Banin Erika -malliin. Ensimmäisenä kriteerinäni oli, että halusin mustat kehykset ja en ihan perinteisintä mallia, joten Erikat tuntuivat nyt hyvältä valinnalta. Kevyet sangat, mattamusta väri ja linssien muotoilu vetivät puoleensa. Erikat ovat myös hitusen edullisemmat, kuin Ray-Banin mallit yleensä ja muistuttaisin vielä, että saatte vielä viikonlopun ajan (3.5 asti) 10% alennuksen koodilla NANNE10. Sunglasses Shopilla on myös aina ilmainen toimitus! Shoppailemaan tästä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Sunglasses Shopin kanssa ja lasit on saatu blogin kautta.

6 kommenttia:

  1. Heippa! Kivan näköiset nuo sinun lasit.. Itse olen tässä ajatellut täksi kesäksi original wayfarereita.. Hieman mietityttää kun niissä black-malleissakin lukee kuitenkin linssin sävynä green? Löytyykö sinulta nämä wayfarerit ja onko niissä minkä sävyinen tuo linssi. Etsin siis ihan niitä perus arskoja joita monella näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos! :) Juu löytyy juuri ne perus Wayfarerit muutaman vuoden takaa, omani ovat linssikoolla 50 ja linssit ovat tosiaan vihreät, mutta kasvoilla näyttävät kyllä mustille :) Kuvia laseistani löytyy mm:

      http://nann-e.blogspot.fi/2015/04/aurinkolasit-alennuksella.html

      http://nann-e.blogspot.fi/2015/04/skirt-leather-jacket.html

      http://nann-e.blogspot.fi/2015/04/vanha-kunnon-trenssi.html

      Toivottavasti tästä oli apua! :)

      Iloista vappupäivää ja viikonloppua!

      Poista
  2. Tää malli sopii kyllä sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Itsekin miettinyt tuon huivin ostoa, kertoisitko kokemuksia huivin laadusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Huivi on ollut minulla vasta reilun kuukauden, joten sen perusteella en lähtisi vielä arviota tekemään :) Mutta hyvin on menossa kestänyt tähän asti tällaisella huolettomalla käyttäjällä ;)

      Poista