keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Céline Nano


Suunnitelmissani oli hankkia Cannesista Célinen Nano Luggage mustana ja haaveeni kävi toteen heti loman alussa, sillä saavuimme Cannesiin lauantai-iltana ja sunnuntaina olin jo uuden laukun omistaja. Ilokseni liike sattui olemaan auki myös sunnuntaina, joten pääsin heti kauan haaveilemani lakkuhaaveen toteuttamaan. Olin täysin varautunut ettei haluamaani laukkua välttämättä ensimmäisellä yrittämällä putiikista löydy, mutta toisin kävi. Cannesin myymälässä on todella hyvät valikoimat ja varastot tuotteita, vuosi sitten haluamani beige Mini Luggagehan löytyi tuolloin myös heti liikkeestä. Itse asiassa mustaa Nanoa löytyi putiikista niin tässä sileässä smooth-nahassa kultaisin yksityiskohdin kuin röpelöisessä drummed-nahassa hopeisin yksityiskohdin. En ollut osannut ajatellakaan, että olisi mahdollisuus valita niin nahkalaatu kuin metallien väri, sillä minulle pääasia oli, että laukku on musta. Voisi kuvitella, että valinta oli helppo, sillä käytänhän koruissa enemmän kullanväriä, mutta totta puhuakseni pohdin valintaa todella pitkään molemmat laukut olallani. Mietin hitusen, että sileä nahka varmasti naarmuuntuu käytössä, mutta se näytti kuitenkin tässä pienessä mallissa niin hyvältä kullan kera, etten voinut vastustaa ja lopullisen päätöksen sinetöi myyjien mielipiteet, he kun sanoivat heti, että valitse laukku kultaisin yksityiskohdin. Uutukainen pääsi heti seuraavana päivänä käyttöön ja osoittautui ihan loistavaksi, juuri sopivan kokoinen ja roikkuu näppärästi mukana. Olen niin tyytyväinen uuteen laukkuuni ja onnellinen, että pitkä odotus palkittiin ja viimein sain tämän upeuden itselleni! :)

16 kommenttia:

  1. Täytyy heti myöntää,että en ole järin suuri Celinen laukkujen fani,mutta tuo musta ihanuus kelpaisi kyllä minullekin.
    Odotan kyllä innolla asukuvia matkalta ja kenties pientä ostospostausta. Ihanaa ,kun olet takaisin blogimaailmassa.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Célinen laukut kyllä tuntuvat jakavan mielipiteet, itse tykkään tosiaan älyttömästi ja moni malli myymälässä miellytti :) Kiva kuulla että tästä laukustani kuitenkin tykkäät :)
      Asukuvia kuvailtiin kyllä, mutta ostospostausta ei ole valitettavasti tälläkään kertaa luvassa, sillä ne muutamat vaatteet joita hankin päätyivät heti käyttöön, että näkyvät kyllä asukuvissa myöhemmin :)
      Kiitos taas kommetista ja mukavaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Ihanaa että löysit juuri haluamasi laukun! :) Minäkin olen viime aikoina alkanut tykkäämään myös hopeasta pitkän "kulta aikakauden" jälkeen, ehkä sitä alkaa kaipaamaan vaihtelua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, Cannesin myymälä ei taida pettää ikinä! :) Ja toinen laukkuni jo valmiina putiikissa varauksessa odotteli, että sen saatavuudesta ei tarvinnut huolehtia :)
      Itse näin ensin sen toisen laukun röpelöisessä nahassa hopein yksityiskohdin ja olin jo valmis hankkimaan sen, kunnes myyjä haki tämän sileän version varastosta ja siitä se valinnanvaikeus lähti. Onneksi päädyin tähän kuitenkin, sillä kulta on kyllä mun juttu :) Yritän itsekin toisinaan käyttää hopeaa vaihtelun vuoksi, mutta se sotii sitten kaiken muun kanssa (mm. aurinkolaiseissa kultaiset sangat.. :)

      Poista
    2. Tervetuloa takaisin blogin pariin, malttamattomana odotellaan asukuvia jälleen ;) Célinen laukuille olen lämmennyt hieman hitaasti, mutta sinun laukkuvalintasi ovat kyllä saaneet pään ihan pyörälle - niiiin upeat laukut olet valinnut! Ja tietty minikokoisten laukkujen vannoutuneena fanina tämä Nano nostatti pienoisen laukkukuumeen, aivan ihana ja sopii sulle todella kauniisti :)

      Poista
    3. Kiitos kovasti Elisa! :) Miten ihana kuulla, että odotat asukuvia! Itse olen ihan hulluna koko Célinen mallistoon, tosin muutamia malleja löytyy jotka eivät kyllä minuakaan miellytä. Tämä Nano on kyllä hurjan näppärä ja minimallit ovat omaanikin makuuni tällä hetkellä, jatkoa luvassa ;)

      Poista
  3. Kiva kun olet jälleen takaisin. Näppärän kokoinen tuo uusi ihanuutesi ja olkahihna on kivan käytännöllinen. Innolla minäkin odotan matka/asukuviasi ja kiva kun toit auringon mukanasi meidänkin kevääseen ;)

    Aurinkoista loppuviikkoa,
    Porvoolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :) Olkahihnalla laukkua tuleekin usein olalla kanneltua, roikkuu näppärästi mukana :) Harmi kun kuvia tuli räpsittyä älyttömän vähän asukuvia lukuunottamatta, ei vain aina jaksa kulkea kameran kanssa, ensi vuonna otan ememmän :D

      Täällä Suomessakin on ihanat ilmat nyt, kunhan hitusen lämpenisi!

      Mukavaa loppuviikkoa Porvooseen :)

      Poista
  4. Hei loistavaa, että uusi jäsen kokoelmaan löytyi! :D Se fiilis on ihan paras, kun saa herkun viimein käsiinsä hipellättäväksi, haha. Kyllä mäkin sulla kultaisen näkisin ehdottomasti. :) Celinet on kyllä kauniita tuo luggage etenkin. Mulla taitaa nyt olla tän vuoden hankinnat tehtynä, ellen innostu taas myymään jotain, hihii... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vihdoinkin, kuukausi kaupalla odotin tuonne laukkukauppaan pääsyä, onneksi Cannesin myymälä ei petä :D Totta, kyllä se kulta on mun juttu, mutta ei se toinenkaan ollut hullumpi. Sä ootkin hankkinut oikein laukkujen laukun ja mitä vielä, että eiköhän niillä pärjää ;) Itse laitan nyt Lilyn kiertoon ja myytävää muutenkin olisi paljon, jos vain saisin kirpparille vietyä (helpommin sanottu kuin tehty) Sitten voikin alkaa säästää ensi vuoden Cannesin matkaan :D

      Poista
  5. Ihana laukku! Itsekin olin kuukausi takaperin Nizzassa ja Cannesissa, tykästyin kovin! Teehän pian ostospostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi oli varmasti ihana loma :) Höh. valitettavasti en mitään sen kummempaa ostospostausta tee, kun kaikki tuotteet mitä hankin (vaatteita vähän) näkyvät ennemmin tai myöhemmin asukuvissa :)

      Poista
  6. Moi! Itselläni pyörii uusi Mini tai Micro mielessä, mutta toi pikkunenkin on kyllä aika näppärän näkönen... :)
    Osaatko sanoa onko Cannesissa/Monacossa samat hinnat kuin esim Pariisissa tai Luxbagilla Suomessa? Oon syksyllä menossa Monacoon, niin mietin kannattaako odottaa sinne asti sokkona kun ei tiedä valikoimastakaan, vaikohan suosiolla suunnata luxbagiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse odottaisin ja ostaisin Ranskasta jo ihan siitä syystä että minusta on paljon mielekkäämpää hankkia laukku matkamuistoksi :) Monacon Celinellä en ole käynyt (nyt rempassa ja putiikeille oli rakennettu jännät "pyöreät" myymälät) mutta ainakin Cannesin liikkeestä on löytynyt aina mitä olen mennyt ostamaan. Voithan matkustaa Cannesiinkin ja itse asiassa niin suosittelen tekemäänkin jos Monacossa lomailet, ne kun ovat niin lähekkäin :) Hinnat ovat samat kuin Pariisissa, Luxbagin hinnoista en tiedä mitään :)

      Poista
  7. Ah, niin ihana toi Nano! :) Voin kommentoida Luxbagin hinnoista sen verran, että Nano oli siellä reilut 1700e (jotain kymppejä yli, en muista enää tarkkaa hintaa), kun kävin taannoin kyselemässä. Yksiväriset ovat kuitenkin tosi kiven alla (monivärinen löytyi hyllystä) ja itse jätin siksi liikkeeseen yhteystietoni, jos mustia sattuisi tulemaan jossain vaiheessa lisää. Mulla kun olisi nyt lapsen kanssa nimenomaan tarvetta olkahihnalliselle mallille ja oma Mini:ni on tällä hetkellä valitettavan vähällä käytöllä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin :) Jep, olen ymmärtänyt että Luxbagin valikoimassa on usein varsinkin yksiväriset Célinet kiven alla, soittelin sinne itsekin vasta muissa laukkuasioissa. Cannesin myymälästä olen itse kaikki Célineni hankkinut, :) Célinen hinnathan tosin nousevat nyt uuden malliston myötä :/ Mini on kyllä ihana, mutta voin kuvitella ettei lapsen kanssa kovin käytännöllinen, omani ollessa vielä vaalea sen kassa saa olla tosi varovainen. Onnea laukun metsästykseen! :)

      Poista