keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Beige Biker Jacket






mokkatakki Mango (samantyylinen täältä) - hame Zara (samantyylinen täältä
 pusero Vero Moda (samantylinen täältä) - ballerinat Mango 
aurinkolasit Ray-Ban (saatu blogin kautta) - laukku Louis Vuitton

Monet vaatteet ja asusteet eivät blogissa näy, vaikka niitä suhteellisen usein käyttäisinkin. Asukuvia tulee otettua viikossa kerran tai kaksi, joten tietenkään kaikki vaatteet eivät mitenkään pääse blogin puolelle, vaikka toisinaan yritän kuvailla vaatteita vaihtelevasti ja erilailla yhdistettynä. Kyllähän tuonne kaappeihin on salakavalasti pikkuhiljaa melkoiset pinot vaatteita kertynyt, että vaihtelua kyllä löytyy. Yksi vaate jonka olen omistanut jo lähes vuoden päivät ei ole tainnut vielä koskaan blogiin eksyä, Instagramiin kylläkin, nimittäin beige bikermallinen mokkatakki. Mustaa biker-takkia voittanutta ei ole, mutta beige on kivaa vaihtelua ja ei niin ronskin näköinen. Ongelmana beigen takin kanssa minulla on vain ollut etten oikein osaa yhdistellä sitä niin kuin mustaa takkia, tästä syystä usein päälle päätyykin jälkimmäinen. Nyt keväällä olen kuitenkin innostunut beigestä takista ihan uudella lailla, varsinkin mustan ja valkoisen kanssa se on lyömätön, tai farkkujen, raitapaidan ja tennareiden. 

Käytetyin laukkuni tällä hetkellä on ehdottomasti Louis Vuittonin Petit Noé. Se on juuri sopivan kokoinen, malli on rento ja tuntuu sopivan ihan kaikkeen. Tosin täällä on podettu pahimman luokan laukkukuumetta jo monta kuukautta, onneksi odotus kohta viimein toivottavasti palkitaan. Vaikka laukkukokelmani onkin kovasti mieleeni, niin viime aikoina on usein tuntunut, että juuri se asuun parhaiten sopiva laukku puuttuu...

Linkit mainoslinkkejä.

15 kommenttia:

  1. Upea asu ja ihan mielettömän kaunis takki!

    VastaaPoista
  2. Voi aina sama KUUTIO edestä ja takaa! Mitäpäs josko yrittäisit pukeutua vartalosi ja pituutesi mukaan. Taitaa olla itsetunto rättien ja laukkujen takana. Siis oikeasti mini/kuutio- ei kaikki muoti käy vaikka kuinka itse uskoisi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa anonyymi! Yleensä jätän suosiolla vastaavat kommentit julkaisematta, sillä näistä en saa minä saati kukaan muukaan mitään irti :) Melkein jo arvasin, että jotain ärsyttää, kun kirjoitan minulla olevan paljon vaatteita, mutta tottahan se on :D Suomessa kun ei tosiaan tällaista saisi sanoa/kirjoittaa tai muutenkaan ikinä mitään positiivista elämästään sanoa :D
      Minusta se juuri kertoo melko hyvästä itsetunnosta, että pukeutuu juuri niin kuin itse haluaa mistään typeristä pukeutumissäännöistä välittämättä :) ja niin minä juuri teen! Minusta asu on mainio ja se on tärkeintä. Miksi ihmeessä luet blogiani, mitä saat tästä irti kun asut eivät ainakaan sinua miellytä? Kiitos kommentista kuitenkin, jatkan blogia samaan vanhaan malliin! ;)

      Poista
    2. Ps. Vartaloni ei ole kuutiota nähnytkään, päinvastoin pienet hartiat, leveä lantio :D

      Poista
  3. Dear anonymi,sinulla taitaa paha päivä tai muuten vaan elämä tuntuu vähän ikävälle. Me ihmiset olemme erilaisia.eri muotoisiakin.ja hyvä niin. Blogejakin on moneen eri makuun.osa on erittäin harkiten valikoituja asukuvia täydellisinä vartaloineen.ja hyvä niin. Itse pidän enemmän vähän tavallisemmista,joissa on tavallisia naisia tavallisine vartaloineen. Semmoinen tavis minäkin olen. Minä en ehkä myöskään edusta iältäni normi muoti blogien lukijaa,sillä minulla on kaksi tytärtä,joiden kanssa näitä blogej luetaan ja innostusta omaan pukeutumiseen haetaan. Tämä Nannen blogi on yksi meidän suosikeista. Ja nimenomaan siksi,että tässä on normaalin,kauniin suomalaisen vartalon omaava nainen.
    Ollaan naiset ylpeitä itsestämme,ei arvostella muita ja annetaan arvo muille.Ympäröivä yhteiskunta ja media aiheuttavat aivan tarpeeksi ulkonäköpaineita nuorille tytöille,joten siksi olen niin iloinen ,että on näitä blogeja,joissa on oikea ,kaunis nainen ,joka pukeutuu myös kauniisti ja naisellisesti. Kiitos tästä iki-ihanasta blogista,joka tuo meille aivan tolkuttomasti iloa ja inspiraatiota.Olet kaunis ,tyylikäs ja naisellinen,äläkä ikinä Anne,muuta uskokaan
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että jaksoit kirjoittaa näin pitkän kommentin! :) Kiitos tuhannesti taas kauniista sanoistasi ❤️ Tuntuu toisinaan hieman uskomattomalle, että naiset ovat niin törkeitä toisiaan kohtaan :/ netti on pullollaan blogeja, joten jokaiselle löytyy varmadti jotain! Usein ihmiset, jotka voivat hyvin ja ovat tyytyväisiä elämäänsä, eivät koe tarvetta lytätä muita. tosiaan harva nainen on missinmitoissa, joten miksi bloggaajienkaan tulisi olla? Minulle ainakin tärkeintä on että olen terve, itse tyytyväinen ja onnellinen. Itsekin lueskelen mielummin ihan tavallisten kauniiden naisten blogeja :) Sinä annat tyttärillesi varmasti parhaan naisen mallin :)
      Hyvä, että aihe aiheuttaa keskustelua! :)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää tuo takki ja sopii Monogram kuosiin todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mono on kyllä siitä näppärä kuosi, että se sopii lähes kaikkeen :)

      Poista
  5. Haha, mä niin tiedän ton fiiliksen, kun sitä suunnittelee asujaan jonkun laukun ympärille, jota ei vielä omista! :D :D Tukkas näyttää muuten tosi kivalta näissä kuvissa, onko väri vaalentunut vai kuvittelenko vaan? Ja ai että, just tollasia kommentteja tänne nettiin pyörimään kaivataan, kiinnostaisi oikeasti aina tietää, että millaisia supermalleja noiden kommenttien jättäjät sitten ovatkaan, jos nätit plikat saavat tällaista helvetin kuraa niskaansa... ;) Varmaan jotain VS-malleja vähintäänkin, kun on varaa huudella ANONYYMISTI täällä muiden blogeissa, haha. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ukson, että sinä jos joku tiedät!! Toivottavasti minullakin odotus pian palkitaan :)
      Mä en itse asiassa oo yhtään sinut tukan kanssa tällä hetkellä, kävin kampaajalla ja tyvi vaan värjättiin tukkaa säästellessä, nyt koko ilme on liian vaalea mulle :D No kesällä vaalenee kumminkin, syksyllä sitten tummaa taas. Mutta tosi kiva kuulla, että sinun silmää miellyttää, kiitos :)

      Joo ihmetyttää aina nuo kommetit ja usein menee suoraan roskakoriin, koska kehittävä palaute on asia erikseen ja asiat voisi vähän kauniimminkin sanoa :) Minusta toisen ulkonäön arvostelu on kaukana kehittävästä palautteesta! Onneksi tällaiset osaa ottaa huumorilla ja tässä iässä on sen verran sinut itsensä kanssa ettei edes kiinnosta muiden ajatukset :) Meitä on niin moneen junaan ;D Jotkut kun ei myöskään ymmärrä ettei ne vaatteet ja laukut ole bloggaajan koko elämä, vaikka muusta ei blogiin kirjoitakkaan...

      Poista
  6. Ethän välitä ikävistä kommenteista. Mielestäni blogisi on ihan paras ja tyylisi ja ulkonäkö kaunis, freesi ja tyylikäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa mukava anonyymi :) Olipas kauniisti sanottu, kiitos tuhannesti! ❤️En välitä, päinvastoin ne vaan saavat minut kovemmin postailemaan asukuvia, niin hassulta kuin se kuulostaa :D Täytyy ottaa vaan kohteliaisuutena, että onnistun herättämään jossakin sellaisia tunteita, että viitsii käyttää aikaansa kommentin kirjoittamiseen...

      Mukavaa loppuviikkoa! :)

      Poista
  7. Todella ihana asu tämä! <3 Ja eka kuva todellatodella hyvä :) Nyt kun kesää kohden mennään niin täälläkin yksi ei-mekkoihminen alkaa vähän jo innostua ;) Tosin yhden maksin menin lisää hankkimaan mutta minkäs teet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Ehkäpä sustakin kuorituu vielä oikea mekkotyttö pikkuhiljaa ;)

      Poista