maanantai 27. huhtikuuta 2015

a little place called San Pedro








aurinkolasit Céline (10% alennusta koodilla nanne10) - pusero & housut Zara 
laukku & huivi Louis Vuitton - ballerinat Texto - rannekoru Massimo Dutti

Palataan taas hetkeksi kuukauden taakse Espanjan loman tunnelmiin. Puerto Banúksessa matkatessa päätimme eräänä päivänä hypätä taksiin ja ajaa läheiseen pieneen San Pedron kylään markkinoille. Matka taksilla kesti vain kymmenisen minuuttia ja ei montaa euroa kukkaroa rokottanut. Pikkuisessa kylässä oli mahtava aito espajalainen tunnelma. Markkinoilta mukaan lähti olkikassi sekä todella isoja ja edullisia mansikoita, ainut ongelma sitten olikin kannella kahta käsilaukkua mukanani. Markkinoilla kiertelyn jälkeen kävelimme pikkuisilla söpöillä kujilla ja söimme kiinalaisessa ravintolassa varmasti edullisemmin kuin koskaan. San Pedro oli kiva, pikkuinen, ihan käymisen arvoinen paikka, joten jos näillä suunnilla lomailee kannattaa vaikkapa juuri markkinoilla piipahtaa.

Minulla oli hitusen hankalauuksia valita vaatteet reissulle, kun sää oli niin vaihteleva. Päädyin pukemaan edellisenä iltana Zarasta ostamani löysät housut, valkoisen puseron ja aamulla lämmittämään Louis Vuittonin shawlin, joka reissussa osoittautuikin todella monikäyttöiseksi. Päivästä tuli todella lämmin, joten huivi kulki laukussa näppärästi ja vaatevalinta osoittautui muutenkin juuri oikeanlaiseksi, mukavuus ennen kaikkea.

Postaus sisältää mainoslinkin.

4 kommenttia:

  1. Rakastan sun asuja!! Saan niistä niin paljon inspiraatiota 😍 oot kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että olipa kauniisti sanottu, kiitos tuhannesti! <3

      Poista
  2. Voi että toinen toistaan ihananmpia asuja vaan taas täällä (en edes meinaa pysyä mukana) Aivan ihana tässä kun housut ja huvi ovat ihan sävyvyyn!! <3 Odotan jo kyllä niiiin että pääsisi täällä suomessakin pukeutumaan näin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu ehkä voisi välillä jo postailla muutakin kuin asukuvia :D Ihan pian Suomessakin pääsee! :) Meinasin jättää nuo housut kauppaan, mutta viime hetkellä nappasin mukaan!

      Poista