maanantai 19. tammikuuta 2015

Raikkaita tekstiilejä ja alennuskoodeja

Kevättä kohti mennessä tekee mieli hankkia myös kotiin jotain uutta, pikaista piristystä ja uutta ilmettä saa helposti tekstiilejä uusimalla. Itse hankin lähes poikkeuksetta kaikki kodin tekstiilit verhoista pussilakanoihin Ellokselta (myös H&M Homen malliston katson aina läpi), joten tälläkin kertaa suuntasin suoraan heidän uutuuksiaan katsomaan. Aivan ihania merihenkisiä tuotteita tuntui olevan valikoima pullollaan, varmaan sanomattakin selvää niiden miellyttävän kovasti minun silmääni. Iskin silmäni varsinkin raikkaisiin koristetyynyihin, pussilakanoihin ja koriste-esineisiin. Meriläinen sisustus istuu varsinkin kesämökille, mutta minusta sopii mainiosti myös ihan kaupunkikaksioon. Olenkin tässä pohtinut, saisinko jotenkin hivutettua vähän navysinistä sisustukseen.


Meiltä löytyy tosiaan jonkun verran Elloksen tekstiilejä, niin olohuoneen kuin makuuhuoneen verhoista, koristetyynynpäällisistä ja pussilakanoista. Tekstiileihin olen ollut tyytyväinen, pussilakanoitakin olen pessyt ja pessyt, mutta hyvinä ovat pysyneet, vaikka todella edullisia ovatkin olleet. Uudet pussilakanat houkuttaisivatkin kovasti, harmaat ankkuri-printilliset ovat sopivan neutraalit ja sisustukseen sopivat, mutta kuitenkin kesäiset. Ylärivin tyyny voisi sopia hyvin harmaiden ja beigejen koristetyynyjen kaveriksi ja siinä olisi kuitenkin ripaus navysinistä, sen kaveriksi sohvalle voisi iskeä myös kollaasin keskivaiheilla olevan harmaan tyynyn tai vaihtoehtoisesti alarivissä oikealla oleva valkoinen tyyny toisi kesäistä raikkautta kotiin. Pelkästään tyynynpäällisiä uusimalla saa helposti ja edullisesti uutta ilmettä olohuoneeseen.

Tykkään tilata tekstiilit Ellokselta siitäkin syystä, että sinne on lähes aina saatavilla alekoodeja, tietysti sitä haluaa säästää ostoksissaan!  Muutenkin etsin aina alennuskoodin, kun tilaan jotain netistä, ja tehän tiedätte että oikeastaan kaiken sieltä käsin nykyisin hankin. Alennuskoodit.fi -nettisivulta löytää näppärästi kaikki koodit samalla kertaa, Elloksen lisäksi saatavilla koodeja moniin muihinkin nettikauppoihin, kaikki omat suosikkikauppani (mm. Zalando & Boozt) tuolta löytyvät. Kannattaa ehdottomasti ennen tilaamista tsekata sivusto läpi, voi säästää useamman kympin. Lisäksi sivustolla on alennuskoodeja jotka ovat yksinoikeudella sivulle tehtyjä. Löysin myös sivuston kautta itselleni aivan uusia tuttavuuksia nettikauppojen saralla.

Itse olen jo viittä vaille näpyttämässä tilausta, pussilakanat ja muutama uusi tyynynpäällinen on ainakin saatava, nyt saisi vielä 30% alennuksen tilauksesta (koodi löytyy täältä) joten taitaa olla aika siirtyä myös kotona kevääseen, vaikka ulkona vielä talvi onkin.

Postaus toteutettu yhteistyössä alennuskoodit.fi kanssa.

9 kommenttia:

  1. Hihi, minäkin ihastelin näitä tuotteita Elloksen sivuilla ja nyt luonnoksissa odotteleekin postaus näiden osilta. :))

    Energistä alkavaa viikkoa upeus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä maut kohtaa! :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  2. voisitko tehdä kotipostauksen? -mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Tätä on ennenkin pyydetty, mutta pidän kotini erossa blogissa a) koska koti on minulle niin henkilökohtainen paikka, että olen todella tarkka ketä sinne päästän b) koti on myös J:n ja hän ei halua mitään häntä koskevaa nettiin C) en halua esitellä kotiani pitkin nettiä ja kutsua varkaita kylään. Niin ja paljon olisi toki laitettavaakin, kuten eteiseen uudeta tapetit ja kaapit. Toisaalta olisihan se kiva vaikka tehdä postaus eteisen laitoista ennen ja jälkeen, mutten sitä tule tekemään. Netti on myös pulollaan sisustusblogeja ja pidän oman blogini omanlaisenani. Toivottavasti ymmärrät!:)

      Poista
  3. Ihania sisusutusjuttuja! En olekaan koskaan tutustunut Elloksen valikoimiin, mutta näyttää juurikin ihanan raikkaalta kevään ja kesän kylppäriin :) Kiva, kun teet myös kollaaseja tavallisten postausten lisäksi. Käytätkö muuten Polyvorea vai mitä ohjelmaa niiden tekoon? Itse olen aina tykännyt eniten Polyvoren käytöstä, mutta on toki kiva saada muitakin vinkkejä!

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös ole, kannattaa katsoa Elloksen valikoima läpi jos jotain kotiin etsii :)

      En nyt kuollakseni muista ohjelman nimeä jota käytän (olen nyt töissä) mutta harvoin teen Polyvorella, niitä kollaaseja kun ei saa sen kokoisiksi kun haluan eikä tuotteitakaan ole kun haluan ne nettisivuille linkittää :) Välillä saatan tehdä kollaasin myös pikaisesti ihan Paintilla (kuten tämän postauksen kollaasin), joten ei todellakaan tarvi sen kummepaa ohjelmaa kollaasien tekoon :) Sitten säädän vielä kuvan koon eri ohjelmalla.

      Poista
  4. Hei ja aivan ihania tekstiilejä!! Kiitos vinkistä, pistin myös tilauksen menemään! :)
    Kysyisin vielä sellaista, kun Etelä-Ranskassa olet niin paljon matkustanut, niin kuinka lämmintä Cannesissa on yleensä ollut Elokuvajuhlien aikaan? Eli siinä toukokuun loppu puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli hyötyä! :)

      Elokuvajuhlat alkavat toukokuun puolessa välissä ja lämpötilat ovat siinä 20 asteen pintaa! Juuri sopivat minusta, pystyy olla rannalla muttei ole tuskaisen kuuma kävellä kilometrikaupalla :D Minusta juuri toukokuu onkin hyvä aika matkustaa Etelä-Ranskaan, turistikausi ei ole vielä käynnissä ja täydelliset lämpötilat :)

      Poista
  5. MERILÄINEN????? Siis mikä sana

    VastaaPoista