sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hello!


Hieman hiljaista on ollut tällä viikolla täällä blogissa, sillä tosiaan kannettavani meni vaihtoon ja uuden käyttäminen ei olekaan niin helppoa ;) Tietenkin myös ennen kuin kaiken tarvittavan saa koneelle menee siinäkin oma aikansa. Totta puhuakseni kun istun töissä kaiket päivät tietokoneella en useinkaan halua omaa konettani enää illalla kotona avata, saati sitten opetella uuden käyttöä, mutta eiköhän tähän pikkuhiljaa totu. Koko läppäri vaan tuntuu niin oudolta, hiiri pomppii minne sattuu ja näyttökin on ihan erilainen. Niinhän se on, että harjoitus tekee mestarin... Mikäli minusta ei kuulu on siis teknisiä ongelmia. 

Ennen kuin saan asukuvia käytyä läpi, ajattelin julkaista yhden kuvan Célinen uusista aurinkolaseista, kun niistä toivottiin kuvaa käytössä. Olin itsekin kovasti odottanut lasejen käyttöä ja luulenpa, että näistä tulee ensi kesän suosikit. Minulla on tosiaan tämä New Audrey -malli, jonka tilasin Sunglasses Shopilta, josta olen tilannut aiemminkin. Hinnat ovat tuolla varmasti muita paikkoja edullisemmat, valikoima todella laaja ja toimitus nopeaa, en voi kuin suositella kyseistä nettikauppaa!

Linkit mainoslinkkejä.

12 kommenttia:

  1. Ihanat aurinkolasit <3 Itselläni on myös viime aikoina ollut ilmassa sitä, ettei päivän koneella istumisen jälkeen jaksa kotona edes avata läppäriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sinun Chanelin lasit ovat aivan ihastuttavat! :) Se on totta ettei se tietokoneella istuminen välttämättä työpäivän jälkeen enää kotona innosta, välillä on myös sellaisia viikkoja ettei tule oltua kotonakaan juuri, kuitenkin "oikea elämä" menee aina blogin edelle :)

      Poista
  2. Tosi kivat ja sopii sulle hyvin! Nämä ottaisin mielelläni itsellenikin, joten pitääkin katsella näitä sitten vähän keväämällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja ei kun omat lasit hankkimaan! Koen että mun pyreisiin kasvoihin kävi paremmin tämä New- malli kuin perus Audreyt, jota ovat kissamaisemmat.

      Poista
  3. Oi, ihanat! Tekisi mieli itsekin satsata kunnollisiin aurinkolaseihin ja ostaa kerralla sellaiset hyvät, joita voisi käyttää vuosikaudet. Olen vaan niin luonnonlahjakkuus niiden hajottamisessa (istun tai astun aina vahingossa päälle :D), etten tiedä uskallanko... Jos saa kysyä, niin paljonko nuo kyseiset lasit maksoivat sinulle?

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä olen jo monen monta vuotta käyttänyt Ray-Baneja eikä niiden jälkeen ole tehnyt enää mieli palata vaikka Hennesin laseihin. Minulla on ihan älyttömän herkät silmät, vuotavat heti jos vähänkin auringonvalo osuu, joten suojaan mielelläni silmäni kunnon laseilla :) Ei onneksi ole taipumusta rikkoa tai hävittää ja ehkä laadukkaat lasit kestävärkin vähän paremmin kolhuja? :D Tuossa on suora linkki laseihin, josta näkee hinnan ;) Ihan saman summan olen minäkin niistä maksanut (tuolta saa kyllä lisäksi 10% alennuksen)en ole saanut mitään superaleja saati ilmaisia laseja blogin kautta, mikäli olisin kertoisin siitä kyllä! :)

      Poista
  4. Moikka,
    Kivat lasit! Onko sulla vielä ripsipidennykset? Miten ne sulla sopii erilaisten aurinkolasien kanssa? Mulla on pidennykset ja pituudella 11 mm ja tuntuu, että ne ottaa joissakin laseissa linsseihin kiinni?
    Vielä kysymys sunglassenilta tilattaessa, koska niillä toimitus näyttää olevan UPS? Aika haasteelista, kun on päivät töissä? Jättääkö ne sitten paketin postilaatikkoon?
    Terkuin, Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo on pidennykset, en osaisi enää ilmankaa olla, plus olen liiiian laiska meikkamaan :D En kyllä osaa sanoa pituutta, kosmetologi laittaa mitä hyväksi kokee, enkä ole koskaan edes kysynyt pituutta :) Lyhyet ne on, sillä omat risenikin ovat sen verran nysät, ei kyllä ainakaan ota laseihin kiinni, ehkä riippuu silmien mallista?

      Mulle ainakin aina soitetaan UPS:ilta ja pyydään tuomaan paketin töihin :) Toki voisin myös suoraan töihin tilata. Meidän taloyhtiössä on alaovi lukossa, joten lähetti ei edes pääsisi ovelle pakettia tuomaan ilman soittoa. Mikäli ei ole kotona, kun pakettia tuodaan jättää lähetti ilmoituksen, jossa on tiedot uuden toimistusajan tilaamisesta. Jos olet vaikka klo 16 asti töissä on tomitus usein mahdollista sopia vasta sen jälkeen. Muistaakseni kerran tilasin Mangon outletista ja paketti oli viety postiin kun en ollut toimitushetkellä kotona eikä lähetti ollut soittanutkaan. Lisäksi sunglasses shoilta tilatessa saa lähetyskoodin, jolla näkee kokoajan missä paketti meneen ja arvoidun toimitusajan, joka on minulla aina pitänyt, niin osaa jo odottaa pakettia. Eli en todellakaan kokisi toimitusta mitenkään hankalaksi :)

      Poista
  5. Ihana blogi sulla! Pitää alkaa seuraamaan tätä jatkossa ahkerammin. Oma blogini löytyy osoitteesta https://ireachforthestars.wordpress.com/ , ja kirjoitin sinne juuri mun omasta vaatekriisistä. Sulta saan ehkä idiksiä, jotta nekin kriisit saadaan ylitettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiva kun vinkkasit blogistasi, täytyy tulla lukemaan! :)

      Poista
  6. Oooh noi Celinen lasit, ihan unelmat! <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin ne on superhienot ja erilaiset kuin muut lasini :)

      Poista