torstai 15. tammikuuta 2015

Black & Grey



Tässä päällä jo täällä kollaasissa suunniteltu asu ihan tositoimissa Helsingissä parisen viikkoa takaperin. Sää oli tuolloin yhtä harmaa kuin asuni, joten sulauduin hyvin joukkoon. Ihmeen vähän fedora -hattuja muuten tulee kadulla vastaan, oletteko huomanneet? Itse kuitenkin olen todennut kyseisen hatun ihan mahtavaksi sadesäällä ainakin kasvot säästyvät kastumiselta. Mustan värinen hattu ei ollutkaan hetkeen päässyt käyttöön ja täytyy sanoa, että se sopi minusta paremmin sen vaalemman tukkani kanssa kuin tämän ihan tumman, tuli nimittäin vähän noita-fiilis.

Kävimme taas kuvailemassa Tuomiokirkolla jo siitäkin syystä, että siellä on hyvä katos räntää kun tuona päivänä sateli, lisäksi siellä saa kuvata rauhassa. Tällä kertaa tosin tuuli ihan älyttömästi, naurussa oli pitelemistä kun katselin epäonnistuneita otoksia, kun huivi lensi tuulen mukana ja toisinaan hatusta sai pitää kaksin käsin kiinni.



Täytyy taas hiukan kehua ketjuliikkeitä, nimittäin tässäkin asussani kaikki käsineistä farkkuihin ovat ketjuliikkeistä hankittua laukkua lukuunottamatta, mutta silti hyviä materiaaleja; villaa, nahkaa ja kasmiria. Hyvistä materiaaleista ei oikeasti tarvitse maksaa maltaita, kunhan tutkii tuotetiedot tarkkaan! Hieman vaivaahan siitä tulee ja kieltämättä saa pitkiä katseita liikkeissä tutkiessaan pesulappuja, mutta on ehdottomasti sen arvoista. En koskaan maksa vaatteissa merkistä vaan materiaalista, tosin myönnän, että asusteisiin varsinkin laukkuihin tykkään panostaa myös merkin takia, ne ovat heikkouteni.

Kaulassani oleva H&M:n kashmirkaulaliina on ollut ihan loistava hankinta, se on pysynyt hyvänä vaikka on kastunut enkä ole muutenkaan kovin suojeleva asusteitani kohtaan. Kannattaa ehdottomasti katsoa läpi Hennesin premium quality -mallisto, itse löysin vastikään nettikaupasta lähes Acnen Canadaa vastaavan 100% villaa olevan vaaleanharmaan huivin (tämä) 20 eurolla!

takki *Mango (& *mustana) -  kashmirkaulaliina H&M - hattu Lindex - laukku Mulberry
farkut *Topshop - pusero Mango - käsineet Mango - nilkkurit Mango

*mainoslinkki

10 kommenttia:

  1. Wau mikä kaunotar! Ja kaunis on asukin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitos vaan, itselläni ei ollut se kaikista hehkein olo räntäsateessa kävellessä ja kastuneena, mutta ehkä se ei näy niin pahasti kuvissa? :D Mutta tosiaan aitoja kuvia haluan, ilman mitään siloittelua :) Mukavaa loppu viikkoa! <3

      Poista
  2. Multakin löytyy tuo H&M:n kashmirhuivi, niin ihana! Pistin tuon linkkaamasi vaaleanharmaan huivin tilaukseen, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Viime talvena ostin H&M:ltä tekokuituisia huiveja, mutta nyt olen hankkitunut kaikista eroon, hiostaa ja menee heti huonoksi. Onneksi nykyään löytää hyviä materiaaleja ihan ketjuliikkeistä tosiaan! :)Kiva, että sait huivin tilattua, se on kyllä kiva, vähän ohuempi kuin Canada kylläkin.

      Poista
  3. Vau mikä leidi! :) Pohdin itse myös sitä, miten hattuja näkee niin vähän jopa Helsingissä? Välillä tuntee itsensä ihan kummajaiseksi hattu päässä, vaikka kivahan se on, ettei huku aina massaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :D Totta, outoa että blogeissa kyllä hattuja näkee, muttei kadulla tuskin koskaan?! Voit vain kuvitella, kuinka kummajaiseksi itseni tunnen täällä kaupungissa hattu päässä.. Onneksi olen sen verta itsevarma etten välitä muiden katseista - hyvistä tai pahoista! :D

      Poista
  4. Ihana kuulla, että olet ollut tyytyväinen tuohon mustaan huiviin, sillä se on tulossa itsellenikin postissa :) Mainitsemasi harmaa huivikin minulta jo löytyy ja se on ollut ihan loistava pakkaskeleillä! Todella mukavaa muuten, että päivität blogia näin usein, sitä on aina niin kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikein yllätyin kuinka laadukas se on ollut, uskon että tykkäät siitä kovin! :) Harmaa kaulaliinakin on ollut käytössä. Kyllä voi Hennesiltäkin tehdä ihn loistavia löytöjä!

      Kiitos sinulle, kun kommentoit! <3 Ilman kommentteja en varmasti edes viitsisi koko blogia edes kirjoitella. Arvostan todella jokaista kommenttia ja tulen aina niin onnelliseksi nähdessäni uuden kommentin, joten vielä kerran tuhannet kiitokset! :)

      Poista
  5. tykkään sinun tyylistä :) !

    VastaaPoista