torstai 3. huhtikuuta 2014

Geneva Switzerland Photo Diary - Part 3











Ladurée on lomalla yksi pakollinen pysähdyspaikka, mikäli se vain kaupungista löytyy! Tykkään ostaa macaronseja ja syödä niitä aurinkoisella kadulla, maistuvat paljon paremmilta kuin omalla kotisohvalla ;) Laduréen macaronit kuuluvatkin minulla vain lomille, en jotenkin edes osaisi nautti niistä samalla lailla arkena kotona.


 Uusi laukkuihanuus arvoisissaan maisemissa Rhône-joen varrella. Aina kun käytän tätä laukkua, muistan nämä upeat maisemat <3


Geneve on oikea kellokaupunki ja kelloilta ei tosiaan voinut välttyä missään.. Kuten huomata saattaa tästä istutetusta kellosta, joka kävi aivan oikeassa ajassa, tässäpä oli taas minulle ihmeteltävää ;)
 



Pikainen kierros vanhassa kaupungissa. Minusta lomalla on parasta vain kävellä ympäriinsä aurinkoisia katuja :) Kotona vasta luin netistä, että vanhassa kaupungissa olisi ollut St.Pierre katedraali -rakennus, jonne kiivetessä olisi päässyt ihailemaan näkymää kaupungin ylitse.. No mutta jäipähän ensi kerraksi jotain!


Illan hämärtyessä katselimme Geneveä vielä viimeisen kerran, aamulla oli hypättävä junaan ja lentokentälle. 

 Kaiken kaikkiaan, tykkäsin Genevestä, se ei noussut suosikkikohteideni joukkoon, mutta voisin ehdottomasti matkustaa sinne uudelleen, ja mitä luultavammin tulen matkustamaankin! Tykkäsin erityisesti joesta ja luksusliikkeitä löytyi joka lähtöön, varmasti loistavat säät myös vaikuttivat omaan viihtyvyyteeni. Ihmisistä jäi ehkä vähän huono kuva, sillä sveitsiläiset vaikuttivat melko röyhkeiltä, eivät väistäneet kadulla ja etuilivat jonossa, mutta itse tapasin vain hyvin pienen osan sveitsiläisiä. Niin kuin Ranskassakin, myös Sveitsissä englantia ei hirveästi osata, ja varsinkin ravintoloissa sai hieman arvuutella ruokia. Ruoka ylipäätään oli melko kallista ja varsinkin vedestä sai maksaa sievoisen summan ravintolassa. Genevessä oli niin hyvät kuin huonot puolet, ja mikään (suomalaisten) turistien suosikkikohde ei varmastikaan ole, mikä tosin on mielestäni vain hyvä asia.

Halusin kertoilla Genevestä näin lähinnä kuvien muodossa, joten kyselkää ihmeessä, mikäli jokin asia jäi askarruttamaan? :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No eikös, kiva jos ne välittyy sinne asti ja ennen kaikkea näitä matkakuvia vielä jaksatte katsella :) Ensi kuussa sitten jatkuu taas, eri kohteessa vain :)

      Poista