maanantai 4. helmikuuta 2013

Uutta vaatekaapissa

Blogini on ollut viime aikoina todella ostospainotteinen, olenkin hankkinut uusia vaatteita melko rankalla kädellä. Tosiasia vain on, että todella monet vaatteeni eivät enää päälleni sovi, ja kaapit ammottavat tyhjyyttään ;) Myöhemmin keväällä onkin tarkoitus taas ottaa kirpparipöytä ja hankkiutua isoista vaatteista eroon. Yritän pikku hiljaa alkaa rauhoittumaan shoppailun suhteen ja saada blogiin muutakin sisältöä ;) Asukuvia ei tee mieli ottaa ollenkaan, eiköhän ne samat takit ja saappaat ole jo ihan tarpeeksi monta kertaa nähty, kevätkelejä ja asuja odotellessa! :)
 
Lauantaina tosiaan piipahdimme Itäkeskuksessa, oli todella mukavaa saada välillä muutakin mietittävää kuin autokoulun teoriakirja. Teoriakokeet lähenevät ja sitä mukaan stressi kasvaa. Valitettavasti olen sellainen, että stressaan pienemmistäkin jutuista ja murehdin jo etukäteen. Olen yrittänyt päästä tästä ikävästä tavasta eroon, mutta tuntuu, että iän mukaan tämä vain pahenee. Sain autokoulun onneksi nyt maksettua, joten sen puoleen yksi tsressinaihe vähemmin. Ajotunteja minulla on enää ihan muutama jäljellä ja sitten muka pitäisi osata ajaa ;D Voi olla, että tämä tyttö joutuu ottamaan muutaman lisätunnin, hih.

Tiedättekö juuri silloin kun ei pitäisi ostaa mitään, löytää kaikkea ihanaa ja ostoslistalla ollutta. Kun lähtee oikein ostoaikeissa kaupoille, ei löydä sitten mitään. Itäkeskuksesta tarttuikin muutama todella mieluinen vaate mukaan, tässä ensimmäiset;

Zara - Lindex

Zaran TRF puolelta löysin jotain todella oman tyylistäni; raitaa ja peplumia. Vetoketjullista peplumpaitaa aion käyttää bleiserin tapaan auki, paita onkin hieman paksumpaa materiaalia ja näin ollen ajaa bleiserin asian hyvin. Olen joskus nähnytkin joillakin kyseisen vaatteen päällä ja miettinyt, mistä noita saisi. Voi sitä onnen päivää kun törmäsin kyseiseen sattumalta roimalla alelapulla varustettuna!
 

Lindexin t.sinistä kimaltavaa bukleejakkua olin heidän nettisivuillaan ihaillut jo hyvän tovin, liikkeessä sitä sovitettuani oli ostopäätös selvä. Lindexiltä kassan kautta kotiin lähti myös niittirannekoru kokoelmani lisäksi.

19 kommenttia:

  1. Minäkin olen katsellut netissä tuota sinistä bleiseriä! :) Pitääkin käydä katsomassa olisiko ne saapuneet jo tännekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleiseri on kyllä mielestäni todella ihana, tänne Lindexille ei vaan melkein koskaan tule niitä ihanempia juttuja, onneksi Itiksestä löytyi :) nettikaupan puolella olivat pienet koot jo menneet, joten kannattaa olla nopea!;)

      Poista
    2. Kävin kokeileen tuota sinistä bleiseriä tänään, mutta se oli mulle ihan liian lyhyt :( Mulla se oli johonki puoleen selkään ja se ei oo se mitä tällä hetkellä haen :/ Sinulle se on varmasti paljon pitempi :D

      Poista
    3. No voi harmi ettei ollut hyvä :( Itsekkin mietin hyvän tovin sovituskopissa onko se liian lyhyt, kerrankin jotain hyötyä olla pikkuinen ;D

      Poista
  2. Ihania ostoksia oot tehnyt! :) Mä katselin myös tuota samaa bleiseriä tässä yks päivä sitten Lindexissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) itsekkin olen ostoksiini super tyytyväinen. Itse olin pidemmän aikaa etsinyt tuon tyyppistä, onneksi viimein löytyi :)

      Poista
  3. Mullakii on vähä semmonen tilanne, että paino on pudonnut ja nyt vaatteet on jääny isoksi! (asian ainut miinus puoli!!) jotenki oon yrittän toppuutella itteäni kevät-ja kesäjuttujen ostamisissa, että jos se viel tossa putoaa niin ei nekin jää isoksi. Onneksi tällä hetkellä on äitin kanssa kirpputoripöytä niin pääsee eroon vanhoista, vieläkin ois vaatekaapissa karsittavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnittelut! :) Saanko kysyä paljonko on lähtenyt? :) Totta, ainut huono puoli on tuo vaatteiden isoksi jääminen :( Paidoissa ei heti niin huomaa, mutta housuissa kyllä. Haluaisin vielä laihtua jonkun 3-5kg, joten itsekkin olen ajatellut onko järkeä vieläkään ostaa niin paljon uusia vaatteita, toisaalta ei tuo kolmen kilon tipututs enää niin vaatekoossa tunnu :)

      Poista
    2. En osaa sanoa kyllä tarkkoja kiloja, koska aluksi en uskaltanut käydä edes vaa'alla vaan niitä lähti ihan huomaamatta, mutta sitten hankin meidän vaakaan patterit, jonka jälkeen 5 kiloa ja jumpissa käynti ja juoksulenkit on vielä kiinteyttäny paikkoja! Sen kyllä huomaa vaatteissa, varsinkin housut ei meinaa pysyy jalassa (onneksi kuitenki on myös niitä housuja mitkä puristi, mut ei purista enää :D) Täälläkin tavoitteissa ois ehkä se 5 kiloa vähintään :) Mul on kyllä jotain niin kivoi vaatteita että pidän niitä kyllä vaikka oiski vähä isoja! just tän takii haluun sijottaa rahat mielummin laukkuihin ja huiveihin, kun kalliisiin vaatteisiin. Esim. Burberryn trenssi ois ihana, mut voi käydä köpelösti, jos lihoo tai laihtuu!

      Poista
    3. Hhehe tuttu juttu, ettei vaakaan uskalla astua :D Mäkään en kyllä lempparihameistani luovu, vaikka ne olisikin vähän löysiä! Ja sama juttu, vaatteisiin en uskalla panostaa, laukut käyvät aina :)

      Poista
    4. Niinpä oon samaa mieltä :)

      Poista
  4. voi että kun ois ihana päästä tonkimaan sun kirpparipöytää! ollaan melko samankokosia ni sieltä vois löytyäki kaikkea ihanaa! :)

    VastaaPoista
  5. Mä toivoisin niiiiiiiiiin paljon että pistäisit huuto.nettiin vielä vaatteita! <3 Jos vaan jaksat, edes jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran olen pistänyt jä sen älkeen päättänyt ettei enää ikinä :D ihan törkee homma, ei ole sen arvoista :/ Kirpparilla menee muutenkin vaatteet paljon paremmin kaupaksi :)

      Poista
  6. Ihana toi raidallinen peplum bleiseri :) tosi keväinen ! Voisin itsekin harkita tuollaista peplum bleiseriä :)

    VastaaPoista