tiistai 17. joulukuuta 2024

Joulutunnelmoimassa Porvoossa


Minulla on kolme kohdetta, joissa haluan vierailla joulun alla joka vuosi: Tallinnan joulutori, Helsingin Tuomaan markkinat sekä jouluinen Porvoo. Viime viikolla otimmekin kunnon maratonin, kun samalle viikolle sisältyi niin käynti Tallinnassa kuin Porvoossakin. Minusta joulukuussa ei ole parasta itse jouluaatto, vaan nimenomaan tunnelmointi sitä ennen. Lopulta joulukuu on aina ihan hurjan lyhyt. Nyt onkin enää tasan viikko aattoon!



Porvoon vanhakaupunki on yksi suloisimmista paikoista, jonka tiedän, ihan vuodenajasta riippumatta. Onneksi kaupunki on myös vain tunnin ajomatkan päässä kotoa, joten sinne meno ei ole tehtävä eikä mikään. Rakastan kaupungin tunnelmaa, pastellitaloja ja pikkuputiikkeja. Nappasimme reissusta mukaan vähän herkkuja lahjapaketteihin sekä kotiin tuliaiseksi. Söimme lounasta vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Zum Beispielissä, jossa ruoka oli yksinkertaisesti täydellistä, uusi Porvoon suosikkiravintola on löytynyt. 


Kahtena edellisenä vuonna olemme käyneet Porvoon Joulutorilla, joka nimensä mukaisesti järjestettiin torilla. Tänä vuonna Joulutorin tilalle oli tullut Joulupolku, joka kulki lähinnä joen varrella, minne oli pystytetty ketjukaruselli sekä muutamia myyntikojuja. Kuumat glögit täytyi tietysti ulkona nauttia joen varrella. Myöhemmin päivän pimentyessä kävin vielä karuselliajelulla! Karuselli oli muuten asiakkaille täysin maksuton, eikä sinne ainakaan meidän perjantaisena vierailuna ollut mitään ruuhkia. Täytyy tosin todeta, että minusta aikaisempina vuosina torilla olleet markkinat olivat parempi konsepti, kun kojut olivat kompaktisti kasassa. Toisaalta keskustan ollessa kivan pienimuotoinen kuitenkin, kävelimme joen varrella suuntaan ja toiseen useamman kerran läpi joulupolun. Sattumalta kaupungissa oli samaan aikaan toiset joulumarkkinat Taidetehtaalla, joissa piipahdimme myös.



Joen varren maisemat ovat kuin postikortista. Luntakin oli kauniisti hitusen maassa ja myöhemmin pimeän tullen alkoikin kunnon lumipyry. Parasta minusta on yleisestikin ihan vain kävellä ulkona, fiilistellä tunnelmaa ja joulukoristeita. Viihdyimme kaupungissa leppoisasti useamman tunnin. Lopuksi alkuillasta istuimme tunnelmoimassa perjantaita Porvoon paahtimolla. Harmi kun emme ihan ennättäneet nähdä tuona päivänä ollutta Lucian kruunaamista Raatihuoneentorilla, sillä olimme bussilla liikenteessä, joten täytyi suunnata lumipyryssä kotiin juuri samalla hetkellä. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Tallinnan takki tuliainen








villakangastakki - Ivo Nikkolo (2024) 
laukku - Coach (2024) 
neule - Enkel Studio (2022) 
pipo - Arket (2018) 
nahkarukkaset - Lindex (2016) 
nilkkurit - Vagabond (2024)

Syksyllä tummanruskeaa väriä alkoi näkyä siellä ja täällä, myönnettäköön, että itsekin hullaannuin siihen kovasti. Tai sanotaanko näin, ettei sinänsä hullaantumisesta voi puhua, sillä olen vuosia tykännyt ruskean eri sävyistä, ne ovat ajattomia aina. En todellakaan näe tummanruskeaa hetken trendinä, vain aina toimivana, mustaa pehmeämpänä sävynä. En omista mustaa villakangastakkia, joten tummanruskea onkin loistava vaihtoehto sille. Enemmän ja vähemmän etsinkin syksyn aikana klassista villakangastakkia niin Suomen kuin Amerikan päästä. En voi missään nimessä väittää, että varsinaista tarvetta takille oli, sillä eteisessä roikkuu useampi villakangastakki. Toisaalta karsin takkeja rankasti syksyllä ja pohdin jo silloin, että mikäli täydellinen tummanruskea takki jossain eteen tulee, voin sen hankkia. 

Virolaisen Ivo Nikkolon mallistossa tärppäsi, kun bongasin nettisivuilta kriteerini täyttävän takin: täydellinen ruskean sävy, hyvä materiaali (70% villaa), napit vyön lisäksi, sopiva pituus, ei liian isot kaulukset sekä laskettu rento hiha. Olin ajatellut takkia mieluiten vuorettomana mallina, sillä olen kokenut sen paksuiset takit omassa käytössäni parhaiksi, alle voi pukea paksumpaa neuletta ja usein minulla on enemmän kuuma kuin kylmä. Villa on myös materiaalina äärettömän lämmin ja laadukas takin kudonta varmistaa tarkenemisen pakkasellakin. 

Tiistaina Tallinnassa käydessä teinkin pikaisen täsmäiskun Rotermannilla sijaitsevaan Ivo Nikkolon myymälään, sillä olin katsonut etukäteen verkkosivuilta, että takkia pitäisi kyseisestä myymälästä löytyä. Ei tarvittu kuin parin minuutin visiitti myymälään heti kaupunkiin tullessa, kun kävin sovittamassa takkia pikaisesti. Päätin, että mietin Tallinnassa olon ajan, haenko takin laivalle kävellessä mukaan. Kuten kuvasta näkyy, kävin ostamassa takin vielä lähtiessä. Ostopäätöstä ei jarrutellut kuin kohtalaisen korkea hinta, josta ilokseni sai 15% alennuksen. Takki on nimittäin täydellinen ja juuri sellainen, mitä etsinkin. Varsinkin pituus on minusta ihanteellinen, monet katselemani takit olivat omaan varteeni vähän liian pitkiä, varsinkin kun pidän takkia usein auki. 

Vinkkinä muuten, suosittelen aina ompelemaan uusiinkin takkeihin napit itse paremmin kiinni. Huomasin jo myymälässä, että napit on tehtaalla koneella ommeltu, joten eivät tule pysymään kiinni pitkään. Otin takin kuitenkin heti innoissani käyttöön ja ajattelin ompelevani napit myöhemmin. Ensimmäisellä käyttökerralla yksi napeista irtosi ja hävisi, onneksi takissa tuli varanappi mukana. Nappien paremmin kiinni ompelu on tosi nopea homma, mutta ärsyttäähän se alkaa uusia vaatteita heti itse tuunaamaan. Olen huomannut, että huonosti ommellut napit ovat ihan yleinen ongelma, myös kalliimmissa vaatteissa. Nyt on kuitenkin napit kiristetty ja takista on varmasti iloa usemmaksi vuodeksi eteenpäin. 

torstai 12. joulukuuta 2024

Tallinnan joulutorilla



Aivan huomaamatta on jo joulukuun puoliväli, enkä ole vielä yhtään ennättänyt jouluttaa täällä blogin puolella! Tänä vuonna tosin joulun ajan tunnelmointi jää allekirjoittaneella harmillisen lyhyeen, kun marraskuu meni muissa maisemissa. Yleensä kun täällä ruudun takaa alkaa joulupuuhat jo hyvissä ajoin marraskuussa. Eipä se mitään, oli kyllä parasta viettää synkkä marraskuu rapakon takaa auringonpaisteessa. Toisaalta onhan tässä vielä hyvin aikaa fiilistellä joulukuuta parisen viikkoa. Olen kyllä ehtinyt katsoa jo muutaman ikuisuus suosikin joululeffalistaltani, kuten Yksin kotona eksynyt New Yorkissa, Grinchin ja Haamujen koston sekä juonut glögiä melkein kyllästymiseen asti harvasen ilta. 


Tänä vuonna skippaan suosiolla muutamia juttuja, mitä yleensä joulukuussa teen. En lähetä kortteja saati tee piparkakkutaloa. Lahjoja ostan todella minimaalisesti, itse asiassa kävinkin jo lahjaostoksilla toissa lauantaina Helsingissä ja samalla piipahdin Tuomaan markkinoilla, minne on suunnitteilla mennä vielä uudemmankin kerran. 

Joulumarkkinoista puheen ollen, menneenä tiistaina kävimme iki-ihanalla Tallinnan joulutorilla, missä käynnistä haluan tehdä joka vuotisen perinteen. Tiedätte, että käyn Tallinnassa useammat kerrat vuodessa, mutta joulumarkkinoille taisin mennä ensi kertaa vasta viitisen vuotta sitten, kunnes tulikin useamman vuoden tauko ja viime vuonna tunnelmoimme markkinoilla seuraavan kerran. 



Kävimme markkinoilla ihan päiväreissulla, vaikka aikaa maissa on vain kolmisen tuntia. Siinä ehtii kuitenkin ihan tarpeeksi hyvin kiertää markkinat. Tiistai oli loistava päivä vierailla joulumarkkinoilla, sillä oli vielä kohtalaisen väljää ja laivalla oli sopivasti tilaa, että löysi istumapaikan eikä tax-free myymälä ollut täysin kaaoksessa. Joulukuun lauantaisin tilanne on toinen ja kuulemani mukaan laiva on tupaten täynnä tällöin. Meilläkin oli aluksi suunnitteilla reissu edelliselle lauantaille, onneksi tiistai lopulta onnistui aikataulujen kanssa. 


Tunnelmoitiin markkinoilla hyvän aikaa. Katseltiin kojut läpi, mutta tällä kertaa itselläni ei tarttunut mitään mukaan, vaikka varsinkin erilaisia talviasusteita on tuolla hyvin saatavilla korvaläpistä käsineisiin, jotka ostinkin molemmat vuosi sitten. Meitä kiinnosti lähinnä maistella erilaisia glögejä, sillä olin etukäteen jostain lukenut joulutorilla olevan hyvä valikoima erilaisia lämpimiä juomia. Me kävimme kolmella eri kojulla, testasimme perinteisen glögin alkoholilla, mustikkaglögin sekä inkivääri-omena juoman. Monta kiinnostavaa glögiä jäi vielä kokeilematta, kuten kirsikka, mutta ensi vuonna sitten. 

Rakastan joulumarkkinoiden tunnelmaa, eikä sekään hirveästi ilmapiiriä latistanut, että lumi puuttui tänä vuonna kokonaan. Toisaalta vuosi sitten Tallinnassa oli lunta, mutta samaan aikaan jopa vaarallisen liukasta paikoittain, siinä suhteessa paljaat kadut helpottivat kulkua. Varsinkin kun markkinoilta kiirehdittiin vielä muutamaan putiikkiin tekemään täsmäiskut, eikä aikaa ollut yhtään hukattavaksi. 

torstai 5. joulukuuta 2024

Kolme yötä New Yorkissa

Marraskuun ensimmäisenä päivänä Suomessa oli hirveä sää, märkää räntää satoi ja keli oli niin harmaa kuin olla ja voi. Katselin Helsinki-Vantaan lentokentällä ikkunasta kaakaomuki kädessä ja mietin, että nyt on niin oikea aika lähteä reissuun. Sormet ristissä toivoin, kun vaan New Yorkissa ei sataisi, ainakaan ihan koko ajan. Toiveeni kuultiin ja saimme täydellisen sään muutaman päivän kaupunki visiitille. Taustana mainittakoon, että niinä kahtena aikaisempana kertana kun olemme Isossa omenassa käyneet, kaupungissa on satanut paljonkin. Tällä kertaa saimme pelkkää aurinkoa! Tällä reissulla New York nousi omalla listallani vähintään top kolmoseen lempikaupunkieni listalla. 


Tällä reissulla päätimme skipata varsinaisella kameralla kuvaamisen, muutamia asukuvia lukuun ottamatta. Puhelimien kameroissa on tätä nykyä niin hyvät kamerat, että on turha kantaa jatkuvasti painavaa kameraa mukana. Valokuvakameralla kuvaaminen, valotuksen säätöineen, on myös jopa stressaavaa, joten on paljon kivempi elää hetkessä ilman kameraa. Tässä postauksessa haluankin jakaa tunnelmia kaupungista niiden puhelimella napattujen kuvien myötä.



New Yorkissa oli marraskuussa käynnissä mitä parhain ruska-aika ja muutenkin vuodenaika oli osuva matkailuun. Pääsimme kokemaan Halloween koristeet, jotka ovat rapakon takaa aina omassa luokassaan, muttei mitään hurjaa tungosta ollut kaduilla. Rauhassa sai tutkailla kaupungin katuja, jossa eteen voi tulla mitä vain, kuten Ghostbusters rakennus! Kuinka siistiä oli törmätä siihen sattumalta, vieläpä ihan hotellimme lähettyvillä.


Hotellin valinta olikin melkoinen tenkkapoo, joten mietin sen lähinnä sijainnin kautta. Hotellit New Yorkissa ovat lähtökohtaisesti kalliita, vertailun vuoksi mainittakoon, että voit saada Las Vegasista tai Miamista viikon hotellin jopa paremmalla hinnalla, kuin New Yorkista kolme yötä. Päädyimme tutkailun jälkeen Soho 54 -nimiseen hotelliin, jossa nimestäkin voi päätellä hotellin sijaitsevan Sohossa. Hotelli oli oikein toimiva ja pidimme sijainnista hurjasti, kävellen pystyi kulkemaan hyvin ja tietysti metrot kulkivat. 



Sohon parhaita puolia on, että kahviloita ja ravintoloita löytyy. Emme olleet ehtineet tehdä mitään tutkimustyötä aamupalapaikkojen suhteen kotona, usein kun tykkään ennen matkalle lähtöä suunnitella hitusen. Suuntasimme ensimmäisenä aamuna ensimmäiseen hyvältä vaikuttavaan paikkaan. Huomasin miten Flipper´s nimisen kahvilan edustalla parveili porukkaa, joten merkki että suosittu paikka oli kyseessä. Halusin ehdottomasti kunnon amerikkalaiset pannukakut, mutta nuo tilaamani olivat kyllä jotain todella outoa koostumukseltaan ja hintakin oli hieman liikaa. Tulipahan testattua tällainen Sohon "instagramkahvila".



Paljon kävelyä päivittäin. Vaikka olimme kaupungissa vain kolmisen päivää, ehti siinä ajassa kävellä kilometrikaupalla ja nähdä paljon. Ensimmäisen päivän kävellyt kilometrit olivat reilut 25, ja sama meno jatkui oikeastaan läpi koko Amerikan matkan. Välillä pysähdyttiin terassille tai nappasin pirtelön mukaan, joiden hinnat kyllä ihmetyttivät. Kuvassa näkyvä esimerkiksi 14$ plus tipit päälle. Kallis kaupunki siis todellakin kyseessä, joten kannattaa varautua siihen, mikäli matkaa Nykiin suunnittelee. 


Olemme tosiaan käyneet New Yorkissa jo kaksi kertaa aiemmin, jolloin olemme viettäneet paikan päällä pidempään ja nähneet jo tunnetuimmat nähtävyydet, kuten Brooklyn bridgen, Flatiron buildingin ja Vapaudenpatsaan. Skippasimme siis nämä tällä kertaa, kun taas kävelimme meille täysin uusilla alueilla. Yksi uusi aluetuttavuus oli West Village, joka ihastutti hurjasti. Täältä bongaat varmasti kaupungin upeimmat Halloween ja luultavasti tämän jälkeen joulukoristeet, Frendi faneille täältä löytyy ohjelmassa käytetty rakennus sekä lukemani mukaan myös se kuuluisa Sinkkuelämän portaikko. Päädyimme alueelle kävelemään ihan sattumalta, mutta tänne palaan ihailemaan kauniita katuja varmasti myös seuraavalla New York visiitillä. 





West Villagelta matka jatkuu näppärästi Meatpacking Districtille ja Chelseaan. Omalla listallamme oli High Line, eli kävelypuisto, joka on rakennettu katujen yllä kulkevalle vanhalle junaradalle. Paikalle pääsee kätevästi Chelsea Marketin läheisyydestä. Chelsea market oli edelliseltä reissulta tuttu, kyseessä on kauppahalli. High Linella taas kävelimme ensi kertaa ja paikka oli kyllä kaunis nimenomaan ruskan keskellä. 




Ehdottomasti New Yorkin matkaan kuuluu pilvenpiirtäjien ihailu sekä vierailu siinä samassa Rockefeller Centerillä, jossa on aina ihana tunnelma kun musiikki soi ja porukka luistelee. Haaveissa on aina maisemien ihailu Top of the Rockin kattojen yllä, mutta se jää aina seuraavaan kertaa. Haaveilen myös aina, että joskus pääsisin näkemään kuuluisan Rockerfellerin joulukuusen! Tähän asti olen vain ihaillut sitä Yksin kotona elokuvassa. On muuten aina hauskaa nähdä leffoista tuttuja paikkoja livenä kuten tälläkin kertaa.


Syksyinen Central Park oli myös mahtavaa päästä näkemään, joten kävimme siellä vähän kävelemässä. Pakko tosin todeta, että olimme paikalla niin väärään aikaan, kun käynnissä juuri vierailumme aikana jättimäinen maratoni, jos olisimme tämän tienneet, olisi käynti täällä ollut parempi hoitaa edellisenä päivänä. Kaikkialle ei päässyt kävelemään ja kadut olivat muuallakin pahasti tukkeessa. Toisaalta tulipahan nähtyä tuollaisen ison tapahtuman tunnelmaa samalla. 

maanantai 2. joulukuuta 2024

Asu New Yorkissa ja pakkaamisesta

Ajattelin aloittaa Amerikan matkan postaukset kirjoittelemalla vähän pakkaamisesta, joka oli melkoinen suoritus 23 kg matkalaukun painorajan kanssa (itse asiassa vähän vähemmänkin, sillä osa lentoyhtiöistä hyväksyi vain 22 kg). Melkein kuukauden reissu erilaisine sääolosuhteineen vaatii vähän kaikkea mukaan, sekä jo melkoisesti alusvaatteita, ja minulla ei ole aikaa saati intoa alkaa pestä niitä ulkomailla, joten pakkaan sen verran mukaan mitä lasken tarvitsevani. Lisäksi mukaan tietysti pesuaineet, useammat yöpuvut, hiustensuoristajat ynnä muut pakolliset jutut, niin vaatteille ei jää hirveästi tilaa. Suomesta lähtiessä matkalaukkuni paino oli 19,2 kg, eli mielestäni aika hyvä suoritus! Meillä kulkee muuten aina reissuissa mukana matkalaukkuvaaka, joka on ihan loistava. Se ei vie paljoa tilaa, mutta on pelastanut monet kerrat. En halua enää ikinä siihen tilanteeseen, että ylipainoisen matkalaukun kanssa tulee kentällä ongelmia. Been there done that.






nahkatakki - Human Scales (2023) 
neule - Enkel Studio (2022)
hame - H&M (2024) 
laukku - Fendi (2020) 
lenkkarit - New Balance (2023) 

Onnistuin pakkaamaan melko hyvin ja vaihtelua vaatetukseen sain ihan tarpeeksi. Oma mottoni matkoille lähtiessä on - luota lempivaatteisiin. Mietin asut kotona valmiiksi, niin reissussa ei tarvitse käyttää aikaa siihen, toki tilanne elää säiden mukaan. Olin esimerkiksi pakannut Vegasiin muutaman t-paidan ja mekon liikaa, sillä siellä olikin paljon viileämpää kuin edellisellä kerralla. Jouduin itse asiassa ostamaan kaksi puuvillaista neuletta sieltä, kun säät olivat sen verran viileät, mutta ei se mitään, neuleet löytyivät outletista ja tulevat olemaan kovassa käytössä myös jatkossa.

Kenkinä minulla oli mukana kolmet tennarit, yhdet jalassa ja kahdet matkalaukussa, joka oli juuri sopiva määrä, jotta kenkiä pystyi vaihdella. Mukana oli myös sandaalit, jotka olisin voinut jättää poiskin, mutta käytin niitä kyllä Miamin päässä lyhyillä kävelyillä. Laukkuja sen sijaan olin pakannut vähän liikaa, sillä minulla oli mukana neljä pientä laukkua sekä juuttikassi, lisäksi ostin matkalta laukun tai itse asiassa kaksi. Toisaalta käytin kaikkia, mutta olisin pärjännyt vähemmälläkin. Aurinkolaseja oli kahdet, joka oli hyvä määrä, sillä niille tuli käyttöä ihan joka päivä. 

Tämä New Yorkissa käyttämäni asu kuvaa täydellisesti matkapukeutumistani, mukavaa, mutta kuitenkin ihan siistiä. Nykissä oli marraskuun alussa noin 15 asteen lämpötilat tai jopa korkeammat, paikalliset kulkivat edelleen hyvinkin pienissä vetimissä, mutta tuulisessa säässä ainakin itse tarvitsen kaulalle vähän lämmikettä. Ohuet pooloneuleet nahkatakin kanssa olivat toimivia combo, kun taas nilkat paljaana hameessa ei ollut mitään ongelmaa. Mikäli olisi ollut hitusen lämpimänpää, olisin vain vaihtanut neuleen tilalle t-paidan. Sää on kuitenkin erilaista, kuin Suomessa vastaavat lukemat ja keli tuntuu paljon kylmemmältä, joten säätietojen kotona katselu voi hämätä. 

Muistutus itselleni seuraavaan reissuun, kaulaliina mukaan ehdottomasti! Illat ja yöt ovat marraskuussa todella kylmiä ja varsinkin Las Vegasissa kaipasin useamman kerran kaulaliina, varsinkin kun ensimmäisellä viikolla siellä oli ihan jäätävä tuuli, millaista en ole kaupungissa ennen kokenutkaan.