lauantai 29. marraskuuta 2014

Mango Order

Monissa liikkeissä oli tosiaan eilen Black Friday, eli todella hyviä tarjouksia. Mangolla on koko viikonlopun ajan kaikista tuotteista 30% alennus, joten halusin vielä tästäkin teille erikseen vinkata! Itse olin ehtinyt odottaa Mangon aleja jo monen viikon ajan, ja ostoskorissa tuotteet olivat pyörineet pitkän aikaa, päivittäin kävin niitä katselemassa, mutta maltoin mieleni, sillä tiesin, että ihan varmasti pian joku alennuskamppis tulee. Onneksi odotin, sillä nyt sain tilauksesta sievoisen summan säästettyä. Minun oli tarkoitus pitää shoppailulakkoa loppuvuoden, mutta totta puhuen ajattelin heti, että mikäli Mangolla alet tulevat tänä aikana, tilaan tuotteet ja onhan sekin tietynlaista säästämistä, että ostaa tuotteet aleprosenteilla, jotka olisi hankkinut muutenkin normaalilla hinnallakin ;) Kokeillaan sitä ostoslakkoa sitten tammi- ja helmikuu, silloin alkavatkin jo matkat painaa päälle, joten motivaatiosta säästämiseen ei ole puutetta. Toisaalta olen tässä lomassa säästänyt ihan perusarjessa, pohtinut entistä tarkemmin mitä ruokakaupassa ostan, hankin aina edullista kosmetiikkaa (postausta aiheesta tulossa), säästää voi monin eri tavoin, ja itse koen olevani tietyissä jutuissa todella pihi, ehkä tähän koko aiheeseen voisi palata joskus myöhemmin ihan omassa postauksessaan.
Tilaukseen lähti kaksi neulemekkoa, joita olenkin ennättänyt etsiä jo jonkun aikaa. Neulemekko on helppo vaate töissäkin ja erilaisilla huiveilla asustettuna yksinkertaisen mekon ilme muuttuu helposti, tai sitten näiden kanssa voisi pukea vaikka karvaliivin. Tilasin lähes samanmallisen mekon niin mustana kuin harmaana, ja Mango Outletin puolelta vielä luonnonvalkoisen, outletissa on myös viikonlopun ajan kaikki tuotteet -60%! Olen joskus omistanut vastaavan mekon harmaana ja käytin sitä todella paljon, joten luulenpa että nämä mekot tulevat pelastamaan monet (työ)aamut, ja mikä parasta hintaa näille ei alennuksen jälkeen juurikaan jäänyt, n.14€/kpl, mutta materiaali sen sijaan kohdallaan (78% puuvillaa, 22% polyamidia). Tällaisista ihan perusvaatteista sitä tuntuu olevan aina eniten pulaa.

Kuviolliseen hameeseen ihastuin älyttömästi tätä postausta tehdessäni, joten nyt hyvällä alennuksella pitkän pohdinnan jälkeen päätin sen tilata. Joku hameessa viehätti niin etten saanut sitä mielestäni, ja keksin monia asuyhdistelmiä sen ympärille. Hameen kaveriksi mukaan lähti luonnonvalkoinen ohut pooloneule, koska en ole varma tulenko poolosta tykkäämään, ajattelin hankkia jonkun edullisen yksilön, tälle jäi alennuksen jälkeen hintaa n.7€ ja materiaali suurimmilta osin puuvillaa tässäkin. Tämä onkin usein hankala combo, kun vaate ei saisi maksaa paljoa, mutta materiaalista olen älyttömän tarkka.

Se mitä kaikista eniten halusin tilata oli nuo beiget aitoa mokkaa olevat korolliset nilkkurit, täydelliset! Niin unohdetaan nyt se, että juuri kerroin eteisen pursuavan kenkiä, kröhöm... Pohdin kuitenkin onko järkeä tilata kenkiä keskellä talvea, sillä ajattelin niitä lähinnä kevät käyttöön. Itse hankin kuitenkin seuraavan kauden juttuja hyvissä ajoin, joten ajattelin että miksikäs ei, ja itselläni kun alkaa katse olla jo kevättä kohden, vaikkei talvi ole vielä kunnolla alkanutkaan. Minulla on monia Mangon kenkiä ja olen tykännyt niistä kaikin tavoin, joten uskon, että nämäkin istuvat jalkaan hyvin. Tuskinpa maltan kevääseen asti näiden käyttöönottoa odotella kuitenkaan.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Otk-Boots/Cyber Friday

Minulta pyydettiin jokunen aika sitten postausta syys- ja talvikengistä, omia kenkiäni vilahtaa kuitenkin niin paljon asukuvissa, että varmasti tulee selväksi millaisista kengistä tykkään; klassisista nilkkureista ja saappaista, korollisista nilkkureista, biker-bootseista sekä myöhemmin talvella Uggeista. Kenkiä itseltäni löytyy joka lähtöön ja kieltämättä eteinen pursuilee kengistä, en tiedä onko eteinen liian pieni vai kenkiä yksinkertaisesti liikaa ;) Silti aina yksi pari lisää mukaan mahtuisi, joten päätinkin tehdä nyt postauksen kengistä siltä pohjalta, mitä kokisin tarvitsevani haluamani vielä eteisen täytteeksi, nimittäin uudet ylipolvensaappaat! Olen omistanut aikoinaan useammatkin ylipolvensaappaat niin konjakinruskeina kuin mustina, mutta niihin kyllästyttyäni laitoin kaikki eteenpäin, ainoastaan veljeni vaimolta saamani mokkaiset saappaat säästin. Kyseiset kengät ovat palvelleet kahta eri käyttäjää jo lähemmäs parinkymmenen vuoden ajan, joten laadussa ei ole valittamista! Jollainlailla kuitenkin haluaisin ehkä vähän jo säästellä saappaitani, joten kaipailisin niiden rinnalle uutta paria.


1. Pier One 2. Vagabond 3. Topshop 4. Pier One 5. Tamaris 
6. Tamaris 7. Lazamani 8. Esprit 9. Bruno Premi 10. Buffalo

Kokosinkin kollaasiin omaa makuani miellyttäviä saappaita Zalandon valikoimista, joita löysinkin useamman parin. Itse haluaisin siis nimenomaan mokkaiset saappaat mustina, mutta toisaalta nuo Tamariksen harmaansävyiset saappaat miellytävät kovasti ja sopisivat varmasti aika hyvin uuden hattuni kanssa... Tekisi mieli laittaa joku pari tilaukseen, kunhan osaisin päättää, että mikä? Nyt jos koskaan olisi oikea hetki saappaat hankkia, sillä Zalandolla on  tänään Cyber Friday eli kaikki tuotteet ovat alennuksessa (yksittäiset tuotteet tai merkit voivat olla poissuljettuja)! Viime vuonna hullaannuin samaisena päivänä ja tilasin Zalandolta jopa kahdet kengät alennuksella. Alennus koskee koko valikoimaa, myös aletuotteita ja on voimassa vain tänään perjantaina 28.11.2014, alennus tulee yhdestä ostokerrasta! Alennus riippuu käyttämästään summasta, tässä teillekin alekoodit;

 -10 % CYBER358 minimiostos 0€
-15 % CYBER3582 minimiostos 75€
-25 % CYBER3583 minimiostos 300€


Kampanjaan tästä! Antoisaa shoppailua ja mukavaa viikonloppua! :)

Linkit mainoslinkkejä! 

maanantai 24. marraskuuta 2014

By the Sea



takki River Island (samantyylinen *täältä ja *täältä) - neule *Selected Femme
huivi Acne (samantyylinen *täältä) - pipo Norton (samantyylinen *täältä ja *täältä)
laukku Louis Vuitton - nilkkurit Kiomi (samantyyliset *täältä) - farkut Zara

Vielä meren ollessa avoinna tykkään katsella sitä, ihan muutama venekkin oli jätetty vesille, vaikka luntakin oli jo satanut. Keväällä on aivan mahtavaa nähdä, kun jäät alkavat sulaa ja meri alkaa taas paljastua ja pian veneitä ilmestyä maisemaan. Olenko kertonut etten oikein välitä talvesta? No aikansa kutakin ja toivon kyllä valkoista joulua! Jännä miten iän karttuessa sitä alkaa nähdä asioita erilailla, kuin vaikka kymmenen vuotta sitten, muuttaessani tähän kaupunkiin 16-vuotiaana vähät välitin kauniista merimaisemasta saati upeista puistoista, nykyään taas arvostan näitä asioita todella. Onko parempaa keinoa viettää lauantaista vapaapäivää, kuin merta kahvilasta käsin ihaillen kuuma kaakaomuki kädessä? 

  Halusin viettää mahdollisimman rentoa vapaapäivää muutenkin, joten asunkin oli oltava mukava. Todella usein käytän raitaneuletta ja farkkuja arkisin, niin viikonloppuisin tykkään sitten pukeutua johonkin muuhun, mutta välillä laiskuus ja mukavuus vie voiton. Olen ollut todella tyytyväinen tuohon Nortonin pipooni, se pysyy hyvin päässä ja on oikeasti lämmin fleecevuorensa ansiosta, lisäksi sen sävy on minusta täydellinen, jotenkin erilainen kuin mitä yleensä näkee. Hinta ostohetkellä hieman kirpaisi, varsinkin kun ajattelin, että H&M:ltä olisi saanut tällä hinnalla seitsemän pipoa, onneksi kuitenkin panostin täydelliseen, enkä seitsemään ihan kivaan. Louis Vuittonin Petit Noé on saanut huilata kaapissa muutaman kuukauden, oikeastaan ajattelin, että otan sen vasta keväällä taas käyttöön, mutta sen verran aloin ikävöimään laukkua, että päätin sen yhdistää talviseenkin asuun, vaikka kesälaukuksi sen lähinnä miellän. Mitä mieltä olette, meneekö Noé ympäri vuoden? 

*mainoslinkkejä!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Vaateompelu - Maksimekko

Kuten kerroin, aloitin tänä syksynä ompelukurssin, josta olin ehtinyt haaveilla jo muutaman vuoden ajan. Aiemmin vuorotyö sotki suunnitelmat, sitten oli autokoulu, aina on tullut joku este syksyllä kurssin alkaessa tai sitten en ole vain saanut itseäni niskasta kiinni. Mutta tänä syksynä viimein lähdin mukaan kurssille. Syksyn pimeyden myötä kuitenkin on tullut vaikeaksi saada itseään illalla töiden jälkeen ompelemaan, pari kertaa olen jättänyt väliin ja keskiviikkona tuntui taas lähes mahdottomalta lähteä ulos pimeään, vaikka kotoa onkin kurssille ihan pieni kävelymatka vain, muutenkin olen ollut jo jonkin aikaa allapäin, eikä mikään ole tuntunut huvittavan. Onneksi menin kuitenkin ompelemaan, sillä vaikka lähteminen on vaikeaa, kuinka onnellinen olinkaan, kun illalla yhdeksän aikaan kotiin palasin. Ompelu on todellakin oma juttuni ja toivoisin olevani siinä niin paljon parempi, mutta niin kuin kaikessa elämässä tekemällä oppii! Vaikka omistankin oman ompelukoneen, jolla olen lähinnä lyhentänyt housuja, kotona tuntuu olevan aina kaikkea muuta ja pelkkä koneen kaapista esiin kaivaminen on kovin vaikeaa. Parasta kurssissa onkin, että sinne oikeasti menee ompelemaan, eikä tarvitse miettiä niitä kotona odottavia tiskejä tai muita velvollisuuksia. Kurssilla opettaja neuvoo ja totta puhuakseni ilman häntä en vielä osaisi vaatteita ommella, ne kun eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä, ja esimerkiksi ompelukoneen neulan valinnalla erilaisissa kankaissa on suuri merkitys, tai kuinka housun lahkeet ommellaan yhteen, tällaisia juttuja ei tulisi itse ajatelleeksikaan.

 Itse tiedän aina tarkalleen, mitä haluan tehdä ja suunnitelmieni pohjalta lähden oikeanlaisia kaavoja etsimään. Vaatteiden itse tekemisessä onkin parasta se, että saa juuri sellaisen kuin haluaa, usein päässäni on joku tietty vaate, jota ei sitten kaupoista löydy. Kurssilla saa selata käsityölehtiä, mutta itse yleensä käyn kirjastossa muulla ajalla katselemassa kaavat valmiiksi, niin tunnilla voi sitten oikeasti keskittyä siihen tekemiseen. Kaikki tähän astiset kaavat olen löytänyt Burda Style -lehdistä, lisäksi lehdet ovat todella inspiroivia, sillä vaatteiden stailaukset ovat tosi onnistuneita ja usein sieltä voi bongata niin Chanelin kuin Louis Vuittonin laukkuja. Eli vaikka ei ompelemaan aikoisikaan suosittelen katselemaan lehtiä muutenkin, niistä saa paljon inspiraatiota pukeutumiseen. Eräänä päivänä myös huomasin, että kaikki Burdan kaavat löytyvät heidän nettisivuiltaan, josta voi ostaa kaavat, itse en kuitenkaan tuohon kaavojen tulostamiseen ole lähtenyt, joten en siis tiedä miten se käytännössä tapahtuu, mutta nettisivut helpottavat kummasti, kun kaavat voi etsiä valmiiksi ja käydä sitten lainaamassa kirjastosta oikean lehden. 

Jos ei löydä tasan haluamaansa kaavaa, voi etsiä jotain sinnepäin olevaa ja muokata sitä haluamakseen, kuten minä tein yllä näkyvälle maksimekolle. Mekko onkin viimeistelyä vaille valmis ja voin sanoa olevani siihen kohtuu tyytyväinen! Taidankin tänään tehdä mekon kotona valmiiksi. Omasta mekostani jätin sivuhalkiot ja tuon kuminauharypytyksen pois sekä ylös nyörille tein kujan, oma mekkoni on enemmänkin tämän mekkoni näköinen, jota käytinkin inspiraationa. Löysin vielä Eurokankaasta täydellistä sinistä paisley-kuvioista kangasta, joka sopii maksimekkoon älyttömän hyvin. Ostan yleensä kankaat kilopaloina, varsinkin viskoosi on melko halpaa, kun se on niin kevyttä. Kankaiden vaihtuvuus on todella nopeaa, eli kannattaa käydä usein katsomassa valikoimaa. Maksimekko on aika näyttävä, mutta ihan älyttömän helppo tehdä! Ainoa hieman ehkä inhottava osio mekon teossa on jatkuva silittäminen ja nyörin teko oli aikamoista näpräämistä ja aikaa vievää puuhaa, mutta kannatti ehdottomasti tehdä. En malta odottaa, että pääsen uniikissa mekossani Marbellan katuja kulkemaan! Maksimekon kaavat löytyvät Burda Style -lehdestä 02/2013 tai netistä täältä.

Kiinnostaako teitä tämä vaateompelu? Ajattelin, että voisin aina uuden työn aloitettuani kertoa mitä alan tekemään?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Vinkkejä (talvi) lentopukeutumiseen

Matkailusta puheenollen, sain pyynnön koota asukollaaseja lentämistä varten niin, että asut soveltuvat sekä Suomen kylmään ilmastoon että lämpimiin maihin. Idea oli mielestäni tosi kiva, monet kun talvisin lämpimään matkustavat täältä kylmästä Suomesta. Aloin heti pohtia päässäni asuja, lennolla kun haluaa näyttää tyylikkäältä, kuitenkin täytyy olla mukava olla sekä pärjätä erilaisissa sääolosuhteissa, tässäpä siis haastetta kerrakseen! Itse mukavuudenhaluisena en lähtisi koko asua lennolla vaihtamaan, sillä tiedättehän ne lentokoneen ahtaat vessat, ei paras pukuhuone, joten suosisin kerrospukeutumista. Tässä nyt muutamia vinkkejä, kuinka itse pukeutuisin lennolle. Laukuksi kaikkiin asuihin päätyi Louis Vuittonin Neverfull GM, sillä se toimii itselläni aina lentolaukun virassa. Ison laukun lisäksi otan välillä jonkun pienemmän laukun mukaan lennolle, josta passi ja rahat ovat nopeasti saatavilla.

nahkatakki Mango - karvaliivi Only - kengät UGG - pusero Mango
farkut Topshop - huivi BeckSøndergaard - ballerinat Aldo

Lentoasua valitessa kannattaa pyrkiä siihen, ettei kanna kauheasti mitään turhia vaatteita mukanaan, vaan sellaisia joille on käyttöä myös määränpäässä. Yksi loistava vaatekappale on nahkatakki. Nahkatakki on myös melko painava, joten tässäkin suhteessa se päällä kannattaa lähteä reissuun, niin matkalaukku säästyy painolta. Jos ei ole ihan kauhea vilukissa eivätkä pakkasasteet yllä vielä hirveän suuriin lukemiin toimii nahkatakki loistavasti, sen päälle vielä muhkea karvaliivi ja villainen huivi lämmittämään. Suuri huivi toimii myös lennolla viltin asemassa. Nahkatakki menee reissussa oikeastaan kaikkien vaateiden kanssa illan viiletessä. Farkut ja valkoinen pusero toimivat helppoina vaatteina myös määränpäässä ja lämpimiinkin maihin on hyvä varautua edes yhdillä pitkillä housuilla. Vaikka Uggit otan yleensä itse vasta siinä vaiheessa käyttöön, kun pakkanen lähentelee pariakymmentä astetta, en voinut kuitenkaan olla pohtimatta, kuinka ihana niissä olisi matkustaa, niin lämpimät, pehmeät ja mukavat! Mini Uggit ovat myös sen verran pikkuiset, että ne mahtuvat laukkuun, kannattaakin varata muovikassi mukaan, jonne kengät voi sitten näppärästi laittaa (kukaan tuskin haluaa kenkiä paljaalleen muiden tavaroiden joukkoon). Määränpäässä isot kengät voi vaihtaa laukussa mukana kulkeviin ballerinoihin. Jos Uggit eivät kuitenkaan tunnu omilta voi tähän asuu vaihtaa vaikkapa nilkkurit niiden tilalle, itse en kuitenkaan saappaissa lähtisi lentämään, sillä kokisin ne epämukaviksi lennolla, varsinkin kun yläilmoissa jalat (pohkeet) usein turpoavat. Kun kuumuus sitten paikan päälle saapuessa yllättää on helppo heittää niin takki, liivi kuin huivi Neverfulliin.

karvaliivi Only - nahkatakki Mango - mekko Mango - ballerinat Pretty Ballerinas
huivi BeckSøndergaard - nilkkurit Zign

Jos ei halua farkuissa lentää toinen vaihtoehto on mekko, sen kanssa villaiset sukkahousut ja pärjää Suomenkin päässä. Sama nahkatakin ja karvaliivin combo lämmittää tätäkin asua. Juuri kirjoittelinkin mekon ja karvaliivin yhdistelmästä ja sehän olisi aivan loistava asu myös lentämiseen! Perille päästessä karvaliivin voi heittää laukkuun, sukkahousut ottaa pois jo lentokoneessa ja kengät vaihtaa ballerinoihin. Mekko on toimiva vaate myös lämpimässä ja pitkät hihat suojaavat palamiselta, lisäksi musta mekko on todella monikäyttöinen, menee niin päivällä kuin illalla, nahkatakin kanssa ja ilman. Leopardiballerinat tuovat kivasti sitä jotain simppeliin mustaan mekkoon.



villakangastakki Vila - nilkkurit Tamaris - pusero Mango - hame Mango
 
Jos nahkatakki tuntuu kaikesta huolimatta liian vähältä on toinen vaihtoehto villakangastakki, se kun menee jotenkuten Neverfulliin tai ainakin kohtalaisen helppo kantaa esimerkiksi matkalaukun päällä. Paksussa untuvatakissa en lähtisi matkustamaan, liian hankala kuljettaa. Keveä hame (vitsit, että ihastuin hameeseen tätä kollaasia tehdessäni) sekin menee loistavasti myös määränpäässä ja villaisten sukkahousujen kanssa myös Suomen ilmastossa. Mustat nilkkurit pienellä korolla tuovat vähän ryhtiä asuun, mutta matalilla koroilla jaksaa myös matkustusrumban. Joten perille saavuttaessa takki ja huivi laukkuun, nilkkureiden tilalle ballerinat ja loma-asu on siinä!

villakangastakki Vila - raitamekko Saint Tropez - huivi BeckSøndergaard - kengät Converse

Jos säät sallivat lähteä Converseissa nehän olisivat omiaan lennolla, helpot myös reissussa, sillä ainakin itse jaksan niillä kävellä (tästäkin asiasta on monia mielipiteitä). Raidallinen trikoomekko olisi varmasti mukava päällä lentokoneessa istuessa ja lisäksi se toimii myös ulkomailla loistavan ja helppona lomavaatteena. Tässäkin asussa on ideana heittää sukkahousut, takki ja huivi laukkuun perille saapuessa.

Pähkinänkuoressa siis; suosi kerrospukeutumista, pohdi mitä vaatteita voisit käyttää myös määränpäässä, pukeudu lennolle sellaisiin kenkiin ja vaatteisiin, jotka on helppo tarvittaessa heittää laukkuun tai vaihtoehtoisesti pukea päälle. Toivottavasti vinkeistä oli hyötyä!

Linkit mainoslinkkejä!