Uskomatonta
että kaikkien Tallinnan matkojen aikana emme olleet aiemmin käyneet Koplissa
Põhjala tehtaan alueella, vaikka paikka on ollut listallani jo useamman vuoden.
Kyseistä kuvaillaan vähän kuin uudeksi Telliskiveksi. Mikäli siis Telliskiven
ja Noblessnerin alueet tuntuvat jo vähän turhan tutuilta, kannattaa suunnata
seuraavaksi tänne. Vihdoin toukokuisella reissulla mekin hyppäsimme ratikkaan
ja ajelimme Põhjala tehtaalle, sillä kiinnosti kovasti miltä siellä näyttää.
Olin
jotenkin ajatellut alueen olevan hankalan matkan päässä, mutta ei suinkaan,
tänne pääsee helposti hyppäämällä Kopliin menevään ratikkaan 1,2 tai 5 ja
jäämällä pois pysäkillä nimeltä Marati. Olen ennenkin maininnut, miten Tallinnan päässä
ratikoilla ajeleminen on edullista, joten ehdottomasti kannattaa hyödyntää
niitä.
Põhjala
tehas on entinen kumitahdas, joka on herätetty uudelleen eloon luovan alan
miljöönä. Täällä kohtaavat rouheat rakennukset ja vihreys täydellisellä
tavalla, juuri sellaista tunnelmaa, josta pidän. Täällä tehtiin kumituotteita kuten kumisaappaita, aina vuoteen 1998 asti, tehdas olikin aikoinaan
iso työnantaja. Tehtaan toiminnan loppuessa rakennukset ennättivät seisoa
tyhjillään vuosikausia, kunnes paikka herätettiin henkiin kulttuuritehtaaksi.
Nykyisin
Põhjala tehtaalta löytyy jo useampi ravintola, kahvila, studio ja luovan alan
yrittäjä. Kuuluisin kohde on luultavasti Read -kirjakauppa, jonka seinustalle
on kasattu upea "maalaus" kirjoilla, tältä et ole luultavasti voinut
somessa välttyä. Kirjakaupan yhteydestä löytyy myös kahvila. Itseäni tosin kirjakauppaa enemmän kiinnosti yksinkertaisesti ulkona katsella yleisesti paikan arkkitehtuuria, miten hienosti oli yhdistetty uutta ja vanhaa, tämän virolaiset osaavatkin täydellisesti.
Kahviloita löytyi alueelta useampikin, tällä
kertaa me istahdimme Kokomo nimiseen. Vitriinissä oli juuri sopivasti kasi
leipää jäljellä. Rauhallista oli tällöin, joten kahvilassa oli hyvin tilaa.
Olimme paikalla keskiviikkona, joten voisin kuvitella, miten viikonloppuisin on
enemmän porukkaa liikkeellä.
Olin jo kotona etukäteen tutkinut vähän reittejä, joten
hyppäsimme kotimatkalla samalla Koplin ratikalla pois pysäkillä Angerja, sillä
täällä päin Koplia oli muutama kohde, jotka pystyi kätevästi yhdistämään samaan
reissuun. Pakko muuten mainita, miten raitiovaunut on
hauskasti nimetty ja bongasinpa yhden Annenkin ajelemasta pitkin Tallinnaa.
Tässä vaiheessa päivää olimme menossa syömään
erääseen pizzeriaan, jonka olin kotona valmiiksi bongannut, kyseinen sijaitsi
sopivasti ratikkapysäkin kohdalla. Ihmeeksemme ravintola ei ollut kuitenkaan
auki keskellä päivää, mutta sen oli määrä aueta noin puolen tunnin päästä.
Päätimme jäädä odottelemaan ja kävellä vähän alueella. Sattumalta löysimme
suuren kierrätyskeskuksen, josta halusinkin teille vinkata, vaikken itse ole
mikään kirppisten kiertelijä yleisesikään. Valikoimaa oli hulluna ja tämä onkin
yksi asia, joka saa allekirjoittaneen pään pyörälle, en edes tiedä mistä
lähtisi liikkeelle. Mikäli ruudun takaa löytyy second handin ystäviä, niin suunnatkaa
ehdottomasi tänne. Paikka on nimeltään Paavli Kaltsukas (Paavli 6) ja sen tunnistaa ulkoapäin upeista maalauksista.
Lopulta Pizzeria Santa Lucia (Kopli tn 27)
aukesi, tosin tässä vaiheessa olimme joutuneet rankan sadekuuron armoille, jota
pidättelimme ainakin tunnin eteen sattuneessa bubissa. Pizzat olivat kuitenkin
odottelemisen arvoiset ja tulipa samalla nähtyä aluetta muutenkin. Vanha ja hyvä turistivinkki onkin suunnata
ravintoloihin, jotka eivät ole pahimpien turistikatujen yhteydessä ja tämä
neuvo ei pettänyt taaskaan.
Samasta risteyksestä ravintolan luota toiseen
suuntaan suunnatessa, pääsee kätevästi kävelemään Arsenal kauppakeskukseen, joka
oli jo ennestään tuttu, kun kävimme siellä jo viime vuonna. Arsenal sijaitsee
vanhassa asetehtaassa, joten sekin on näkemisen arvoinen, sisältä löytyy lähinnä
outlet kauppoja ja hauska huomio, miten turisteja ei juuri näy. Teimme pieniä
löytöjä, joten ihan kannattava reissu. Sellainen oli meidän päivä Koplissa,
onko alue muuten sinulle siellä ruudun takaa tuttu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti