Paljettihame on ollut
vuosia suosikkini ja sellainen, minkä heitän päälle kun haluan pientä ekstraa
asuun. Paljetit sopivat ehdottomasti käytettäväksi ympäri vuoden ja tykkään
itse nimenomaan pukea paljettihameen kesällä. Paljetit ovat minusta
parhaimmillaan muuten tosi simppelin asun kaverina, jolloin ne pääsevät
loistamaan, muttei asu ole yliampuva vaikka ihan tavallisena arkiasuna.
nahkatakki - Human Scales (2023)
t-paita - Selected Femme (2025)
hame - Gerry Weber (second hand 2026)
tennarit - Converse (2026)
laukku - Gucci (2022)
Tällä viikolla täällä
asuinkaupungissa alkoivat joka vuotiset muutaman päivän kestävät kaupunkifestivaalit.
Lähdin kuvassa näkyvällä asulla katsomaan aloitusparaatia, jossa käynnistä on
tullut meille joka vuotinen perinne. Viime vuonna tähän aikaan hikoiltiin
helteessä, joten minua ei haittaa yhtään vähän viileämmät kelit, jotka
sattuivat festivaaleille, aina on hyvä sää kun ei vain sada! Oli myös
miellyttävämpää olla ihmispaljoudessa astetta viileämmässä. Paraatin jälkeen
suuntasimme ravintolaan illalliselle ja siitä vielä festivaalialuetta
tutkimaan.
Kun lämpömittari tosiaan
näytti vähän pienempiä lukemia, kaivoin nahkatakin pienen tauon jälkeen
päälle. Olen monesti aiemminkin luottanut nahkatakin, t-paidan
ja paljettihameen yhdistelmään, tässä samaisessa tapahtumassakin vuosien
varrella pukeutunut vastaavasti. Asu onkin jo monta kertaa ”nähty”, mutta
mitä sitä hyvää vaihtamaan? Jokaiseen tapahtumaan ei tarvitse ostaa uutta, vain
taas kerran luotin monta kertaa käytettyihin kappaleisiin. Kukaan muu ei
varmasti muista, mitä kenelläkin oli päällä vaikka kaksi vuotta sitten. En
missään nimessä halua ostaa jatkuvasti uutta ja yli tarpeiden, vaikken mikään minimalisti
olekaan ja tykkään pukeutua sekä toisinaan päivittää vaatekaappia.
Asussa kaikki muu onkin
vanhoja suosikkeja, mutta hame on "uusi". Paljettihameen siskoni
oli löytänyt minulle kirpparilta ja ystävällisesti ostanut. Itse olen surkea
ostamaan käytettyjä vaatteita, mutta kiva kun muut löytävät vaatteet
puolestani. Alun perin hame on saksalaisen Gerry Weberin mallistoa,
mutta siskoni löysi sen maalaiskirppikseltä. Hame on jännä, kun toinen puoli
paljeteista on kultainen ja toinen nude, kun paljetit käytössä liikkuvat, hame
on hauskan läikikäs. Tämä onkin kivan erilainen kuin pari muuta
paljettihamettani. Hame vaati sen saatuani vähän kuminauhan kiristystä, mutta
muutoin oikein passeli käyttööni. Second hand vaatteiden kanssa toimin muuten niin,
että tuuletan, pesen ja pakastan ne, sillä olen äärettömän tarkka hygienian
kanssa. Samaisen hameen kaavailin muuten pukevani uudelleenkin festivaaleille
viikonloppuna, joten siitähän tuli heti ihan käyttövaate.
Tosi kiva asu neutraaleilla väreillä mutta paljettihame ja kiva laukku tuovat särmää! Mulla on paljon kuosillisia vaatteita ja logoilla olevia. Joskus vähän hankala yhdistää mutta yritän edes vähän sommitella :))
VastaaPoista