Kesä
kuluu kovaa vauhtia, huomaamatta meni kesäkuu ja nyt ollaankin jo heinäkuussa.
Lähes päivittäin saan vastata jollekin "pääsetkö milloin
lomalle?" . Omat lomani olivat ja menivät jo toukokuussa, eikä sen
puoleen minulle edes kuukauden lomaa ole ehtinyt kertyä. Kuten olen monesti
sanonut, en halua elää niin että odottaisin vain lomaa ja puurtaisin arjen
menemään. Heinäkuu ei ole lempikuukauteni, mutta minulla on paljon kivoja
suunnitelmia ja mottoni aina onkin, miten hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Kuten todettu, kesää ehtii kuitenkin viettää ihan töidenkin lomassa. Heinäkuussa...
...menemme terassille
ystäväni kanssa. Tapasimme hänen kanssaan aikoinaan työpaikassa, jossa emme
kumpikaan ole olleet enää vuosiin, mutta ystävyys jäi. Tämä on niitä rastiin
seinään juttuja, sillä en useinkaan käytä alkoholia, mutta kyllähän kerran pari
kesässä täytyy viettää iltaa ulkona ja vaikka ihan pidemmän kaavan kautta.
…menen käymään toisen ystäväni
luona Lappeenrannassa. Kaupungissa käynti kuuluu jokaiseen kesään. Ainakin
Hiekkalinnan ihailu, satamassa ja linnoituksessa kävely kuuluvat päivään. On
tietysti kiva nähdä siellä asuva ystäväni pitkästä aikaa, emme ole nähneet
varmaan sitten viime kesän? Minusta itse matka on myös ihana, menen junalla ja
palaan kotiin bussilla, on ihana istua maisemia katsellen.
...teemme siskon kanssa
kesäpäivän reissun Porvooseen. Olemme vuosia pitäneet kiinni perinteestä tehdä
joku kesäpäivän reissu yhdessä. Viime vuosina olemme suunnanneet nimenomaan
Porvooseen, sillä molemmat pidämme vanhoista taloista ja pikkuputiikkien kiertelystä.
...haaveissa olisi uusi
reissu Suomenlinnaan poutasäällä. Onneksi tämä on käytännössä helppo toteuttaa,
jos vain sopiva vapaapäivä löytyy, sillä heinäkuu on jo melko buukattu. Olisi
kiva päästä kävelemään Suomenlinnassa auringossa, istua terassilla ja
loppupäivästä viettää iltaa Helsingin keskustassa.
...toivoisin että
ehtisin perjantain taloyhtiön saunavuorooni edes kerran. Saunavuoro on vuorotyölliselle
vähän hankalaan aikaan, mutta kaikki muut vuorot oli jo varattu. Perjantain
saunavuorosta onkin tullut ihana viikon piriste, ostan jotain hyvää limsaa
sinne ja on ihana istua yksin hiljaisuudessa.
...iltaisin töiden
jälkeen haluaisin pystyttää käsityöpajan parvekkeelle. Minulla ei ole ollut
viime aikoina juurikaan aikaa eikä energiaa käsitöihin, luovuus kun todellakin
vaatisi nimenomaan aikaa. Meillä on onneksi lasitettu parveke, jossa voi
puuhailla myös sadesäällä. Ajattelin pitkästä aikaa kaivaa koruntekotarvikkeet
esiin.
…asuinkaupungissa on
kaupunkifestivaalit, joiden paras osio on alun paraati. Siellä käynnistä on
tullut minun ja miehen yhteinen perinne. Käymme katsomassa paraatin, jonka
jälkeen suuntaamme ravintolaan syömään ja sieltä vielä tunnelmoimaan
festivaalialueelle.
...seilaamme Tallinnan
päiväreissulle samaisen Lappeenrannassa asuvan ystäväni kanssa. Varaamme
reissun kun näemme. Meillä on ollut vuosia tapana käydä kesällä yhdessä
Tallinnassa, joten tämä perinne ei saa missään nimessä katketa.
...yritän ottaa kesästä
paljon irti ihan tavallisina työpäivinä, syödä lounaan aina kun mahdollista
omalla parvekkeella, käydä terassikahveilla ja mennä lenkille työvuorojen
jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti