Ajatukseni luksuksesta on muuttunut

Aloin tässä eräänä päivänä miettiä, miten oma käsitykseni luksuksesta on muuttunut vuosien varrella, varmasti ikä on tehnyt tehtävänsä asiassa. Jos mietitään vain pukeutumisen kannalta, niin mikä on luksusta? Tunnistettavien brändien laukut, tonnin takit, näkyvät logot? Nuoruuden luksusharrastaja minussa on ollut pitkään poissa. Ruudulliset kashmir-huivit, logomania ja samat kultakellot, jotka näkyivät jokaisen bloggaajan kuvissa blogien kulta-aikana kymmenisen vuotta takaperin, ovat enää kaukainen muisto. Vaikka kyllä minulta löytyy edelleen aikoinaan ostettuja asusteita, jotka ovat käytössä, mutten enää olisi valmis laittamaan suuria summia tavaraan. Havahduinkin, etten haaveile enää laukuista tai muusta materiasta, kuten ennen tein. 

kimallepusero - neulottu (2025) 

aurinkolasit - Ray-Ban (2018) 

nahkahame - Minus (2023) 

nilkkurit - Pavement (2021) 

Brändit eivät tee tyyliä. Muoti on myös hiljalleen valunut suuntaan, jossa logot eivät näy, vaikka kantaisit nelinumeroista laukkua, kanssakulkijat sitä tuskin tietävät. Oma ajatusmaailmani on muuttunut vasta ihan muutaman vuoden sisällä ja välillä mietin itsekin, olenko edes sama henkilö enää. Miksi ihmeessä maksaa maltaita käyttötavarasta? Varsinkin, kun laadulla harvemmin on tekemistä tähtitieteellisen hinnan kanssa, laadukkaat materiaalit ne merkitsevät, eikä pankkitiliään tarvitse silti tyhjentää. 

 

Lapsena halusin olla muotisuunnittelija, tätä linjaa kohti en koskaan lähtenyt, ehkä jo siitä syystä etten osaa piirtää sitten tippaakaan. Aikuisena kuitenkin tavallaan olen omanelämäni muotisuunnittelija, kun ompelen ja neulon vaatteita ja useimmiten omasta päästä. Tajusin taannoin, että minulle on suurinta luksusta pukeutumisessa nimenomaan itse tekeminen.

Se kun pääsen penkomaan Eurokankaan palalaaria kaikessa rauhassa. Se kun käytän tunteja aikaani vaatteen tekemiseen neuloen tai ommellen ja lopputulos palkitsee. Se kun kenellekään muulla ei ole samaa vaatetta kuin minulla. Se kun tuotteet ovat mitä parhainta materiaalia ja haluan kiskaista samoja tuotteita, tehtyjä tai ostettuja, aina uudelleen ja uudelleen päälle. Hintalapulla ei todellakaan usein ole mitään tekemistä luksuksen kanssa, vaikka todettava on, etteivät käsityötkään ole halpoja.

Olen monesti huomannut, miten ihmiset, varsinkin he jotka eivät itse käsitöitä harrasta, arvottavat omatekemät tuotteet jotenkin vähempi arvoisiksi. Minulla ajatusmaailma on juuri päinvastoin, arvostan oma tekemää enemmän kuin kaupasta rahalla saatavaa. Tänä jouluna tein paljon lahjoja itse, sillä annan arvokkainta mitä omistan, aikaani jota en koskaan saa takaisin.