maanantai 8. syyskuuta 2025

Virolaisia ostosvinkkejä

Siinä missä parikymppisenä suuntasin Tallinnaan lähinnä vain ja ainoastaan ostoksille, on tilanne ikää karttuessa muuttunut ja nykyään olen enemmän kiinnostunut vanhassakaupungissa kävelystä. Vuosia sitten kuitenkin suuntasin noin nelisen kertaa vuodessa ihan vain ostoksille, kun kaupungista löytyi kaikki silloiset espanjalaiset lempiliikkeeni, joihin tutustuin maassa hetken asustaessa. Päiväreissulla Rotermannilla sijaitsevat ketjuliikkeet kierrettiin hikihatussa läpi, sillä kymmenen-viisitoista vuotta sitten brändeillä ei edes ollut verkkosivuja, joista valikoiman olisi voinut etukäteen katsastaa. Ajat ovat muuttuneet ja nykyään kaiken saa tilattua verkosta. Tallinnaan ei tarvitse lähteä StradivariuksenPull & Bearin tai Bershkan perässä, vaikka edelleen tykkään  liikkeissä toisinaan ajan salliessa käydä fiilistelemässä.



Nykyisin Tallinnassa käydessä minulla on kuitenkin muutamia tuotteita, joita ostan lähes aina sekä lempiliikkeitä, joissa on kiva käydä. Vanhankaupungin kukkakojut ovat sellaisia, mistä haluaisin aina ostaa kukkia kotiin ja muutaman kerran olen niin tehnytkin, mutta kuljettamisessa laivalla on aina omat haasteensa. Tänään halusinkin jakaa teille muutamia paikallisia ostostärppejä, kun tässä postauksessa keskitytään nimenomaan virolaisiin tuotteisiin tai liikkeisiin, jotka ovat minusta esiin nostamisen arvoisia, mukana myös pari itselleni uuttakin juttua. Mikäli teillä siellä ruudun takana on jotain omia suosikkeja Tallinnassa, niin tuotteiden kuin liikkeiden saralla, jakakaa ihmeessä parhaat vinkkinne kommenttiboksiin. 


Puhas Loodus 

Sain vinkin virolaiseen kosmetiikkabrändiin eräältä paikalliselta rouvalta, jo useampi vuosia sitten, joten seuraavalla Tallinnan reissulla ostinkin muutamia tuotteita testiin. Ihastuin edulliseen kosmetiikkabrändiin ikihyviksi. Puhas Loodus eli Puhdas Luonto valmistaa todella edullisia tuotteita aina silmänympärysvoiteesta shampoisiin. Tuotteet eivät ole 100% luonnonkosmetiikkaa, mutta hyvin lähellä sitä. Tuotteiden pakkaukset ovat kokeneet hiljattain päivityksen, joka hämmensi ensin hieman, kun olin vuosikausia tottunut värikkäämpiin purnukoihin. Omia suosikkituotteitani ovat hunaja yövoide, kurkku päivävoide, kamomilla silmänympärysvoide ja kookos suihkusaippua. Olen saanut myös anopin ihastumaan tuotteisiin, joten hänelle on aina tuotava purnukkaa Tallinnassa käydessä. Käyn täydentämässä Puhas Loodus tuotteet Viru keskuksen Kaubamajassa, jossa on muuten todella laajat valikoimat muitakin brändejä. 
 

JOIK Organic

Pitkään blogeja lukeneet ehkä muistavatkin, miten vuosia sitten virolainen luonnonkosmetiikka brändi, nousi suosioon varsinkin heidän tuoksukynttilöidensä myötä, joita esiteltiin joka blogissa. Vaikkei brändi enää niin vahvasti somessa esillä olekaan, porskuttaa se ainakin Viron puolelle menemään ihan vanhaan tapaan. Kyseessä onkin nimittäin Viron tunnetuin ja vanhin luomusertifioitu kosmetiikkasarja. Brändin tuotteet ovat hyvinkin inhimillisesti hinnoiteltuja, lisäksi pidän kovasti tuotteiden selkeistä pakkauksista. Joikin osaston kiersin läpi Kaubamajassa ja nappasin mukaan huuliöljyn, jossa on hyvin pigmenttiäkin mukana. 


Veta

Virolainen luonnonmateriaaleista vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä, valmistava Veta oli itselleni uusi tuttavuus. Brändi yllätti enemmän kuin positiivisesti. Ihmettelen, miten olen vuosikausia kävellyt liikkeen ohi vanhassakaupungissa (Pikk tn 8), jopa kuvannut rakennusta ulkoapäin kymmeniä kertoja, sillä talon muotoilu on upea, menemättä kuitenkaan sisään. Satuimme kohdalle eräänä päivänä kaatosateella ja päätin piipahtaa pikaisesti myymälän ovesta sisään. Myymälän esillepano ei ole kovinkaan silmiä hivelevä ainakaan omaan silmääni, mutta tuotteiden materiaalit ovat ne, mikä saa astumaan liikkeeseen uudemmankin kerran. Löysin myymälästä täydellisen villakangastakin, lisäksi olisin löytänyt paljon muutakin, mikäli budjetti ja tila matkalaukussa olisi antanut periksi. Mikäli jatkossa etsin esimerkiksi laadukasta neulehametta, se löytyy täältä. Hinnoittelu Virossa valmistetuissa, luonnonmateriaalissa tuotteissa on mielestäni hyvinkin kohtuullinen. Vinkkinä myös, että myymälän yläkerrassa oli vielä outlet puoli.



Anna Kivi korvakorut 

Huomaamatta minulle on tullut tapa napata Tallinnassa käydessä aina jotkut upeat korvakorut kotiin viemiseksi.  Viime reissuilla olen varsinkin ihastunut Anna Kivi -korvakoruihin, joissa on nimensä mukaisesti luonnonkivet mukana. Korvakorut ovat designiinsä ja laatuunsa nähden mielestäni hyvinkin edulliset, lisäksi valinnanvaraa korvakoruissa on ihan hurjasti. Oletan upeiden korvakorujen olevan paikallista tekoa, sillä olen ostanut niitä niin Gate 21 kuin Oma Asi kivijalkaliikkeistä, jotka myyvät muun muassa paikallisia tuotteita. Kyseiset myymälät ovat samojen omistajien, heiltä löytyy liikkeet vanhankaupungin kukkakauppoja vastapäätä olevalta kadulta (Viru 21) lähes naapureina, sekä toinen pienempi Oma Asi Raatihuoneentorin läheisyydestä (Saiakang 4). Kyseiset liikkeet ovat muutenkin aina käytävä katsastamassa, sillä jo esillepano on minusta inspiroiva.


Tallinn Design House

Mikäli haluat tutustua moniin virolaisiin brändeihin kerralla, suuntaa Rotermannin korttelissa sijaitsevaan Tallinn Design Houseen (Rotermanni tn 14). Saman katon alta löydät niin vaatteita, asusteita, kosmetiikkaa kuin sisustustuotteita. Olen ihastellut täällä monesti upeita silkkihuiveja, design vaatteista puhumattakaan. Samalla Rotermannin kierroksella voi hakea suklaat kotiin tuliaiseksi virolaisesta Kalevin suklaakaupasta.


Karnaluks 

Käsityötekijöiden taivas on pakko nostaa listalle ihan muistutuksena, vaikkei kyseessä olekaan virolainen brändi, sillä käsityötarvikkeita tänne tulee varmasti aika ympäri maailman. En ollut käynyt täällä lähes pariin vuoteen, joten pää pyörällä taas tutkin notkuvia hyllyjä kolmikerroksissa myymälässä. Karnaluks sijaitsee hassusti kerrostalossa, joten osoite (K. A. Hermanni 1) on oltava ylhäällä sinne mennessä, mikäli ei ennestään tunne paikkaa, se ei nimittäin tule sattumalta vastaan ohi kävellessä. Täältä löydät kaikki mahdolliset käsityötarvikkeet, joita kuvitella saattaa. En voi sanoin kuvailla vaikka sitä määrää, mikä jo pelkästään vetoketjuja täältä löytyy! 


Arsenal Shopping Center

Viimeinen vinkki, jonka nostan esiin, on ostoskeskus. Täällä vieraillessa näimme vain paikallisia, joten ajattelin mainita Arsenal ostoskeskuksesta (Erika tn 14). Vanhaan asetehtaaseen perustettu pieni ostoskeskus oli mielenkiintoista nähdä jo historiallisen arvon vuoksi, olin myös tutkinut etukäteen sieltä löytyvän virolaisen Ivo Nikkolon, joka valmistaa ajattomia laadukkaita tuotteita, outlet myymälän. Lisäksi rakennuksen sisään kätkeytyi muutama muu outlet putiikki, kuten hauskasti Tallinkin myymälä. Löytyi myös ravintoloita, kahviloita, marketti ja iso alkoholimyymälä. Tyhjin käsin en pois lähtenyt, vaikken sinänsä mitään lähtenyt ostamaankaan, lähinnä halusin nähdä millainen ostoskeskus on kyseessä. Löysin kuitenkin sattumalta paljettimekon, joka on ollut "ikuisuusostolistallani" mutten ole kuitenkaan sitä ahkerasti etsinyt. Mekko löytyi Tallinkin myymälästä hyvään alehintaan Soyaconcept merkiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti