tiistai 2. syyskuuta 2025

Tervitused Tallinnast!

Vietimme elokuun viimeisen viikon Tallinnassa, tai tarkemmin sanottuna tiistaista sunnuntaihin, eli kuusi päivää. Vähän kuin kesän lopettajaiset. Saatatte muistaakin, että olimme kaupungissa vasta kesä-heinäkuun vaihteessa kolme yötä, ja joku ehkä ihmettelee, miksi ihmeessä menimme samaan paikkaan taas? Varsinkin kun välissä oli ehtinyt kulua vain vajaa kaksi kuukautta. Kävin myös kesäkuussa ystäväni kanssa päiväreissulla kaupungissa ja miehen kanssa piipahdimme siellä huhtikuussa. Eli tämä oli jo neljäs kertani Tallinnaan tälle vuodelle, eikä viimeinen, sillä joulumarkkinoilla on ehdottomasti vielä tämän vuoden puolella päästävä käymään. 








takki - H&M (2025) 
alla toppi - Nanso (2025) 
hame - Pull & Bear (2025) 
laukku - Coach (2024 Las Vegas) 
tennarit - Adidas (2024) 

Olimmekin alunperin suunnitelleet syyskuulle matkaa lentäen, ja pyöritelleet kohteina niin tuttua Barcelonaa kuin tuntematonta Instanbulia. Olin myös jo vuoden haaveillut matkasta Etelä-Ranskaan joulukuussa, kun näin miten upeat joulumarkkinat Monacossa järjestetään! Olisimme itse tuttuun tyyliin majoittuneet Cannesiin, joka on lempikaupunkieni listalla, ja sieltä piipahtaneet Monacossa. Minulla on oikeastaan aina joku matkakohde listallani, mutta onneksi on koko elämä aikaa matkustaa. 

Lentäminen ei kuitenkaan suoraan sanoen innosta vielä yhtään, sillä viime marraskuun Amerikan matkalla saimme molemmat kiintiön täyteen ilmeisesti pitkäksi aikaa, selkeästi vähintään vuodeksi. Tuolloin kun olimme reissun päällä lähes kuukauden, vaihtaen osavaltiota useamman kerran, lentäen pitkin Jenkkejä. Pitkät lennot Suomesta sinne ja takaisin eivät todellakaan helpottaneet asiaa. Vaikka matka oli ikimuistoinen, hetkeen ei halua lähteä niin pitkälle. 

Syyskuulle matka ei lopulta aikataulullisistakaan syistä olisi onnistunut, onneksi niin Barcelona, Istanbul tai Canneskaan eivät katoa mihinkään, joten matkustetaan niihin joskus tulevaisuudessa. Saimme onneksi kalenteriin onnistumaan reissun elokuulle. Mikä parasta, Tallinnaan pääsee lähtemään melko lyhyellä varoitusajalla, kun laivalla mennään ja hotellinkin voi löytää ihan edullisesti. Se onkin hauska, miten on jopa edullisempaa lähteä Tallinnaan laivamatkojen kanssa, kuin saman tasoluokan hotelliin Helsinkiin! 

Tallinnasta on viimeisten vuosien aikana muodostunut ehdoton lempikaupunkini, ja myös toinen puolisko matkaa sinne enemmän kuin mielellään. Maine suomalaisten turistien ryyppykohteena on ihan vanhaa aikaa, vaikka kyllä näitä vain juoman perässä matkaavia tietysti näkee edelleen. Tallinna on kuitenkin äärettömän monipuolinen lomakohde, jossa aina jotain jää myös seuraavaan kertaan. Aina myös löytyy aina jotain uutta, kuten tälläkin reissulla. Ajattelin jakaa teille lähiaikoina postausten muodossa ainakin virolaisia ostosvinkkejä ja sadepäivän tekemistä kaupunkiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti