maanantai 4. elokuuta 2025

Turistipäivä Helsingissä


Me vietimme miehen kanssa kunnon turistipäivää Helsingissä viime perjantaina. Tähän kuului muun muassa kävely Esplanadin puiston läpi, terassilla istumista Senaatintorilla, lounasta Vanhassa Kauppahallissa, päivän viettoa Suomenlinnassa ja illalla jäätelöt Superterassilla. Olen monesti sanonut, ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos kaipaa lomatunnelmaa. Joskus sen saa luotua ihan omalle parvekkeelle, joskus lähtemällä toiseen kaupunkiin. Kyseessä voi olla itselleen hyvinkin tuttu kaupunki, kuten minulle Helsinki, jossa käyn usein muutenkin.


Saavuimme Helsinkiin puolen päivän maissa. Istuimme hetken Esplanadin puistossa, jossa jokainen varjopaikka oli viety, sen verran kuuma päivä taas käynnissä. Siirryimme varjopaikoille Senaatintorin terassilla, jossa seurasimme samalla sopivasti käynnissä olevaa Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan vartioparaatia


Tässä vaiheessa päivää alkoi lounas maistua, joten suuntasimme Vanhaan Kauppahalliin, sillä halusin kokeilla Kumpi perunaa. Kyseessä on konsepti, joka valmistaa vuolukivillä kypsytettyä perunaa, johon saa valita haluamiaan täytteitä. Itse valitsin lohta ja muita höysteitä, miehelle muun muassa poroa. Tykkäsimme molemmat ja oli jotain tosi erilaista mitä olemme aiemmin syöneet. 


Lounaan jälkeen hyppäsimme lauttaan ja kohti Suomenlinnaa, missä on päästävä joka kesä käymään. Kerroinkin aiemmin, miten "löysin" saaren vasta muutama vuosi sitten, jonka jälkeen olemme alkaneet vierailla siellä joka kesä, kerran myös syksyllä ruska-aikaan ja taidamme mennä tänä syksynäkin. Elokuu tosin on vielä täysi kesäkuukausi, joten nautitaan nyt ensin kesästä. 




Suomenlinnassa me viihdyimme useamman tunnin kävellen, saaren pikkubaarissa terassille istuen, tutkien mielenkiintoisia tunneleita ja välillä myös ihan vain istuen ja ihmetellen. Tällä kertaa emme vierailleet missään saaren museoissa, kuten yleensä teemme, mutta kaunis kesäpäivä sai pysyttelemään vain ulkosalla. Paikan päällä oli lähinnä ulkomaalaisia turisteja ja pohdimme, mistä he ovat tänne löytäneet, hyvin on markkinointi saaren osalta onnistunut. Saarella tulee muuten ihan huomaamatta käveltyjä kilometrejä, joten kannattaa laittaa hyvät kengät jalkaan.



Suomenlinnassa useamman tunnin kävelyn jälkeen olimme jo uudelleen nälkäisiä, sillä olihan lounaasta vierähtänyt jo vähintään viisi tuntia. Minä halusin ehdottomasti illalliseksi kalakeittoa, joten suuntasimme saarella Bastion Bistroon, joka oli meille ennestään tuttu, hyväksi todettu ravintola. Paikka ei pettänyt tälläkään kertaa ja onhan se tunnelmallista nauttia illallista ulkona saaressa. Onneksi lokitkaan eivät ole löytäneet tänne, joten terassilla sai syödä rauhassa, toista on esimerkiksi Kauppatorilla, jossa minultakin on viety jäätelö kädestä lokkien toimesta. 



Katselimme muuten vähän kauhulla säätietoja pitkin viikkoa, mutta mitä olen viimeistään tänä kesänä oppinut, säätiedot muuttuvat jatkuvasti, eikä huonojen ennusteiden takia kannata missään nimessä jättää mitään tekemättä. Rankkasateet ja ukkoset muuttuivat taas kerran aurinkoon ja yhteen minimaaliseen sadekuuroon, tosin kymmeneltä illalla kotiin palatessa matkalla satoi hetken rankastikin. Onneksi ei uskottu edellisen päivän surkeita sääennusteita, vaan suunnattiin turistipäivää viettämään, sateenvarjo tosin laukussa kaiken varalta.


Suomenlinnasta suuntasimme vielä Helsingin keskustaan, kuten Superterassille Jymy-kioskin jäätelöille, he valmistavat parasta jäätelöä, en osta kotiinkaan pakkaseen enää muuta. Kävelimme hetken keskustassa ja yhdeksän maissa oli aika suunnata kotiin, vaikka olisimme mielellämme jääneet viettämään perjantai-iltaa Helsinkiin ja puhuimme, kuinka ensi kerralla pitää jäädä yöksi. 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana päivä teillä! Onneksi oli poutaa. Ei todellakaan tarvitse lähteä kauas, kun Helsingissä pääsee kaikkea tätä kokemaan ja näkemään. Itsekin viikonlopun Helsingissä juuri viettäneenä on todettavat, että kaunis on kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kerran ollut siskon kanssa Suomenlinnassa sateella, eikä se ollut mikään miellyttävin keli sinne tuulen keskelle :D No juurikin niin, Helsingissä ja ylipäätään Suomessa paljon koettavaa :)

      Poista