Mukavaa alkanutta viikkoa! En varmaan ole ainut, kenestä tuntuu, että maanantai on jatkuvasti ja viikot vain vilisevät ohi. Viime viikolla täällä asuinkaupungissa olikin meneillään paljon syksyistä ohjelmaa, kun ensin keskiviikosta alkaen oli nähtävillä valotaidetta pitkin kaupunkia ja viikonloppuna vielä kalamarkkinat. Heti valofestivaalien alettua bongasin niitä vähän sattumalta, kun kävin ensin erään muualla asuvan ystäväni kanssa kahvilla, josta suuntasin illan ompelutunneille, näin jo ensimmäiset taideteokset. Tätä valoa pimeyteen iloa jatkuikin aina lauantai-iltaan asti ja kävin useampana iltana kävelyllä ihailemassa valotaidetta lähistollä kun satun muutenkin asumaan. Porukkaa oli paljon liikkeellä ihan joka ilta, joka on melkoinen kontrasti muuten niin hiljaisiin katuihin.
Viikonloppuna taas suuntasimme kalamarkkinoille, jotka kuuluvat ehdottomasti lokakuuhun. Kerroinkin juuri edellisenä viikonloppuna käyneemme Helsingin silakkamarkkinoilla, joten hauska kun nämä asuinkaupungin ovat muistaakseni olleet aina heti perään. Kalamarkkinoilla on kaupungista riippuen jotenkin sympaattinen tunnelma ja tällä kertaa sattui todella hyvä kelikin, joka tietysti vaikutta omalta osaltaan viihtyvyyteen. Kierreltiin kojut läpi, söin vähän kalaruokaa tietysti ja mukaan nappasin vielä metrilakut. Lopuksi istuttiin vielä ulkona terassilla minä kuumaa kaakaota hörppien, niin tunnelmallista meren äärellä.
Mietin juuri, että lokakuu on yksi lempikuukauteni, toukokuun rinnalla. Melkein jo harmittaa, että se alkaa vedellä viimeisiään, mutta täytyy nyt ottaa loppukuusta ilo irti ja ihailla mitä upeinta ruskaa sydämensä kyllyydestä. Lokakuusta suosikin tekee tietysti värikäs maisema, mutta myös omaan makuuni täydelliset lämpötilat, ei ole tuskaisen kuuma, muttei kylmäkään. Pukeutuminen on myös miellyttävää ja inspiroivaa näillä säillä. Mikä parasta oma garderobi on tuntunut riittävän, enkä ole hankkinut ainakaan vielä yhtään uutta syysvaatetta.
Täällä Lahdessakin alkaa syksy olla parhaimmillaan. Harmi että menee niin nopeasti ohitse, värikkäitä lehtiä katselisi pidempäänkin.
VastaaPoistaKepa
No älä muuta sano, nopee tippuu lehdet! Tämäkin kuvissa näkyvä puisto jo ihan eri näköinen :/
PoistaMukavaa viikonjatkoa! <3