sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Nahkatakki asu kevääseen 1/3







nahkatakki - H&M Premium 
mekko - Nanso 
saappaat - Pavement 
aurinkolasit - Ray-Ban 
korut - By Anne Jennika

Olen varmasti monesti sanonut, että oma ikilemppari pukeutumisessa on musta biker-nahkatakki. En välitä onko se niin sanotusti pinnalla vai ei, mutta minulta kyseinen löytyy käytöstä ihan varmasti. Ainut mikä on vuosien aikana muuttunut, on takin istuvuus. Kymmenen vuotta sitten takin piti olla mahdollisimman istuva, kun taas nykyään suosin takeissa väljiä malleja. Kevään lämmetessä nahkatakki pääsi taas kovaan käyttöön, ja tämän kevään ensimmäisen asun kyseisen kanssa näittekin juuri täällä. Tämän lisäksi takki on eksynyt päälle jo useat kerrat, nyt täytyykin ottaa nimenomaan kevättakeista ilo irti, sillä niiden käyttöaika on lopulta tosi lyhyt. Nahkatakkia voi onneksi käyttää myös kesäilloissa, mutta kaltaiselleni kuumakallelle se on usein jo tällöin liian kuuma. Keväällä se on kuitenkin ihan loistava pari ihan kaikelle, niin collegehousuille kuin kukkamekoille. Kuvasimmekin kolme arkeen soveltuvaa asua nahkatakin kanssa, tällä kertaa kaikki asut ovat helmojen kanssa. Viime keväänä tein muuten vastaavan postaussarjan cargotakin kanssa, postaukset löytyvät täältä, täältä, täältä ja täältä

Kuten olen sanonut, en ole kuluneen vuoden aikana pahemmin hankkinut uusia vaatteita, mutta kaksi uutta vaatetta ostin käydessäni Nanson outletissa muutama viikko sitten. Toinen on tuo kuvissa näkyvä rento mekko ja toinen on perus harmaa collegepaita, molemmat ovat sellaisia helppoja arkivaatteita, joita aina käytänkin. Olin ihastellut mekkoa jo aiemmin ja nyt oli napattava se mukaan, kun alennus oli niin hyvä. Molemmat vaatteet ovat tosi monipuolisia, joka on yksi tärkein kriteerini. Vaatteita täytyy pystyä yhdistellä eri lailla. Jämäkästi laskeutuva röyhelöhelmainen mekko on nimenomaan kiva pari nahkatakille, mutta menee viileinä kesäpäivinä ihan sellaisenaankin. Tuona keväisenä huhtikuun päivänä paritin mekon kanssa vielä saappaat, mutta piakkoin tulee varmasti puettua sama setti paljaiden kinttujen ja tennareiden kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti