tiistai 19. huhtikuuta 2022

Kevään ensimmäisiä


Kevät tuntui tänä vuonna saapuvan hirmu myöhään ja itse asiassa edelleen näin huhtikuun puolen välin tietämillä maassa on paikoittain paljonkin lunta, viikko-pari takaperin satoi edelleen räntää. Onneksi nyt alkaa näyttää siltä, että kevät on kunnolla täällä, päivät lämpenevät joten eiköhän nuo viimeiset lumikasat kohta sula. Koko talvi meni melko pitkälti asuinkaupungissa, töiden ja kodin välillä, sillä pandemia jylläsi edelleen, eikä siltä taida kukaan säästyä. Nyt on kuitenkin ollut niin virkistävää poistua naapurikaupunkeihin, esimerkiksi Helsingissä käynnit ovat piristäneet. 


Pääsiäinen on minulle aina se ihan virallinen kevään aloitus ja lempipyhäni. Tänä vuonna tosin jäi aiemman sairastelun vuoksi kaikki pääsiäisvalmistelut tekemättä, rairuohokin oli surkea, tulppaanit jäivät kukkakauppaan eikä meillä ollut edes pääsiäismunia. No ensi vuonna paremmin! Pääsiäislauantaina heitin lenkkarit jalkaan ja lähdin kävelylle Helsinkiin. Olin oikeasti haaveillut pitkään, että voisin mennä ihan vain kävelemään sinne. Edellisellä kerralla käydessäni oli jäätävän surkea sää, joten vietin päivän ostoksilla. Nyt kävelin monta tuntia auringossa siellä täällä, niin Punavuoressa, Eirassa kuin keskustassa, ihailin rakennuksia ja fiilistelin kevättä. 


Söin ensimmäisen lounaan ulkona tälle keväälle, miten olin taas ainut, joka istui Green Hipon ulkoterassilla (sama juttu oli syksyllä), vaikka siellä tarkeni jo vallan mainiosti.


Aurinkolaseille on ollut käyttöä viime päivinä. Kuvassa näkyvät ovat muuten uusi hankinta Louis Vuittonilta, mallin nimi on My Monogram Round sunglasses ja sävy Dark Tortoise.  Kivaa vaihtelua Ray-Baneille, mutta malli on kuitenkin tosi ajaton. 



Parasta keväässä? Kun jäätelökioskit aukeavat! Helsingissä kävellessäni olin niin iloisesti yllättynyt, kun Merisatamanrannan Helsingin Jäätelötehtaan kioski oli auki. Tilasin pari palloa saman tien, kun kerran vihdoin jäätelöä sai. Oli melkein jo kesäistä istua meren äärellä lokkien lennellessä yllä. 


Pääsiäisenä minulla on useimmiten ollut tapana korkata trenssi ja niin tein myös tällä kertaa. Vielä on ollut tosiaan vähän normaalia viileämpää, mutta puin alle neuleen.  Päivitin trenssin alkuvuodesta, kun löysin kuvassa näkyvän 15 eurolla alerekistä. 


Myös täällä asuinkaupungissa alkavat hiljalleen terassit ja jäätelökioskit aueta, joten juotiinkin ensimmäiset ulkokahvit sunnuntaina. Parasta kun kevät ja sitä myötä kesä on vasta tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti