perjantai 20. elokuuta 2021

Loppukesän päivä Helsingissä


Täällä on tosiaan vietetty kesäloman toista viikkoa ja on ollut ihana loma, vaikkei mitään sen ihmeempää olekaan tullut tehtyä. Joka päivä on kuitenkin ollut ohjelmaa, ja on myös ollut kiva, kun on ehtinyt ajan kanssa myös kotona puuhailla kaikenlaista ilman normaalielämän jatkuvia aikatauluja. Maanantaina hyppäsin heti aikaisin aamusta bussiin ja suuntasin yksinäni viettämään loppukesäistä päivää Helsinkiin. Nautin yksinolosta siinä missä seurastakin, mutta toisinaan kaipaan päiviä ihan omassa seurassani, kun voin pysähtyä jokaiseen kadunkulmaan nappaamaan kuvan puhelimella, viettää kaupoilla aikaa niin paljon kun haluan, poikkelehtia edes takaisin vaikka samoja katuja ja olla hiljaa. Olinkin Helsingissä koko päivän aamusta iltaan, eikä aika tullut kyllä yhtään pitkäksi, päinvastoin loppui kesken kuten aina. Nappasin tosiaan sieltä täältä kuvia puhelimella, joten päätin jakaa niitä tänne blogiin myös.


Olin kotona ajatellut, että tällä kertaa testaan jotain itselleni uutta lounaspaikkaa, mutta taas kerran päädyin kuitenkin Punavuoreen ja Green Hippoon. Ei vain ole heidän kanabowlia voittanutta, ja ulkona kauniissa miljöössä on kiva istua syömässä. Lomalla parasta on muuten se, että lounaan voi syödä ilman kelloa täysin rauhassa. Päivä oli aika lämmin, joten ulkona oli täydellistä nauttia ruoasta ja mekossa tarkeni hyvin. Ihmettelin miten paljon useilla ihmisillä oli jo päällä, vaikka oli kaksikymmentä astetta lämmintä.




Syötyäni jatkoin kävelyä kohti Merisatamanrantaa ja matkalla ihailin katuja, joissa en ollut aiemmin kävellyt. Itsehän voisin viettää päivät pitkät erilaisia taloja ja rakennuksia ihaillen. Vinkkini minne vain kaupunkiin, mene kävelylle! Kävellen näkee paikkoja parhaiten ja saa kaupan päälle hyötyliikuntaa. Jaksan aina ihailla upeaa Huvilakatua ja muutenkin Eirassa fiilis on kuin Italiassa olisi. 




Piipahdin Helsingin jäätelötehtaan kioskilla, jossa on pitänyt käydä koko kesä, hyvä että nyt loppukesästä vihdoin sain tämänkin ruksattua listalta. Kun nyt kerran paikan päälle selvisin, tilasin samantien kaksi palloa. Tuollahan pallot ovat tosiaan melko jäätävän kokoisia, mutta ihmiselle joka voisi elää koko kesän pelkällä jäätelöllä, ei ole homma eikä mikään tuhota paria palloa. Kävelin meren ääreltä keskustaan ja fiilistelin kesäpäivää. Huomasi kyllä hyvin, että ihmiset olivat palanneet lomilta töihin ja kouluun, oli nimittäin ihan uskomattoman hiljaista ja tyhjää. 



Kävin muutamilla lempikaupoilla, muttei mitään ihmeellistä tarttunut mukaan. Sen sijaan Korkeavuodenkadulla lankakaupalla meni ehdottomasti eniten aikaa ja rahaa. Täällä nimittäin käyvät taas puikot kuumina, kun neulon kaiket illat ja olisi vaikka mitä ideoita mitä toteuttaa. 


Myöhemmin päivästä join päiväkahvit keskutassa ja katselin ohi meneviä ihmisiä. Parasta on se, että saa iloa pienistä asioista. Huomaan miten pandemia aikana asia on ainakin omassa elämässäni korostunut. Helsinki päivästä inspiroituneena totetutin myöhemmin viikolla vastaavan päivän naapurikaupunki Haminaan. Lähimatkailu todellakin kunniaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti