maanantai 15. elokuuta 2016

Hametyttö


Kuten olen monesti maininnut ja asukuvistakin on tullut ilmi, tänä kesänä en ole oikein käyttänyt kuin mekkoja ja hameita. Kokosin pienen asukoosteen keväästä tähän elokuuhun, mukaan mahtui asuja niin Italiasta kuin Ranskastakin, kuvat ovat sekalaisessa järjestyksessä. Kiristävät farkut olen hylännyt kokonaan kesän ajaksi, shortseja en käytä enää nykyään laisinkaan (paitsi mökillä ja lenkillä), ainoastaan culottes-housut sekä muut löysät pöksyt ovat olleet jalassa muutamia kertoja, mutta käyttökerrat kesän aikana voi laskea yhden käden sormin. Mietin tätä postausta kootessani, että ovatkohan nämä asuni käyneet tylsiksi teidän lukijoiden kannalta, varsinkin jos ette ole niin kovia mekkofaneja kuin minä? Toisaalta voin vakuuttaa, että housuasuja tullaan taas näkemään syksyn ja talven aikana kyllästymiseen asti... Vaikken hameita ja mekko aio todellakaan hylätä viileämmillä keleillä. Uskon myös, että kesäisiä päiviä tulee vielä nyt elokuussa ja syyskuussakin.

Tämän kesän suosikkeja pukeutumisessa ovat olleet; printtimekot, jotka pitävät pintansa vuodesta toiseen, tennarit niin perus Converset kuin uutena juttuna Vagabondin paksupohjaiset versiot, jotka hankin lopulta kahdessa värissä, yksinkertaisuus, t-paidat, nahkatakki, matalat mukavat ballerinat ja sandaalit, korkeavyötäröiset lyhyet hameet, harmaa ja valkoinen, Célinen laukut, aurinkolasit, pliseeratut midihameet ja paras juttu helppo polkkatukka.  

8 kommenttia:

  1. Mä en ainakaan ole yhtään kyllästynyt mekko- ja hameasuihin. :) Itse olen enemmän housuihmisiä, mutta olen nyt pikkuhiljaa totutellut käyttämään enemmän mekkoja ja hameita, jotka aiemmin mielsin itselläni enemmän juhlapukeutumiseen. Nyt mulla onkin suunnitelmissa hankkia pari kivaa arkimekkoa syksyksi ja talveksi, joita voi sitten pitää paksujen sukkisten ja nilkkureiden kanssa. Mikä oikeastaan oliskaan edes mukavampi ja helpompi asu kuin rento mekko ja sukkikset? :D Niin ja hei, tämä on sun blogi ja sun tyyli. Postaa siis jatkossakin just niitä asuja ja juttuja, ja niin monta kertaa kuin mieli tekee, se tekee tästä blogista just sun näköisen. :) Amanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja ihana kun jätit kommentin! <3 Mä en tosiaan pukeudu blogia varten, vaan niitä asuja kuvataan, joita käytän. Ja kun en käytä kuin mekkoja ja hameita :D Mekko on mukavin vaate mikä onkaan ja helppo! Joten ehdottomasti suositan hankkimaan pari mekkoa talven varalle ja fleece-sukkikset ;)

      Mukavaa viikon jatkoa! :)

      Poista
  2. Mekot ja hameet ovat lemppareita,joten anna palaa vain ja kuvia kehiin.Niistä saa inspistä omaan pukeutumiseen,sillä monesti ei itse osaa/viitsi tai kiireessä vain ehdi miettimän kaikkia yhdistelmiä,joten vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Ja sinun postauksista olen saanut paljon tyylivinkkeja,joita olen poiminut omaan pukeutumiseen. Iso kiitos.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että muitankin mekkofaneja löytyy ;) Ja miten ihanaa, että voit saada minulta inspistä!! :) Suuri kiitos <3

      Poista
  3. Itse ainakin tykkään todella paljon mekko- ja hameasuista! Viihdyn aina itsekin mielummin helmoissa kuin kireissä farkuissa. Syksyllä puen hameen alle usein fleecesukkikset ja jalkaan nilkkurit ja niin saa edes hippasen pidennettyä hamekautta! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama juttu! :) Mulla jäävät hameet talvella vähemmälle siitä syystä, ettei jotenkin viitsi panostaa, kun takki on aina päällä. Mutta syksyllä hame+sukkikset+nahkatakki on ihan suosikkiasu. Ja ne fleece-sukkikset on ihan loistavat!

      Kiitos kommentista :)

      Poista
  4. Aivan ihania hameita!

    t. toinen hametyttö :)

    VastaaPoista