tiistai 8. huhtikuuta 2014

Volyymiripset ja kiharat

Minulla on ollut ripsenpidennykset nyt noin vuoden verran, enkä usko, että enää pystyisin ilmankaan olemaan. Laitetut ripset helpottavat elämääni aivan älyttömän paljon, sillä olen todella laiska meikkaamaan. Moni meikkaamisesta mitään ymmärtävä varmaan kummeksuu meikkaustyyliäni, sillä minähän en mitään pohjustusvoiteita käytä, ja menen mistä aita on matalin ;) Omaan pikaiseen meikkiini kuuluu vain nopea sipaus puuterimaista mineraalimeikkivoidetta, aurinkopuuteria ja huulikiiltoa. Toisinaan yritän peittää tummia silmänalusia ja näppyjä peitepuikolla tai valokynällä, ja jos oikein villiksi heittäydyn niin laitan huulipunaa. Pidennysten kanssa en silmiä meikkaa ja kulmatkin värjätään aina ripsihuollon yhteydessä. Maksan mielelläni sen muutaman kympin kuussa siitä, että jokainen aamuni helpottuu! Silloin harvoin, kun lähden ulos meikkaan sitten vähän pidemmän kaavan kautta.


Kun kuulin kosmetologiltani uudesta ripsitekniikasta, volyymiripsistä, jossa yhteen ripseen liimataan useampi ohut kuitu, olin tietenkin innoissani kokeilemassa! Viikko sitten tiistaina ripsihuollossa minulle laitettiinkin ripsiä tällä uudella tekniikalla, tosin muutama vanha ripsi on edelleen joukossa. Ensi kerralla saan siis vielä tuuheammat ripset, ja voi olla, että lomaa varten saatetaan laittaa astetta pidempääkin kuitua. Itse huollatan ripset kerran kuussa nykyisin.

Nyt olen ollut uusilla ripsillä viikon verran ja en voi muuta sanoa, kuin että nämä ovat ehdottomasti parhaat ripset, jotka minulle on ollut. Ripset ovat tuuheat, ohuet ja luonnolliset, eivät tunnu silmissä yhtään. Olen käynyt sykystä alkaen laitattamassa ripseni Paulalla Kauneuden Pauloissa ja lämmöllä voin häntä suositella. Paulan tiedot ja hinnaston löydätte hänen omilta nettisivuiltaan täältä.


Jos olen laiska meikkaamaan, niin hiustenlaitossa en ole kyllä yhtään sen parempi. Usein haaveilen kauniisti kiharretuista hiuksista,  joiden perään olen täällä blogin puolellakin kuuluttanut, mutta jotenkin kihartamien on vain tuntunut niin kamalan ylivoimaiselta. Toissa lauantaina kuitenkin ulos lähtiessä päätin ottaa kiharimen käteen ja laittaa kiharat vaikka mikä olisi! Tukan sain ihme kyllä kiharrettu, ja itse asiassa samana iltana kiharsin vielä ystävänikin tukan, ehkä en olekaan täysin toivoton.  

Omaan muutaman vuoden vanhaan kihartimeeni en vaan ollut täysin tyytyväinen ja suoristusraudalla kihartaminen voidaan suosiolla minun kohdallani unohtaa, joten päätin vielä sen verran panostaa, että ostin uuden kihartimen, jolla olen nämä kuvissa näkyvät kiharat tehnyt. Mielestäni kiharat onnistuivat ihmeenkin hyvin, sillä tein ne nyt ensimmäistä kertaa uudella kihartimella. Sen kerran kun tukan viitsii laittaa, niin eiköhän sää ollut aivan älyttömän tuulinen, ihmeen hyvin kuitenkin kiharat pysyivät, vaikka olivatkin jo kuvaustilanteessa parhaat hetkensä nähneet ja tuulen tuimertamat. Sen verran tykkäsin tästä kiharalookista, että luulenpa kiharoiden alkavan näkymään päässäni useamminkin.

Onko kukaan muu jo kokeillut volyymiripsiä ja mitäs teidän päivittäisiin meikkeihinne kuuluu?

10 kommenttia:

  1. Mun pitäisi aktivoitua ja käydä hankkimassa nuo ripset myös. Oon tosiaan laiska ja se helpottaisi kummasti, pieni ripaus puuteria riittäisi jos ripset olisivat käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen!! :) Mulla tämä meikkilaiskuus alkoi, kun siirryin päivätöihin, aamuherätykset eivät vain ole minun juttu, inhotti aina meikata silmiä niiden ollessa vielä puoliksi ummessa :D Varsinkin kesällä pidennykset ovat tosi kätevät, ei leviä ripsarit uidessa ym..

      Poista
  2. Enpä ole kuullutkaan aiemmin moisista volyymiripsistä! :) Onko kuidut sen verran ohuempia ja kevyempiä, ettei ne rasita omia ripsiä sen enempää, kuin tavallinen ripsienpidennys? Itse joudun nyt pitämään varmaankin hetken taukoa ripsistä, kun omat ripset on yhtäkkiä mennyt jotenkin tosi heiveröisiksi ja onnettomiksi... kerran kai laitettiin liian pitkät ja paksut kuidut, niin omat ripset kärsi heti :/ Jos nyt siis muutaman kk malttaisi olla ilman, mutta kesälomalla haluaisin ripset taas loma-lookia kaunistamaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuidut on tosi ohuita ja eivät vahingoita ripsiä sen enempää :) Minusta nämä uudet riset tuntuvat paremmilta silmissä! Voi harmi jos näin on käynyt, mutta onhan se toisaalta hyvä pitää ripsistä taukoa..Kunhan ei ole yhtä tyhmä kuin minä ja revi niitä itse irti :D Mutta kun ripset taas laitatat niin kokeile ihmeessä näitä volyymiripsiä!! :)

      Poista
  3. Kattava tietopaketti volyymeistä löytyy sivuilta www.lashlovers.fi, terveisin LL-volyymiripsien koulutettu tekijä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anna tästä oli vamasti monelle hyötyä! :)

      Poista
  4. Onko sulla suositella jotain hyväksi todettua puuterimaista mineraaalimeikkivoidetta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri meinasin teiltä kysyä, josko joku osaisi suositella jotain hyvää ;) Itse käytin vuosikaudet Maybellinen mineraalimeikkivoidetta, joka sopi omalla iholleni täydellisesti ja maksoi n.10€, kunne se lopetettiin ja sen jälkeen en ole enää vastaavaa löytänyt :( !! Voitti Bare Mineralsin 100-0, joka on jotenkin liian rasvaista ja pakkelimaista omalle iholleni, tosin mattaversiota en ole heiltä kokeillut. Nyt olen varmaan yli vuoden verran etsinyt Maybellinelle korvaajaa, eikä täydellistä ole löytynyt :( Olen käyttänyt tätä Lorealia : http://www.sokos.fi/fi/sokos/l-oreal-paris-true-match-minerals-meikkivoide-10-g joka on ihan ok, mutta ei kestä jotenkin koko päivää naamalla, kiiltää ja on myöskin jotenkin paksua, menettelee mutta parempaa etistään! Ensi kuussa olen onneksi menossa Sephoraan, josta ajattelin uutta meikkivoidetta metsästää.

      Poista
  5. En olekkaan kuullut tästä uudesta tekniikasta. Itse ajattelin kuitenkin suosia ihan tätä vanhaa menetelmää. Lapsuudenystäväni tekee näitä, ja olen ollut aina todella tyytyväinen hänen käden jälkeen. Ja nyt olenkin ollut viimeisen vuoden taas ilman pidennyksiä,mutta tässä kevään aikana olisi tarkoitus taas moiset laitatuttaa. Tai näin on ainakin ollut puhetta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tekniikka on tosiaan ilmeisesti melko uusi, en olisi varmasti itsekään kuullut ellei kosmetologi olisi kertonut kurssille lähtevänsä :)

      Ei niissä "vanhoissakaan" ripsissä mitään valitettavaa kyllä ole, itse vain nyt kyllä ihastuin todenteolla näihin uusin :) Vitsit sinulla on hyvä tilanne, jos ystävä laittaa ripset, voi hoitaa juoruilut samalla :)

      Poista