Laukkutytön tunnustukset

Kuten ehkä tiesittekin, laukut ovat paheeni. En omista isoa korkokenkäkokoelmaa, kun kengät ovat minulle lähinnä käytännön sanelemat, joissa pääsen paikasta a paikkaan b. En osta oikeastaan koskaan kosmetiikkaa kokeilumielessä, ainoastaan tarpeeseen. En vietä aikaani viikonloppuisin kuppiloissa, mutta laukkuja omistan enemmän kuin laki sallii. Laukku on käyttötavara, joita ei kenellekään tarvitse olla kymmenittäin, mutta ovat oman elämäni turhamaisuus. Elämä muuttuu, tarve vaatteiden suhteen vaihtelee paljon esimerkiksi työpaikan mukaan, mutta laukut menevät aina. Onkin tehtävä tunnustus, ostin kaksi uutta laukkua heti vuoden alkuun. Puolustuksena sanottakoon, että samalla laitoin neljä laukkua myyntiin, jolloin balanssi pysyy kaapissa.

Olen pidempään ihastellut Yuzefin laukkuja. Törmäsin niihin aluksi Helsingissä My o My putiikin ikkunassa useampi vuosi sitten, muistan napanneeni kuvan, jonka jälkeen tutkin laukkuja tarkemmin kotona. Viimeksi Helsingissä käydessä tammikuun alussa kävin Stockmannilla sovittelemassa laukkuja ja ihastuin vielä enemmän. Sovitin muun muassa brändin ikonista Mochi -mallin laukkua, josta löytyy useampaa kokoa ja lukemattomia upeita sävyjä. Laukut ovat laadukkaita ja hinnat keskihintaisia, kyseessä ei ole nelinumeroiset hintalaput. Minulla on nykyään tietty kolminumeroinen summa, jonka olen valmis laukusta maksamaan, brändin laukut ovat tosin hieman yläkanttiin omaan rajaani nähden. 

Pohdinkin, että kun saan kirppismyynneistä vuoden aikana tuottoja, olen nimittäin jo kohta parin vuoden ajan myynyt hulluna vaatteita ja asusteita pois, sijoitan ne Yuzefin laukkuun. Kaappien karsinta muuten yltyi entisestään putkiremontin lähestyessä, kun tyhjensin niin eteistä, kaappeja kuin häkkivarastoa. Myin surutta pois kaikki ne ihanimmat, mutta liian pienet tai liian vähällä käytöllä olleet vaatteet, nakkasin jättimäisen kassin vuosia vanhoja kenkiä Fidaan, kävin kaikki kosmetiikat läpi ja heitin vanhentuneet pois, lopuksi karsin vielä kaikki turhat joulu- ja pääsiäiskoristeet.

Kuinkas lopulta kävikään, kun kurkkasin brändin omille verkkosivuille, jossa oli laukkuja -40% alennuksella! Haluamani Mochi -laukkumalli, täydellisessä sand sävyssä mokkanahassa tuli heti vastaan. Alunperin olin tosin sovittanut ja pohtinut mokkanahkaista laukkua vähän tummemmassa taupen sävyssä. Päivien pohdinnan jälkeen, päätin tilata laukun. Alennus oli yksinkertaisesti niin hyvä, että olisi ollut hullua odotella myöhempään ja ostaa laukku normaalilla hinnalla, kun se minulla kuitenkin suunnitteilla oli. 

Samalla tutkin verkkosivuilla muitakin alennuksessa olleita laukkuja, ihastuin palavasti Pretzel -mallin laukkuun, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Hieman vaikutti tämän mallin ehkä tuotannosta poistuvan, kun en löytänyt sitä oikein mistään muualta Googlailun jälkeen myynnistä. Saatte kutsua hulluksi, mutta lopulta päätin ostaa senkin, kun alennus oli sen verran kova. Tätäkin mallia olisi ollut muutamassa kauniissa ruskeassa mokkanahassa saatavilla, mutta valitsin käytännöllisyyden takia helpon mustan "kivipintaisen" nahkalaukun.

Laukut tulivatkin lähetin mukana kotiin toimitettuna ihan muutamassa päivässä ja olen hurjan tyytyväinen laatuun. Ainoastaan käsittelykulut tilaukselle olivat aika kovat, kun molempiin laukkuihin tuli hinnan päälle 30 euroa, eli yhteensä "postitus" maksoi 60 euroa. Tällaiseen en ole ennen törmännyt, tosin en tiedä vaikuttiko, kun kyseessä on brittibrändi, vaikkei laukkuja Englannista lähetettykään. Toisaalta 40% alennus kummastakin vähän kompensoi kovia käsittelykuluja.

Pidän yleisestikin laukuista, jotka ovat sopivan simppeleitä, mutta niissä pitää olla jokin juju, kuten muoto tai esimerkiksi erikoinen kahva. Yuzefi osuukin kultasuoneen oman makuni kanssa. Vaalean mokkalaukun hankin kevät mielessäni, se tulee olemaan ihana esimerkiksi tennareiden ja trenssin kanssa. Tiedostan kyllä paremmin kuin hyvin, että mokkanahka on arka, mutta pyrin olemaan käyttämättä laukkua sadesäällä ja suihkutin siihen myös heti suojasuihkeen pintaan. Musta "kivipintainen" nahkalaukku sen sijaan on päässyt heti arkikäyttöön, se on huoleton ja helppo kaveri kaikkialle. 

Vaalea talviasu ja viikon puheenaihe

Kuten monesti sanottu, pidän talvesta, eikä se ole tuntunut vielä yhtään pitkälle. En valita pakkasesta, päinvastoin, mutta kesähelteillä tuskastelen, joten en haaveile niistä tippakaan tässä tammikuun loppupuolella. Minusta talvipukeutuminen on ihan parasta, villapaidat, pipot, villakangastakit, sellainen ihana helppous ja mukavuus on kovasti mieleeni. Tykkään esimerkiksi talvella hurjasti tällaisista vaaleista talviasuista. Tallinnasta loppukesästä ostettu ruututakki on ihana lisä talvigarderobiin. Pidän takissa ihan kaikesta, sävystä, villamateriaalista, mallista ja vähän lyhyemmästä pituudesta. Takki on myös silmääni ajaton, sillä teen vaate- ja asustehankinnat sillä ajatuksella, että ne ovat minulla pitkään. 

pipo - neulottu (2025) 

takki - Veta (2025) 

laukku - Chloé (2019) 

saappaat - Pavement (2022) 

käsineet - &Other Stories (2022) 

Talviasuista talven yllättäjään ja viikkoni kovimpaan puheenaiheeseen, nimittäin siihen kun näin ilveksen! Olin lukenut paikallislehdestä, miten ilves on nähty kotikulmillani, kaupungin keskustassa, ja miehelle jopa sanonut, voi kunpa minäkin näkisin sen. Voin kertoa, että melkein peruin puheeni kun tämä tapahtuikin. 

Eräänä iltana kuluneella viikolla kävelin yhdeksän jälkeen töistä kotiin, kauempaa jo näin, miten kissa ylitti tien. Pian näin ison kissan kävelytieni vastapäätä, eli aivan lähellä itseäni, pysähdyin katomaan, että kettuko se on, sillä oli paljon isompi kuin kissa. Ketun olen nimitäin nähnyt lukemattomia kertoja esimerkiksi taloyhtiömme takapihalla lepäilemässä. Yllätys olikin suuri, kun ilves tuijotti minua lähietäisyydellä muutaman metrin päässä, eikä se tuntunut minusta välittävän tippaakaan. Itse tosin säikähdin todella ja lähdin nopeasti kohti kotia, katsoen miten ilves lähti kävelemään leppoisasi perässäni. Itselläni askele piteni ja kulman taakse kääntyessä, tuli joku tuntematon nainen vastaan. Hänelle tohkeissani selitin, miten tuolla on ilves. Nainen rauhallisesti vastasi, näkevänsä samaisen kissan harvasen ilta tullessaan töistä kotiin, ilves ei kuulemma välitä autoista saati ihmisistä. Säikähdyksestä selvittyäni sainkin jotain mitä muistella ja mikä parasta, puheenaiheen naapureiden ja tuttujen kanssa. 

Vuonna 2016

Olen törmännyt nyt useamman kerran Instagramissa muisteluihin kymmenen vuoden takaa, millaista oli vuonna 2016. Tuntuu täysin absurdilta, että kymmenen vuotta on kulunut! Kun selasin oman blogini historiaa tuolta kyseiseltä vuodelta, tuntuu melkein kuin asiat olisivat tapahtuneet vasta eilen. Itse päätinkin koota muisteluita kymmenen vuoden takaa tänne blogin puolelle, joka oli silloin ja on edelleen suosikkikanavani. Kymmenen vuoden aikana blogit ovat hiipuneet, mutta kirjoitan edelleen omaani samalla innoilla kuin kymmenen vuotta sitten. Tämä onkin ollut kivan pysyvä asia elämässä, muiden asioiden muuttuessa, ja voiko edes parempaa asupäiväkirjaakaan olla. Postauksen kuvitukseksi valikoinkin asukuvia vuodelta 2016. 

Vuonna 2016 sihteerin työni oli päättynyt edellisenä keväänä yrityksen taloudellisen tilanteen vuoksi ja olinkin hetkisen vailla työtä. Tuohon aikaan maan työllisyystilanne oli kuitenkin täysin toinen kuin nykypäivänä, enkä tilannetta sen suuremmin stressannut. Lähinnä muistan nauttineeni hetkellisestä "lomasta". Olinhan tehnyt tässä vaiheessa töitä ammattikoulussa opiskelun rinnalla ja siitä asti kymmenen vuotta putkeen, enkä ollut koskaan pitänyt esimerkiksi kuukauden lomaa.

Heti vuoden 2016 alussa muistan käyneeni viisaudenhampaan poistoleikkauksessa kirurgilla, josta tuli iso lasku. Halusin poistaa hampaan ennen töihin paluuta, sillä tiesin hampaan aiheuttavan myöhemmin ongelmia ja viikon sairasloman, sillä olin käynyt vastaavassa operaatiossa toisen puolen hampaan kanssa aiemmin. En missään nimessä olisi halunnut jäädä saikulle työstä, joten "vapaalla" hoidin ärsyttävän asian pois päiväjärjestyksestä. Muistan "sijoittaneeni" veronpalautukset tuohon operaatioon yksityisellä. 

Vuoden 2016 aikana matkustelimme paljon. Olimme maaliskuussa Genevessä ja Pariisissa, huhtikuussa Milanossa ja Bresciassa, toukokuussa vietimme kaksi viikkoa Ranskan Rivieralla. Emme tuolloinkaan tehneet mitään viikonlopun pyörähdyksiä lentäen, vähintään viikko oli reissussa oltava. Tykkäsimme myös yhdistää useamman kohteen samaan lomaan ja matkustaa välimatkat junalla. Marraskuussa olimme vielä muutaman yön ikuisessa lempikaupungissani Tallinnassa.

Vuoden 2016 keväällä aloitin kesätyön tuttavani laadukkaita vaatteita sekä asusteita myyneessä pikkuputiikissa, ja rakastin sitä työtä. Sain työn ihan vain suuni avaamalla ja aluksi olikin tarkoitus tuurata vain pari päivää, lopulta pesti venyi kesän mittaiseksi. En ollut aiemmin työskennellyt vaatemyynnin parissa, mutta siinä olin hyvä ja oli mielenkiintoista opetella materiaaleista ja löytää asiakkaille kauniita asuja käyttöön. Valitettavasti kesän päätteeksi liike lopetettiin yrittäjän terveyden vuoksi, sillä olisin ehdottomasti viihtynyt työssä pidempäänkin. Yrittäjästä sain tosin elinikäisen ystävän ja soittelemme kuulumisia edelleen tiheään tahtiin.

Vuoden 2016 kesän jälkeen päätin, että haluan jatkaa työtä myynnin parissa. Halusin työn, jossa saan oikeasti palvella asiakkaita, enkä vain purkaa kuormaa varastossa ja lyödä tuotteita kassaan. Päätin, että haluan töihin Marimekolle, ja kuin ihmeen kautta syksyn tullen sinne haettiin myyjää. Soitin suoraan myymäläpäällikölle, pääsin haastatteluun ja sain onnekseni paikan, joka oli silloin ihan unelmien täyttymys. Muistan miten alussa ajattelin, että opinko työtä koskaan. Myyjän työ on niin paljon muutakin kuin vaatteiden viikkaus, täytyy esimerkiksi olla tietoteknisesti osaava, sanavalmiudesta puhumattakaan sekä osata lukea tilannetta jatkuvasti. Tässä työssä viihdyinkin lopulta lähes kahdeksan vuotta.

Vuodesta 2016 asti olen suosinut hiuksissa polkkatukkaa. Muistan, miten radikaalilta tukan leikkauttaminen polkkaan aluksi tuntui, mutta sillä tiellä olen edelleen. Lopetin myös hiusten värjäämisen tuona vuonna, kasvatin väriä pois ja viihdyin hyvin omassa ruskeassa hiusvärissäni. Olen muuten käynyt samalla kampaajalla vuodesta 2016 asti. 

Vuonna 2016 oli ihan normaalia laittaa laukkuihin ja asusteisiin suuria summia. Rakastin Célinen laukkuja, vaikka nykyään niihin käytetyt summat tuntuvat suoraan sanoen täysin hulluille, ovat kaikki laukuista kaapissani edelleen. Aika kymmenen vuotta sitten oli oikeaa brändien kulta-aikaa muutenkin, nyt tämä kupla on puhjennut. 

Vuonna 2016 pukeuduin samalla lailla kuin nykyään, mutta vaatekoko oli pari numeroa pienempi. Rakastin muun muassa pliseerattuja hameita, pitkiä villakangastakkeja, Conversen tennareita ja selkeitä linjoja asuissa, kuviollisia vaatteita käytin vähemmissä määrin. Voisin hyvin pukea nämä vuoden 2016 asut tänäkin päivänä, paitsi polvista auki olevat housut eivät enää menisi omaan käyttööni, kymmenen vuotta sitten olivat todella trendikkäät. 

Summa summarum, oliko kymmenen vuotta sitten omassa elämässä kaikki paremmin? Olin nuori ja huolettomampi kuin nykyään, elin enemmän hetkessä sen enempää vaikka säästämisestä miettien, olin kevyempi, mutten varmaan yhtään sen onnellisempi kuin nykyään. Periaatteessa mikään ei ole kymmenessä vuodessa muuttunut radikaalisti, asun samassa asunnossa kuin tuolloin, tykkään edelleen matkustelusta, mieskin on sama ollut jo seitsemäntoista vuotta ja teen taas aspa työtä, vaikka täysin erilaista kuin tuolloin. 

Talvitakki on koko asu

Kuten vuoden ensimmäisessä postauksessa kerroinkin, täällä eletään uudenlaista arkea töineen, ja jatkuvan uuden opettelun lisäksi taloyhtiön putkiremontti ei ainakaan helpota elämää. Vaikka vielä ei olekaan varsinaisesti omassa asunnossa sen suurempia tehtykään, on esimerkiksi eteisen joutunut tyhjentämään ja poraaminen rappukäytävässä alkaa tietysti aikaisin aamuisin, joka ei ole kivaa kuunneltavaa. Hieman jo hirvittää, ensi kuussa kunnolla asunnossa koittava remontti, miten arjen saa yhdistettyä siihen vuorotöineen. 

takki - Stylein (2022) 

pipo & kaulaliina - neulotut (2025) 

nilkkurit - Vagabond (2024) 

laukku - Yuzefi (2026) 

Ompeluharrastus myös jatkui joululoman jälkeen ja vaikka se on yksi elämän henkireikä, on alkanut tuntua, että juuri nyt on liikaa meneillään. Minkä vuoksi jo hetken pohdinkin, olisiko blogi aika laittaa pienelle tauolle tämän kaiken keskellä. Toisaalta remontti on puolen vuoden rupeama, ompelut eivät kestä kuin maaliskuun puoliväliin ja työnkin oppii tekemällä, joten en halua kuitenkaan blogiharrastuksesta luopua, vaikka postaustahti olisikin hieman hitaampi.

Luulen, että esimerkiksi asujen kuvaamisessa voi olla haasteita helmikuusta eteenpäin, kun kaikkia takkeja ei esimerkiksi voi pitää eteisen naulakossa esillä. Oma talvipukeutumiseni kulmakivihän on nimenomaan takit ja talviasusteet. Toisaalta vähemmälläkin vaatteella pärjää mainiosti ja onneksi töissä on työasu, joten siitä ei tarvitse stressata, paitsi pyykin pesemisestä remontin keskellä. Sanoinko jo, miten putkiremontti määrittää aika lailla elämää tällä hetkellä?

Takeista puheen ollen, talvella takki on oikeastaan koko asu. Tykkään kovasti tästä useamman vuoden takaa olevasta Styleinin takista. Takki on todella väljä malliltaan ja kivan erilainen kuin muuta villakangastakkini. Yhdistin takkiin tummanruskean pipon ja kaulaliinan, jotka neuloin vielä viime vuoden lopulla, nyt on neulominen taas tauolla, kunnes innostun uudelleen ajan salliessa. 

Vauhdikas vuoden alku

Iloista alkanutta vuotta 2026! Vuosi ennätti vaihtua ja kulua reilun viikon verran, ennen kuin ehdin blogin pariin. Tammikuulle saatiin lunta, pakkasta ja uusi työpaikka. Olin niin odottanut kunnon talvea lumen ja pakkasen kera, joten olen nauttinut valkoisesta maisemasta ja kenkien alla rouskuvasta lumesta. Pakkaskelitkin vain virkistävät, joten todettava on, että pidän kovasti talvesta. Talvikelien fiilistelyn lisäksi vuoden ensimmäiset päivät ovat menneet lähinnä uutta työtä opetellessa. 

Vuoden vaihtumista juhlimme käymällä ravintola illallisella, jonka jälkeen muutamassa kuppilassa ja katselimme raketteja kaupungilla. Vuoden vaihtumisen lisäksi oli aihetta juhlaan, kun vuoden viimeisenä päivänä kirjoitin uuden työsopimuksen, kun kaikki kävi sen suhteen todella nopeasti ja yllättävästi. 

 

Mikäli joku olisi vuosi sitten sanonut, mihin suuntaan elämä vie, en olisi osannut odottaa. Työasiat eivät missään määrin kuulu blogini aihepiiriin, joten sen enempää en tule aiheeseen palaamaan, mutta sanottava on, että blogissa voi olla hetken hiljaisempaa, kun totuttelen uuteen työhön ja vuorotyön työaikoihin. Palasin asiakaspalvelutöihin, mutta nyt sekä työympäristö että työnkuva ovat täysin uusia. Pikku hiljaa kuitenkin pääsee uuteen rytmiin kiinni. Olen todella iloinen kokoaikatyöstä tässä maailman tilanteessa. Ihana sattuma myös oli, että löysin työpaikan minimaalisen kävelymatkan päästä kotoa, joten parasta kun matka töihin ja takaisin ei vie tunteja päivästä. 

Uuteen arkeen totuttelun lisäksi olen järjestellyt varastoja ja karsinut tavaraa hulluna pian alkavan putkiremontin tieltä. Tätä puolen vuoden rupeamaa odotan kauhulla, mutta onneksi kotona voi sentään asua, kun remonttia ei tehdä pidemmän kaavan kautta. Varasuunnitelmana on siirtyä silloin tällöin huoneistohotelliin, jos tilanne sitä vaatii. Yritän olla liikaa stressaamatta etukäteen tulevasta. Eiköhän remontistakin selvitä. 

Töiden ja remonttiin valmistautumisen lisäksi haluan pitää kiinni kivoista vapaa-ajan jutuista, sillä en missään nimessä halua, että elämästä tulisi vain päivästä toiseen töissä puurtamista. Kävin esimerkiksi menneenä tiistaina Helsingissä alennusmyynneillä sekä ihailemassa Lux Helsingin teoksia ystäväni kanssa. Kiertelimme teokset läpi rankassa lumipyryssä, jonka jälkeen oli kiva istahtaa sisätiloihin kaakaolle.

Sellaisia kuulumisia alkuvuoteen. Kertokaa, miten teillä on vuosi lähtenyt käyntiin?