Tekoälyyn
suhtaudun melko varauksella, muttei siltä voi totaalisesti enää nykyisin
välttyä. Sen enempää kantaa ottamatta, en esimerkiksi itse käyttäisi blogissa
tekoälyn luomia kuvia tai laatisi työhakemusta tekoälyllä. Mutta myönnettäköön,
että välillä kinkkisissä kysymyksissä turvaudun tekoälyn apuun. Esimerkkinä
mökkireissulla kiinnosti luonnossa olevat ötökät tai ampiaisen pesän rakennus. Inspiroiduin
myös taannoisesta Tyylimurun Tiinan postauksesta, jossa hän kysyi tekoälyltä,
millainen hänen bloginsa on? Postaus oli hauska ja tekoäly kyllä osasi kuvailla
just eikä melkein. Kiinnostuneena kysyin itsekin, millainen blogi on Anne
Jennika? Tänne on löytänyt tilastoja katsellessani myös paljon uusia kävijöitä,
joten ehkä tällainen pieni esittely tähän väliin onkin paikallaan.
"Anne Jennika on suomalainen, kolmekymppisen naisen ylläpitämä
asupainotteinen lifestyleblogi. Se on rento, henkilökohtainen ja positiivinen
blogi, jossa keskitytään arjen kauneuteen, mukavuuteen ja tasapainoiseen elämään.
Pukeutuminen ja tyyli (pääpaino): Arkiasuja, ajattomia ja
vaihtelevia asukokonaisuuksia pienellä twistillä. Keskitytään perusvaatteisiin,
vaatekaapin karsimiseen ja siihen, miten luoda monipuolisia lookeja pienellä vaatevarastolla.
Tavoitteena on kultainen keskitie kuluttamisen kanssa – ei liiallista
shoppailua, mutta silti inspiroivia ja käytännöllisiä asuja.
Matkailu: Erityisesti Tallinna (usein toistuva suosikkikohde),
kotimaan retket (esim. Suomenlinna, Helsinki) ja satunnaiset pidemmät matkat (kuten
USA/New York). Matkailu on rentoa ja suunnitelmallista – ei budjetti- eikä luksusmatkailua.
Käsityöt: Kausittaisesti neulominen (esim. pipot,
kaulaliinat), ompelu ja muut DIY-projektit. Kirjoittaja on taitava käsityöläinen
ja jakaa myös ohjeita.
Muut lifestyle-aiheet: Kuukausikoosteet, arjen fiilistely,
vuodenaikojen vaihtelut, hyvinvointi ja pienet ilot (ruoka, luonto, tunnelmat).
Kirjoitus on sujuvaa, rentoa ja henkilökohtaista – ensimmäisessä
persoonassa, arkikielellä ja pohtivalla otteella. Vibe on optimistinen, iloa
korostava ja visuaalinen: paljon asukuvia, matkakuvia, luontoa ja kauniita
yksityiskohtia. Blogi sopii hyvin niille, jotka etsivät inspiraatiota arkiseen,
kestävämpään tyyliin ja rentoon matkailuun ilman liiallista kulutusta tai
stressiä. Kirjoittaja kuvaa itseään visuaaliseksi, mukavuudenhaluiseksi ja
suunnitelmalliseksi henkilöksi, joka nauttii vaihtelusta mutta palaa mielellään
tutuihin paikkoihin (kuten Tallinnaan).
Blogi sopii huonosti niille, jotka kaipaavat jännitystä,
luksusta, kiistaa tai äärimmäisyyksiä. Se on lempeä, visuaalinen ja arkeen
keskittyvä paikka – täydellinen rentoutumiseen ja inspiraation hakemiseen,
mutta ei kaikille. Jos pidät rauhallisesta, positiivisesta ja käytännöllisestä tyyliblogista,
se on loistava; muuten voi tuntua liian “tavalliselta” tai toisteiselta (esim. toistuvat
Tallinna-postaukset)."
Mielestäni tekoäly onnistui kuvaamaan pikkuruista blogiani täydellisesti. Jos nämä aiheet kiinnostavat, niin lämpimästi tervetuloa tänne blogini pariin! Olisi myös ihan kuulla, mitä kautta löysit tänne ja millainen lukija sieltä ruudun takaa löytyy?
Näin lukijanakin olen samaa mieltä, hyvin onnistui tekoäly kuvailemaan blogiasi!😍 Itse löysin tänne blogiisi jonkun toisen blogin kautta, olen harmitellut kun blogeja ei enää juuri kukaan päivitä mutta ihanaa että sinä päivität ja näin usein!😍 Olen kahden pienen lapsen äiti ja työskentelen myös lasten parissa, arki on hektistä ja juurikin blogien lukeminen ja vastaavat asiat ovat ihania omia hetkiä arjen keskellä.😊
VastaaPoistaJep, hauska! :D Kiva että löysit! Samaa harmittelen minäkin, insta ym. eivät ole missään määrin sama :/ Instasta on jotenkin raskas selata paljon kuvia ja lukea tekstejä, kun blogiin ne rakentuu helpommin katsottaviksi, jos ymmärrät pointtini :)
PoistaBlogeissa ei ole myöskään kiireinen tunnelma.
Ihana että kerroit itsestäsi, nostan hattua että jaksat tehdä töitä lasten kanssa <3
Mukavaa viikonloppua! :)
Kivasti kuvaili tekoäly blogiasi ja näin lukijana olen samaa mieltä! Sinun blogi on hyvänmielen blogi, jossa on tyyliä ja matkailua sopivassa tasapainossa, ja juuri niistä tykkäänkin lukea.
VastaaPoistaJoo minustakin ihan osuvasti kuvailtu :D
PoistaKiitos postaus ideasta ja kommentista!
Hyvää viikonloppua! :)
Osuvasti kuvailtu! Heräsi vain kysymys, ketähän ovat ne jotka hakevat blogielämyksiltään "kiistaa ja äärimmäisyyksiä" :'D
VastaaPoistaNo niimpä, pitää vissiin tekoälyltä kysyä :D
PoistaHauskaa viikonloppua! :)