torstai 12. joulukuuta 2024

Tallinnan joulutorilla



Aivan huomaamatta on jo joulukuun puoliväli, enkä ole vielä yhtään ennättänyt jouluttaa täällä blogin puolella! Tänä vuonna tosin joulun ajan tunnelmointi jää allekirjoittaneella harmillisen lyhyeen, kun marraskuu meni muissa maisemissa. Yleensä kun täällä ruudun takaa alkaa joulupuuhat jo hyvissä ajoin marraskuussa. Eipä se mitään, oli kyllä parasta viettää synkkä marraskuu rapakon takaa auringonpaisteessa. Toisaalta onhan tässä vielä hyvin aikaa fiilistellä joulukuuta parisen viikkoa. Olen kyllä ehtinyt katsoa jo muutaman ikuisuus suosikin joululeffalistaltani, kuten Yksin kotona eksynyt New Yorkissa, Grinchin ja Haamujen koston sekä juonut glögiä melkein kyllästymiseen asti harvasen ilta. 


Tänä vuonna skippaan suosiolla muutamia juttuja, mitä yleensä joulukuussa teen. En lähetä kortteja saati tee piparkakkutaloa. Lahjoja ostan todella minimaalisesti, itse asiassa kävinkin jo lahjaostoksilla toissa lauantaina Helsingissä ja samalla piipahdin Tuomaan markkinoilla, minne on suunnitteilla mennä vielä uudemmankin kerran. 

Joulumarkkinoista puheen ollen, menneenä tiistaina kävimme iki-ihanalla Tallinnan joulutorilla, missä käynnistä haluan tehdä joka vuotisen perinteen. Tiedätte, että käyn Tallinnassa useammat kerrat vuodessa, mutta joulumarkkinoille taisin mennä ensi kertaa vasta viitisen vuotta sitten, kunnes tulikin useamman vuoden tauko ja viime vuonna tunnelmoimme markkinoilla seuraavan kerran. 



Kävimme markkinoilla ihan päiväreissulla, vaikka aikaa maissa on vain kolmisen tuntia. Siinä ehtii kuitenkin ihan tarpeeksi hyvin kiertää markkinat. Tiistai oli loistava päivä vierailla joulumarkkinoilla, sillä oli vielä kohtalaisen väljää ja laivalla oli sopivasti tilaa, että löysi istumapaikan eikä tax-free myymälä ollut täysin kaaoksessa. Joulukuun lauantaisin tilanne on toinen ja kuulemani mukaan laiva on tupaten täynnä tällöin. Meilläkin oli aluksi suunnitteilla reissu edelliselle lauantaille, onneksi tiistai lopulta onnistui aikataulujen kanssa. 


Tunnelmoitiin markkinoilla hyvän aikaa. Katseltiin kojut läpi, mutta tällä kertaa itselläni ei tarttunut mitään mukaan, vaikka varsinkin erilaisia talviasusteita on tuolla hyvin saatavilla korvaläpistä käsineisiin, jotka ostinkin molemmat vuosi sitten. Meitä kiinnosti lähinnä maistella erilaisia glögejä, sillä olin etukäteen jostain lukenut joulutorilla olevan hyvä valikoima erilaisia lämpimiä juomia. Me kävimme kolmella eri kojulla, testasimme perinteisen glögin alkoholilla, mustikkaglögin sekä inkivääri-omena juoman. Monta kiinnostavaa glögiä jäi vielä kokeilematta, kuten kirsikka, mutta ensi vuonna sitten. 

Rakastan joulumarkkinoiden tunnelmaa, eikä sekään hirveästi ilmapiiriä latistanut, että lumi puuttui tänä vuonna kokonaan. Toisaalta vuosi sitten Tallinnassa oli lunta, mutta samaan aikaan jopa vaarallisen liukasta paikoittain, siinä suhteessa paljaat kadut helpottivat kulkua. Varsinkin kun markkinoilta kiirehdittiin vielä muutamaan putiikkiin tekemään täsmäiskut, eikä aikaa ollut yhtään hukattavaksi. 

torstai 5. joulukuuta 2024

Kolme yötä New Yorkissa

Marraskuun ensimmäisenä päivänä Suomessa oli hirveä sää, märkää räntää satoi ja keli oli niin harmaa kuin olla ja voi. Katselin Helsinki-Vantaan lentokentällä ikkunasta kaakaomuki kädessä ja mietin, että nyt on niin oikea aika lähteä reissuun. Sormet ristissä toivoin, kun vaan New Yorkissa ei sataisi, ainakaan ihan koko ajan. Toiveeni kuultiin ja saimme täydellisen sään muutaman päivän kaupunki visiitille. Taustana mainittakoon, että niinä kahtena aikaisempana kertana kun olemme Isossa omenassa käyneet, kaupungissa on satanut paljonkin. Tällä kertaa saimme pelkkää aurinkoa! Tällä reissulla New York nousi omalla listallani vähintään top kolmoseen lempikaupunkieni listalla. 


Tällä reissulla päätimme skipata varsinaisella kameralla kuvaamisen, muutamia asukuvia lukuun ottamatta. Puhelimien kameroissa on tätä nykyä niin hyvät kamerat, että on turha kantaa jatkuvasti painavaa kameraa mukana. Valokuvakameralla kuvaaminen, valotuksen säätöineen, on myös jopa stressaavaa, joten on paljon kivempi elää hetkessä ilman kameraa. Tässä postauksessa haluankin jakaa tunnelmia kaupungista niiden puhelimella napattujen kuvien myötä.



New Yorkissa oli marraskuussa käynnissä mitä parhain ruska-aika ja muutenkin vuodenaika oli osuva matkailuun. Pääsimme kokemaan Halloween koristeet, jotka ovat rapakon takaa aina omassa luokassaan, muttei mitään hurjaa tungosta ollut kaduilla. Rauhassa sai tutkailla kaupungin katuja, jossa eteen voi tulla mitä vain, kuten Ghostbusters rakennus! Kuinka siistiä oli törmätä siihen sattumalta, vieläpä ihan hotellimme lähettyvillä.


Hotellin valinta olikin melkoinen tenkkapoo, joten mietin sen lähinnä sijainnin kautta. Hotellit New Yorkissa ovat lähtökohtaisesti kalliita, vertailun vuoksi mainittakoon, että voit saada Las Vegasista tai Miamista viikon hotellin jopa paremmalla hinnalla, kuin New Yorkista kolme yötä. Päädyimme tutkailun jälkeen Soho 54 -nimiseen hotelliin, jossa nimestäkin voi päätellä hotellin sijaitsevan Sohossa. Hotelli oli oikein toimiva ja pidimme sijainnista hurjasti, kävellen pystyi kulkemaan hyvin ja tietysti metrot kulkivat. 



Sohon parhaita puolia on, että kahviloita ja ravintoloita löytyy. Emme olleet ehtineet tehdä mitään tutkimustyötä aamupalapaikkojen suhteen kotona, usein kun tykkään ennen matkalle lähtöä suunnitella hitusen. Suuntasimme ensimmäisenä aamuna ensimmäiseen hyvältä vaikuttavaan paikkaan. Huomasin miten Flipper´s nimisen kahvilan edustalla parveili porukkaa, joten merkki että suosittu paikka oli kyseessä. Halusin ehdottomasti kunnon amerikkalaiset pannukakut, mutta nuo tilaamani olivat kyllä jotain todella outoa koostumukseltaan ja hintakin oli hieman liikaa. Tulipahan testattua tällainen Sohon "instagramkahvila".



Paljon kävelyä päivittäin. Vaikka olimme kaupungissa vain kolmisen päivää, ehti siinä ajassa kävellä kilometrikaupalla ja nähdä paljon. Ensimmäisen päivän kävellyt kilometrit olivat reilut 25, ja sama meno jatkui oikeastaan läpi koko Amerikan matkan. Välillä pysähdyttiin terassille tai nappasin pirtelön mukaan, joiden hinnat kyllä ihmetyttivät. Kuvassa näkyvä esimerkiksi 14$ plus tipit päälle. Kallis kaupunki siis todellakin kyseessä, joten kannattaa varautua siihen, mikäli matkaa Nykiin suunnittelee. 


Olemme tosiaan käyneet New Yorkissa jo kaksi kertaa aiemmin, jolloin olemme viettäneet paikan päällä pidempään ja nähneet jo tunnetuimmat nähtävyydet, kuten Brooklyn bridgen, Flatiron buildingin ja Vapaudenpatsaan. Skippasimme siis nämä tällä kertaa, kun taas kävelimme meille täysin uusilla alueilla. Yksi uusi aluetuttavuus oli West Village, joka ihastutti hurjasti. Täältä bongaat varmasti kaupungin upeimmat Halloween ja luultavasti tämän jälkeen joulukoristeet, Frendi faneille täältä löytyy ohjelmassa käytetty rakennus sekä lukemani mukaan myös se kuuluisa Sinkkuelämän portaikko. Päädyimme alueelle kävelemään ihan sattumalta, mutta tänne palaan ihailemaan kauniita katuja varmasti myös seuraavalla New York visiitillä. 





West Villagelta matka jatkuu näppärästi Meatpacking Districtille ja Chelseaan. Omalla listallamme oli High Line, eli kävelypuisto, joka on rakennettu katujen yllä kulkevalle vanhalle junaradalle. Paikalle pääsee kätevästi Chelsea Marketin läheisyydestä. Chelsea market oli edelliseltä reissulta tuttu, kyseessä on kauppahalli. High Linella taas kävelimme ensi kertaa ja paikka oli kyllä kaunis nimenomaan ruskan keskellä. 




Ehdottomasti New Yorkin matkaan kuuluu pilvenpiirtäjien ihailu sekä vierailu siinä samassa Rockefeller Centerillä, jossa on aina ihana tunnelma kun musiikki soi ja porukka luistelee. Haaveissa on aina maisemien ihailu Top of the Rockin kattojen yllä, mutta se jää aina seuraavaan kertaa. Haaveilen myös aina, että joskus pääsisin näkemään kuuluisan Rockerfellerin joulukuusen! Tähän asti olen vain ihaillut sitä Yksin kotona elokuvassa. On muuten aina hauskaa nähdä leffoista tuttuja paikkoja livenä kuten tälläkin kertaa.


Syksyinen Central Park oli myös mahtavaa päästä näkemään, joten kävimme siellä vähän kävelemässä. Pakko tosin todeta, että olimme paikalla niin väärään aikaan, kun käynnissä juuri vierailumme aikana jättimäinen maratoni, jos olisimme tämän tienneet, olisi käynti täällä ollut parempi hoitaa edellisenä päivänä. Kaikkialle ei päässyt kävelemään ja kadut olivat muuallakin pahasti tukkeessa. Toisaalta tulipahan nähtyä tuollaisen ison tapahtuman tunnelmaa samalla. 

maanantai 2. joulukuuta 2024

Asu New Yorkissa ja pakkaamisesta

Ajattelin aloittaa Amerikan matkan postaukset kirjoittelemalla vähän pakkaamisesta, joka oli melkoinen suoritus 23 kg matkalaukun painorajan kanssa (itse asiassa vähän vähemmänkin, sillä osa lentoyhtiöistä hyväksyi vain 22 kg). Melkein kuukauden reissu erilaisine sääolosuhteineen vaatii vähän kaikkea mukaan, sekä jo melkoisesti alusvaatteita, ja minulla ei ole aikaa saati intoa alkaa pestä niitä ulkomailla, joten pakkaan sen verran mukaan mitä lasken tarvitsevani. Lisäksi mukaan tietysti pesuaineet, useammat yöpuvut, hiustensuoristajat ynnä muut pakolliset jutut, niin vaatteille ei jää hirveästi tilaa. Suomesta lähtiessä matkalaukkuni paino oli 19,2 kg, eli mielestäni aika hyvä suoritus! Meillä kulkee muuten aina reissuissa mukana matkalaukkuvaaka, joka on ihan loistava. Se ei vie paljoa tilaa, mutta on pelastanut monet kerrat. En halua enää ikinä siihen tilanteeseen, että ylipainoisen matkalaukun kanssa tulee kentällä ongelmia. Been there done that.






nahkatakki - Human Scales (2023) 
neule - Enkel Studio (2022)
hame - H&M (2024) 
laukku - Fendi (2020) 
lenkkarit - New Balance (2023) 

Onnistuin pakkaamaan melko hyvin ja vaihtelua vaatetukseen sain ihan tarpeeksi. Oma mottoni matkoille lähtiessä on - luota lempivaatteisiin. Mietin asut kotona valmiiksi, niin reissussa ei tarvitse käyttää aikaa siihen, toki tilanne elää säiden mukaan. Olin esimerkiksi pakannut Vegasiin muutaman t-paidan ja mekon liikaa, sillä siellä olikin paljon viileämpää kuin edellisellä kerralla. Jouduin itse asiassa ostamaan kaksi puuvillaista neuletta sieltä, kun säät olivat sen verran viileät, mutta ei se mitään, neuleet löytyivät outletista ja tulevat olemaan kovassa käytössä myös jatkossa.

Kenkinä minulla oli mukana kolmet tennarit, yhdet jalassa ja kahdet matkalaukussa, joka oli juuri sopiva määrä, jotta kenkiä pystyi vaihdella. Mukana oli myös sandaalit, jotka olisin voinut jättää poiskin, mutta käytin niitä kyllä Miamin päässä lyhyillä kävelyillä. Laukkuja sen sijaan olin pakannut vähän liikaa, sillä minulla oli mukana neljä pientä laukkua sekä juuttikassi, lisäksi ostin matkalta laukun tai itse asiassa kaksi. Toisaalta käytin kaikkia, mutta olisin pärjännyt vähemmälläkin. Aurinkolaseja oli kahdet, joka oli hyvä määrä, sillä niille tuli käyttöä ihan joka päivä. 

Tämä New Yorkissa käyttämäni asu kuvaa täydellisesti matkapukeutumistani, mukavaa, mutta kuitenkin ihan siistiä. Nykissä oli marraskuun alussa noin 15 asteen lämpötilat tai jopa korkeammat, paikalliset kulkivat edelleen hyvinkin pienissä vetimissä, mutta tuulisessa säässä ainakin itse tarvitsen kaulalle vähän lämmikettä. Ohuet pooloneuleet nahkatakin kanssa olivat toimivia combo, kun taas nilkat paljaana hameessa ei ollut mitään ongelmaa. Mikäli olisi ollut hitusen lämpimänpää, olisin vain vaihtanut neuleen tilalle t-paidan. Sää on kuitenkin erilaista, kuin Suomessa vastaavat lukemat ja keli tuntuu paljon kylmemmältä, joten säätietojen kotona katselu voi hämätä. 

Muistutus itselleni seuraavaan reissuun, kaulaliina mukaan ehdottomasti! Illat ja yöt ovat marraskuussa todella kylmiä ja varsinkin Las Vegasissa kaipasin useamman kerran kaulaliina, varsinkin kun ensimmäisellä viikolla siellä oli ihan jäätävä tuuli, millaista en ole kaupungissa ennen kokenutkaan.

torstai 28. marraskuuta 2024

Melkein kuukauden Jenkkireissu

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, suuntasimme Amerikkaan, jossa vietimme lähes koko marraskuun. Lähdimme matkalle kuluvan kuun ensimmäinen päivä ja kotiin palasimme 25. päivä illalla. Kolmen ja puolen viikon reissu oli melko pitkä, mutta onnistunut, niin paljon uusia kokemuksia rikkaampana! Tällainen matka tosin on myös äärimmäisen rankka, sillä lensimme useat eri lennot, monen tunnin aikaero ja jopa Amerikan sisällä vaihtuvat kellonajat, kellojen siirto ja parinkymmenen kilometrin kävely päivittäin, ottavat tietysti veronsa. Pitkä reissu rapakon taakse ei myöskään todellakaan ole mikään budjettiloma, mutta mietin asian niin, että rahaa voi aina tehdä lisää, kun taas aika on rajattu, eikä sitä kukaan tule lisää samaan. Jossain vaiheessa voi myös käydä vanhetessa niin, ettei enää kykene pitkiin lentoihin, saati muutenkaan näin rankkoihin "lomiin", joten ei kannata ainakaan jättää mitään tekemättä, kun vielä voi.


Matkamme alkoi kolmen yön visiitillä New Yorkiin. Olemme vuosien varrella matkaillessa oppineet, että on helpompi lentää ensin suoraan Nykiin, kuin vaihdella konetta heti alkuunsa, jolloin stressi koneen myöhästymisestä on läsnä, kun saa jännätä ehtiikö vaihtolennolle. Tälläkin kertaa muuten kone Nykiin lähti tunnin myöhässä, sillä Suomen päässä oli kova räntäsade, ja kaikki koneet täytyi putsata ennen ilmaan nousua.

Muistan edelleen, miten vuosia sitten Miamiin mennessä meillä oli jäätävä kiire vaihtokoneeseen ja muistan, miten mietin silloin, etten lennä enää ikinä niin pitkälle. Sama homma oli Seatleen lentäessä, jolloin vaihtoja oli jopa kaksi kertaa ennen määränpäätä, ihan liian rankka homma heti loman alkuun. Varsinkin kun Amerikkaan saapuessa on haastattelut ihan jokaiselle maahan tulevalle, niitä jonottaessa voi mennä toisinaan pitkäkin aika. Kotiinpäin lentäessä meillä oli muuten vaihtolennot, minne juostiinkin hikihatussa. 

New York oli toki muutenkin haavelistallani, joten en pistänyt yhtään pahitteeksi aloittaa lomaa sen kautta, ja olisin ehdottomasti viihtynyt siellä pidempäänkin, kuin pitkän viikonlopun. Nykistä lensimme Las Vegasiin, viiden tunnin lento tuntuu jopa lyhyelle. Vegasista suuntasimme viikon jälkeen Miamiin, minne oli muuten todella huonosti tällä reitillä lentoja saatavilla. Viikon Miamissa olon jälkeen palasimme vielä viikoksi Las Vegasiin. Kaupungissa oli useampi tapahtuma lähekkäin, johon olimme menossa, mutta kuitenkin melkein kolmen viikon päässä toisistaan, emmekä halunneet olla Las Vegasissa kolmea viikkoa putkeen, tämän vuoksi kävimme välissä viikon reissulla Miamissa. Näiden Vegasin tapahtumien vuoksi matka venyikin melkein kuukauden mittaiseksi. Koimme kuitenkin järkeväksi olla kerralla pidempään, kun tapahtumat olivat kuitenkin niin lähellä toisiaan ja Jenkkeihin on pitkä matka. Sen kerran kun sinne asti lennämme, halusimme ottaa ilon kunnolla irti.


Marraskuu on minusta yksi parhain aika matkustaa, Amerikassa on vielä kivat kelit ja on parasta saada irtiotto kotimaan pimeään alkutalveen. Näimme samalla reissulla halloweenin ja joulukoristeet. Mutta pakko sanoa, että joulutunnelmaan en osaa Jenkkilässä päästä, joten täytyy alkaa kotona jouluttaa heti, sillä jouluun ei ole enää edes kuukautta aikaa!

Kerron varmasti matkasta lisää myöhemmin, kunhan selviän ensin aikaerosta, joka ei muuten tunnu niin pahalta toiseen suuntaan, mutta kotiin tullessa vaivaa aina, joka voi myös johtua viikkojen rasituksesta ja pitkästä kotimatkasta. Pyykkivuori on myös melko jäätävä lähes kuukauden jälkeen, mutta pikku hiljaa sekin alkaa huveta. Haluan kyllä ehdottomasti tallentaa matkajuttuja mahdollisimman paljon myös tänne blogin puolelle, sillä tunnelmiin on kiva palata myöhemmin.

perjantai 1. marraskuuta 2024

Helsingissä vai New Yorkissa


New Yorkissa vai Helsingissä? Jälkimmäisessä näissä kuvissa, mutta ihan pian ensimmäisessä, sillä olemme tänään lähdössä viikonlopuksi New Yorkiin! Ei sentään, emme missään nimessä lentäisi minnekään, varsinkaan näin kauas, pelkän viikonlopun takia. New York onkin meillä vain matkan välikohde, sinne ollessa kätevästi suorat lennot. Muutaman päivän kaupungissa olon jälkeen siirrymme sisäisillä lennoilla muihin maisemiin. 

Ensimmäinen isompi ulkomaanmatka avomieheni kanssa oli vuonna 2010 nimenomaan New Yorkiin. Olimme tavanneet vuotta aiemmin, tässä välissä käyneet vain Tallinnassa ja Tukholmassa, kunnes jo lähdettiin kahdeksi viikoksi Nykiin. Tänä kesänä meille tulikin täyteen jo 15 yhteistä vuotta, joten ihana palata vähän kuin juhlistamaan tätäkin etappia New Yorkin maisemiin. 


Ensimmäisen Ison Omenan matkan jälkeen matkustimme muuten heti seuraavana vuonna uudestaan Amerikkaan, tällä kertaa Miamiin taas kahdeksi viikoksi. Muutaman vuoden tämän jälkeen teimme matkoja vähän lähemmäs kuten Etelä-Ranskaan ja muualle Eurooppaan. Yhteisten vuosien aikana olemme päässeet matkustelemaan paljon, mistä olenkin äärettömän kiitollinen. Syksyllä 2018 palasimme taas Amerikan matkojen pariin ja matkustimme sinne myös 2019. Näistä matkoista muuten löytyy useita postauksia täältä blogin arkistoista. 

Tuleva reissu onkin jo kolmas kertamme New Yorkissa ja viides reissumme Amerikkaan. Tässä välissä oli viiden vuoden lentotauko, joka tuntuu aika uskomattomalta, kun aiemmin tosiaan matkustimme ihan kaikki lomat. Ensin matkailu jäi pandemian takia ja lopulta oli vähän käynnistymisvaikeuksia lähtemisen kanssa. Huomasin myös, että tavallaan väsyin matkusteluun, kun jokainen loma lennettiin. Meidän "lomat" eivät ole myöskään mitään löhöilyä ja lomalta palattua tuntui aina kaipaavan toisen loman palautumiseen, mikä ei tietenkään ollut mahdollista. On ollut ihanaa viettää aikaa ihan koti Suomessa ja silloin tällöin käydä laivalla Tallinnassa. Nyt on kuitenkin taas uutta intoa matkailuun, joten olemmekin matkalla samantien pidempään. 


Matkan järjestely oli melkoinen prosessi aikatauluineen, useimpine lentoineen, hotellivarauksineen sekä muiden matkaan liittyvien käytännön asioiden kanssa, joten viimeiset viikot olen käyttänyt tunteja suunnitteluun. Varasimme matkan myös ihan kuukausi-puolitoista sitten, usein kun tällaiset isot matkat on varattu vähintään puolta vuotta etukäteen. Lopuksi homma huipentui vielä pakkaamisen kanssa, mikä ei ole helppo tehtävä pitkälle matkalle vaihteleviin sääoloihin ja kaikkeen varautumiseen, ottaen vielä huomioon matkalaukun painorajat. 

Nyt on kuitenkin matkalaukut ja passit pakattu, joten kohti Amerikkaa! Blogi jää pienelle lomalle, mutta matkatunnelmia päivitän tietysti Instagramiin, josta minut löytää nimellä annejennika