torstai 16. maaliskuuta 2017

Latest crush - Mint green


takki Zara - huivi - kynsilakka Lumene - röyhelö collegepaita - printti collegepaita 
 korvakorut - tennarit - laukku - ribbipaita Monki

Nyt on kyllä talven jälkeen tapahtunut jonkinnäköinen värisekoaminen, sillä pitkän harmaan kauden jälkeen himoitsen vaatekaappeihini värejä. Vaaleanpunaista alkaakin olla jo riittävästi, vielä kun eilen löysin pinkin kevättakin vihdoinkin, sen kanssa asukuvia varmasti siis piakkoin. Myös keltainen väri tuntuu niin freesiltä joka kevät. Mutta tänä keväänä olen iskenyt silmäni myös mintunvihreään! Pastellit nousevat joka kevät esiin, mutten ole vuosiin mintunvihreästä niin välittänyt. Mutta nyt joku siinä vetää puoleensa ja kovaa. En ole koskaan oikein kokenut vihreää väriä omakseni, kylmä minttu on kuitenkin aina ollut minusta ihan kaunis väri. Tekisi jopa mieli yhdistää mintunvihreää ja vaaleanpunaista samaan asuun. Huomasin myös, että kannattaa toisinaan pyörähtää muissakin vaatekaupoissa kuin niissä tutuissa ja turvallisissa, tästä olen kyllä ennenkin puhunut, kunnes palannut aina vain niihin samoin liikkeisiin. Monki ei ole koskaan kuulunut listalleni, mutta nyt astuin sisään ja siellä oli vaikka mitä ihanaa ja omaan tyyliini sopivaa. Mietin pitkään kollaasissa näkyvää ribattua vaalean mintun väristä paitaa, mutta jätin kuitenkin tältä erää liikkeeseen - täytyy ensin vielä vähän sulatella väriä. Sen sijaan pienistä jutuista on helppo aloittaa, kuten kynsilakasta. Lumenen lakka sävyssä Laineilla minulta löytyykin, tosin se on ehkä hitusen liian vihreä kynsissä, joten nappasin mukaan myös &Other Storiesilta mintun lakan eilen. Kynsilakalla, korviksilla tai vaikkapa huivilla pääseekin hyvin alkuun värejen käytön kanssa. Mitä mieltä mintusta? :)

Linkit mainoslinkkejä.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ripped denim & Ruffles








neule - H&M
farkut - Zara
laukku - Céline
nilkkurit - Samsøe & Samsøe

Muistatteko kun metsästin röyhelöneuletta? No nyt kaappiin on viime aikoina muuttanut muutama röyhelöunelma, joista yksi on tämä H&M:n puuvillainen, vanhanroosansävyinen suloisuus. Tilasin neuleen nettikaupasta ja melko pitkään arvoin lähteekö se palautukseen, kyselin asiaa myös Insta storiesin puolella, jossa sainkin useamman vastauksen pitää neule. Pusero läpäisi vähän liiankin tarkan materiaaliseulani, väri oli nappivalinta, mutta pituus voisi olla pidempi, jopa minulle jolla ei itselläänkään niitä senttejä hirveästi löydy. Tällä kertaa yhdistin neuleen revittyihin farkkuihin, jotka ovat myös suhteellisen uudet. En ole mikään hurjan kova farkkufani, ihailen niitä muiden jaloissa, mutten itse jotenkin osaa oikein käyttää, vaikka kuinka olen yrittänyt. Nämä Zaran löysemmänmalliset, vaaleat revityt farkut olivat kuitenkin kivaa vaihtelua ja tosi mukavat päälläkin, joten eiköhän näitä nyt keväällä päälläni nähdä enemmänkin. Vaaleat farkut toki saavat reidet näyttämään entistä muhkeimmilta, mutta päätin etten välitä, vaan innolla kiskaisen farkut jalkaan. Nykyisin vaatteissa on tärkeintä se miltä ne tuntuvat päällä, ja minusta onkin mahtavaa, etteivät pillifarkut ole enää se ainut vaihtoehto.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Been busy


Heippa tänne blogiinkin ja mukavaa sunnuntaita! Instagramin storiesin kanssa olen ollut suhteellisen ahkera viime aikoina, mutta blogiin ei ole ollut nyt ihan hirveästi aikaa. Oikeastaan tuntuu että olisin ollut täältä poissa kuukauden, vaikka edellinen postaus on reilun viikon takaa. Blogi on minulle ollut rakas harrastus jo monen vuoden ajan, ja haluaisin panostaa tähän niin paljon enemmän. Kun et ehdi kotona kuin nukkua ja vapaapäivänä pestä pyykkivuorta, käydä ruokakaupassa ja suunnitella eväitä töihin, ei koko kannettavaa yksinkertaisesti tule avattua, puhumattakaan siitä että ehtisit kuvata blogiin materiaalia saati edes miettiä postaamista. Viime viikkoina olen siis lähinnä ollut töissä, istunut hurjasti bussissa ja junassa, käynyt kotipaikkakunnallani pikaisesti, juhlinut yhdet ristiäiset ja selannut ihan liikaa Barcelonan lentoja sekä hotelleja. Onneksi työviikkoni ovat hyvin vaihtelevia, joten blogille löytyy taas enemmän aikaa tulevina viikkoina.

Toisaalta myös pientä inspiraation puutetta tätä hommaa kohtaan olen potenut jo pidemmän aikaa. Lähinnä siksi kun blogini on niin pukeutumiskeskeinen, enkä ole itse oikein löytänyt inspiraatiota asuihin viime aikoina. Ehkä pääsyynä on nyt se, etten jaksa ainakaan itse nähdä enää yhtään harmaata villakangastakkia, pipoja ja talvimaisemia. Eli ei ole ollut käytössä asuja, joita olisin halunnut tänne edes kuvata. Vaikka pukeutumiseni onkin tosi simppeliä ja käytännönläheistä muutenkin, alkavat ne samat talvitamineet kyllästyttää nyt todella. Onneksi kevättä kohti mennään, kadut ovat suurimmilta osin putsattu hiekasta, lunta ei ole juuri nimeksikään ja olen ottanut lenkkarit ja tennarit käyttöön. Asuideoita olisi ihan hurjasti, mutta lämpöasteet eivät ihan vielä salli niiden käyttöä, ihan pian. Nahkatakki ja mekot täältä tullaan. Eli palataan toivottavasti pian keväisemmillä postauksilla. Siihen asti minut löydätte tosiaan Instagramista (annejennika), nähdään siellä!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Aurinkolasit -18%



Pikaisena muistutuksena vielä, että alennuskoodini Sunglasses Shopille on voimassa vielä muutaman päivän. Kesä tulee kovaa vauhtia ja aurinkoisia päiviä alkaa olla nyt keväälläkin, joten nyt on oikea aika hankkia uudet aurinkolasit! Kokosin ylle vielä muutamat suosikkini - Célinen New Audreyt, Ray-Banin klassiset Aviatorit, Wayfarerit sekä Clubmasterit. Sunglasses Shopilla on superhyvä valikoima ja todella kilpailukykyiset hinnat, aina ilmainen ja nopea toimitus. Koodilla NANNE18 saatte siis loppusummasta 18% alennuksen 6.3.2017 asti.

Linkit mainoslinkkejä.

torstai 2. maaliskuuta 2017

About Faye





Siinä missä kommentointi on vähentynyt hurjasti blogeissa, koskevat saamani kommentit useimmiten laukkuja, ja huomaan myös tänne tulevan porukkaa tiettyjä laukkuja hakemalla. Ei sen puoleen, laukut ovat edelleen suosikkiaiheeni, joskaan en ehkä ihan niin paljon käytä aikaa niiden ajatteluun kuin muutama vuosi sitten. Viime aikoina olenkin saanut muutamia kyselyitä ja postaustoiveita Chloén Mini Fayesta, tai uudemmalta nimeltään Wallet on strapista. Kun malli lanseerattiin, nimi oli yksinkertaisesi Mini Faye, kunnes nyt huomasin sen muuttuneen. Kutsun tätä kuitenkin jatkossakin ihan vain simppelisti miniksi. Olen vähän lykännyt postausta, sillä tuntuu että Faye on näkynyt tosi paljon blogissa, ja olen siitä niin paljon kertonutkin jo, että meneekö homma ihan toisteluksi. Malli tuntuu kuitenkin kiinnostavan monia, eikä tätä pienintä kokoa ole hirveästi näkynyt vielä missään. Laukku on ollut minulla nyt noin puoli vuotta, joten osaan jo kertoa siitä käyttökokemuksia. 

Tilasin laukun Net-a-Porterilta, jonne sattui sopivasti olemaan pieni alekoodi, joten sain laukun ihan hitusen edullisemmin. Sen jälkeen pikkuruinen onkin ollut ihan hurjassa käytössä, uskaltaisin väittää, että käytän sitä nyt eniten kaikista laukuistani. Mietin tosi pitkään mustan ja motty greyn välillä, mutta päädyin helppoon mustaan. Ajattelin sen sopivan kaikkiin vuodenaikoihin sekä arkeen ja juhlaan. Kultaiset yksityiskohdat ovat niin haaleat ja neutraalit, että laukun voi helposti yhdistää myös hopeiden korujen kanssa. Tarvittaessa hihnan saa irti, joten laukusta saa myös juhlallisemman clutchin. Hihna on säädettävä, minulla se on niin lyhyenä kuin mahdollista. Kooltaan mini on todellakin melkoisen minimaalinen (18x10x4cm), mutta mahduttaa minusta sisäänsä ihan tarpeeksi. Nappaan tämän lähes aina mukaan töihin lähtiessä, kun mukaan ei tarvitse kuin parit avaimet, puhelimen, huulipunan ja pankkikortin. Lompakko ei tähän mahdu, mutta laukussa itsessään on muutama korttipaikka, jossa kortit kulkevat näppärästi ja ne saa sieltä myös käsiin nopeasti. Aurinkolasit ilman koteloa mahtuvat juuri ja juuri, mutta se vaatii jo järjestelyä.

En olisi ennen tätä uskonut, että voisin pärjätä näin pienellä laukulla, mutta nyt taas huomaan isojen laukkujen jäävän vähemmälle käytölle. Pienestä koostaan huolimatta malli on siis loistava minulle. Se kulkee lähes huomaamatta olalla, eikä tule kannettua mitään ylimääräistä mukana. Nahkainen hihna on mukava ihoa vasten, enkä muutenkaan tykkää ketjuhihnojen ulkonäöstä yhtään, hihna olikin yski suurin kriteerini laukkua hankkiessa. Koska olen itsekin pieni, isommat crossbody laukut näyttävät usein tosi kömpelöiltä minulla, mutta tämä pikkuruinen istuu hyvin. Huomasin esimerkiksi tämän laukun ostettuani, etten käytä enää juuri ollenkaan saman merkin Georgiaa, vaikka se on minusta hurjan kaunis edelleen (haikein mielin myynnissä täällä ;). 

Ainut mikä vähän hirvitti aluksi, oli mokkainen läppä. En ole suojannut laukkua mitenkään, mutta mokka on pysynyt hyvänä. Toki kaatosateella laitan laukun takin sisään suojaan, mutten muuten ole laukkua käytössä varonut. Sen sijaan ketju on naarmuttanut sileää nahkaa jonkun verran yhdestä kohdasta (näkyy ensimmäisessä ja kolmannessa kuvassa), mikä ei kyllä minua haittaa, eikä se käytössä juuri näy. Tosin en odottaisi tällaista kulumista tämän hintaluokan laukulta. Tiedoksi siis, jos joku samaista laukkua tässä mini koossa pohtii. En tiedä miten on laukun isompien mallien suhteen (Fayeahan on saatavilla kolmessa koossa), niissä kun ketju ei jää roikkumaan samaan kohtaan kuin tässä pienessä. Metallit itsessään eivät ole kuluneet laisinkaan. Ainut huono puoli on siis tuo naarmuuntuminen, jota ei kyllä olisi voinut edes mitenkään välttää. Siitäkin huolimatta olen niin vakuuttunut mallista, että huolisin edelleen saman myös siinä harmaassa sävyssä, järki kuitenkin pistää vastaan, joten ehkä yksi samaa mallia riittää.