Mittari
näyttää kymmenen astetta pakkasta, muttei tuule. Lunta satelee hiljalleen alas,
muttei sellaista inhottavaa märkää vaan kauniita lumihiutaleita, jotka eivät
kastele vaatteita. Ihan täydellinen talvisää kerta kaikkiaan. Päivä on
pidentynyt selvästi, neljän jälkeenkin on vielä valoisaa. Kevättä kohden
mennään, mutta vielä on talvi parhaimmillaan. Ihana että saimme lunta tähän
talveen vihdoinkin, vaikka alkutalvesta viime vuoden puolelta ei siltä
näyttänytkään.
alla villamekko - Samsoe samsoe (2021)
pipo - neulottu (2021)
nahkarukkaset - Lindex (2016)
nilkkurit - Vagabond (2024)
laukku - Yuzefi (2026)
Pakkaset ovat viime päivinä paukkuneet toisinaan
pitkälti yli viidentoista asteenkin, mutten ole palellut kertaakaan. Talvella
ei ole pakko vuorautua untuvatakkiin, itse en edes sellaista enää omista.
Paksut untuvatakit jäivät pitämättä, sillä harvoin on niin kylmä, että tämä
kuumakalle täällä etelässä palelisi. Minulla onkin muutamia
luottovaatteita ja asusteita pakkaspäiviin, kun tulee vietettyä aikaa enemmän
ulkona.
Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas,
tärkeintä talvipukeutumisessa ovat hyvät luonnonmateriaalit ja väljät vaatteet lämmittävät
enemmän kuin ihon myötäiset. Esimerkiksi vuosia vanha &Other Storiesin
takki on 100% villaa ja on yksi lämpimin talvitakkini, siihen turvaudun myös
kovimmilla pakkasilla. Kun takin alle pukee lisäksi villaa, kuten minä
villamekon, ei tarvitse palella.
Yksi parhain hankinta talvikeleihin on ollut muutama
vuosi sitten ostamani Vagabondin talvinilkkurit, jotka näyttävät ulkoa
tavallisille nahkanilkkureille, mutta niissä on sisällä lämmin karvavuori, ole
lisännyt kenkiin vielä lampaankarvapohjalliset. Kengät ovat kauniin simppelit,
hyvät jalassa ja pitävät pohjat ovat turvalliset liukkailla kaduilla.
Päätäni en halua pakkasella palelluttaa, joten
onneksi tykkään neuloa pipoja ja niitä myös käyttää. Talvella voi myös huoletta
venyttää kampaajalla käyntiä, joten sekin hyvä puoli erilaisissa päähineissä.
Kuvien palmikkopipon olen neulonut jo viisi vuotta sitten. Muutekin asussa on
vanhempia hankintoja kaikki laukkua lukuun ottamatta. Ilahdun aina kun huomaan,
miten samat vaatteet ja asusteet toimivat vuodesta toiseen käytössäni.