lauantai 27. kesäkuuta 2015

INDIGO BLUE




takki Stradivarius - farkut Zara - pusero Mango - aurinkolasit Ray-Ban 
laukku Céline - ballerinat Mango

Viime viikolla teki mieli pukeutua siniseen väriin melkein päästä varpaisiin, indigosininen, navysininen ja farkunsininen, mielestäni eri sävyiset siniset toimivat yllättävän hyvin keskenään. Tänä kesänä takkeja on saanut käyttää varmasti enemmän kuin koskaan, joten onneksi ostin keväällä Espanjasta Stradivariuksen takin sekä tässä tummansinisessä että keltaisessa värissä. Molemmat ovat olleet kovassa käytössä, mutta täytyy valitettavasti sanoa etteivät takit laadullaan juhli, sillä ovat jo melko nukkaisia kummatkin. Silti tykkään takeista kovasti ja ovat loistavia pareja farkuille. Olen ennenkin sanonut, että valkoinen pusero ja farkut ovat helppo pohja asuille, erilaisille takeilla ja asusteilla asun ilme on helppo muuttaa.

Kävin muuten taannoin kampaajalla ja nyt tukka on minusta tosi hyvä! Kirkkaassa auringonpaisteessa hiukset näyttävät edelleen melko vaaleilta, mutta kyllä ne enemmänkin ruskeat ovat tällä hetkellä. Omanväriselle tyvelle ei tehty mitään, ainoastaan koko tukka raidoitettiin ruskealla. Hiukset ovat melko luonnolliset ja oman lähellä omaa väriä, siihen juuri pyrinkin. 

11 kommenttia:

  1. Ihanat siniset sävyt tässä asussa ja tuo laukku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Laukku on omaan makuuni täydellinen <3

      Poista
  2. Ihana asu ja tuo laukku on juuri täydellisen värinen! Mukavaa viikonloppua! :)
    xx J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos J! :) Minustakin laukussa on sävyt just eikä melkein!
      Mukavaa loppuviikkoa!:)

      Poista
  3. Taas on skarppi asu neidillä! Mikähän siinä muuten on, että mun silmä ei vieläkään ole ihan tottunut tähän Celinen malliin, vaikka Luggagea jo kuolaankin? Tuo on ehkä jotenkin liian klassinen mun makuun... Näyttää kuitenkin todella hyvältä sulla, kun pukeudut huomattavasti mua naisellisemmin. :D Se ei tosin ole vaikeaa, haha... :D

    Ihanaa viikkaria! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Musta taas Luggage on paljon klassisempi kuin tämä Trapeze :D Mutta joo sopii minustakin oman vaatevarastoni kanssa täydellisesti :) Sulta sainkin inspiksen myydä niitä vähälle käytölle jääneitä laukkuja pois ja hankkia tämän tilalle!

      Mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
  4. Tuo takki on kyllä aivan ihana! Olen etsiskellyt vastaavaa jo hirmu pitkään mutta Suomesta ei ole ainakaan löytynyt juuri sitä oikeaa. Toivottavasti ehtisin vielä kesän aikana Tallinnaan shoppailureissulle, josko tuota takkia vielä myytäisiin Stradivariuksissa :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Malli takissa on kyllä ihana, mutta kuten sanottu, laatu on huono :( Saattaisi löytyä vielä alesta tätä takkia, ainakin Budapestissa oli keltaista alessa, eli ei kun pika pikaa Tallinnaan sitten ;)

      Poista
  5. Ihanat ballerinat :)

    VastaaPoista