maanantai 17. heinäkuuta 2017

The Tall Ships Races




















Mikä loppuviikko takana! Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kerrankin täällä asuinkaupungissa tapahtui ja ihmisiä oli liikkeellä ihan hurjan paljon, kun samaan aikaan oli tosiaan useampi tapahtuma. Itsekin kävin ihailemassa upeita purjelaivoja lähes päivittäin keskiviikosta lähtien, ja yllä näettekin niitä vähän kuvien muodossa. Myös Meripäiviä juhlittiin tottakai, mikä verottikin vielä monta päivää, tänään aamulla kiitin onneani, että oli vihdoin vapaapäivä. Parhaat illat ovat muuten usein niitä, kun lähtee ekstempore tukka ponnarilla, tennarit jalassa tanssimaan, sen enempää ulkoasua miettimättä. Koska en ole syntyperäinen kotkalainen, en koe Meripäiviä itselleni hirveän tärkeäksi ja olen jopa joskus tainnut lähteä kesken juhlien mökille, mutta Tall Ships Racesta olin superinnoissani. Niin mahtavaa, että reitti meni tällä kertaa Kotkan kautta. Laivoihin pääsi tutustumaan kannelle asti, ja kyllähän ne olivat upeita kaikkine yksityiskohtineen ja merimiesasuisine miehistöineen. Ainoastaan harmittaa, että minulta jäi lauantaiyönä järjestetty ilotulitus näkemättä, olin silloin jo kotona lepäämässä, kun edellisen päivän työpäivä ja sieltä suoraan ulos lähtö verottivat. En myöskään päässyt todistamaan laivojen lähtöä, sillä olin töissä silloinkin. Muuten viikonloppuun kuului tietenkin jäätelö, metrilakut ja kojuilla syöminen, kiinalaista tällä kertaa. Toivottavasti saamme upeat laivat uudemmankin kerran kaupunkiin!

2 kommenttia:

  1. Terveisiä Turusta! Tall Ship Race on parhaillaan täällä. Kävin jo aamulla paikan päällä, pahus vaan kun alkoi vesisade. Upea tapahtuma, muistaakseni kolmatta kertaa täällä. Taisin käydä samassa laivassa jossa sinäkin olit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkuun olisi ollut kiva tulla myöskin laivoja katsomaan ja muutenkin, ehkä ensi kerralla! :) Upeita ovat tosiaan, nauti! :)

      Poista