lauantai 22. heinäkuuta 2017

Hello light yellow










mekko - Mango (tämä)
pistokkaat - Topshop (nämä)
laukku - Balenciaga
aurinkolasit - Ray-Ban (nämä)
kello - Cluse (saatu)
rannekoru - Valentino

Blogissa on taas ollut melko hiljainen viikko, mutta nyt minulle sattui kuusi vapaapäivää peräkkäin, vähän kuin miniloma, joten ehkä ehdin tämän rakkaan harrastuksen pariin nyt vähän paremmin. Toisaalta ehkäpä lukijatkin ovat näin heinäkuussa enemmän muualla kuin näyttöpäätteen edessä? Vapaapäivät on suunnitelmissa viettää muun muassa mökillä. Sain myös hiljattain superhyviä uutisia työni jatkon suhteen, mistä olen niin iloinen ettei tosikaan. Olen niin onnellinen, kun olen vihdoin löytänyt työn, joka ei edes tunnu työltä! Eli taidan olla vihdoin oikeassa hommassa. Oikeasti ajattelin aina aiemmin, että työ vaan on sellainen pakkopulla mistä ei kuulukaan tykätä, kunhan palkka tulee tilille ja loman voimilla jaksaa. Uskon, että nykyisessä työssäni yksi kantavin voima on hyvä tiimi, mikä on niin tärkeä juttu ettei sen perään voi enempää kuuluttaa. Työurani aikana olen nimittäin nähnyt ja kokenut kaikenlaista, joten osaan todella arvostaa ihania työkavereita.

Mutta nyt postauksen varsinaiseen aiheeseen. Olen aina tykännyt käyttää myös värejä pukeutumisessa, joskus kausittain enemmän ja joskus vähemmän. Kesäisin pukeutumiseni voi olla hyvinkin värikästä, esimerkiksi keltainen on tällöin yksi suosikeistani. Jotkut vanhimmat lukijat saattavat muistaakin esimerkiksi keltaisen takkini muutaman vuoden takaa. Tänä keväänä hurahdin totaalisesti myös vaaleanpunaiseen, ja pitkä trenssitakki muutti kaappiini, jota käytinkin ihan hurjan paljon keväällä. Tällä hetkellä suosikkejani ovat kaikki (värikkäät) mekot. Kesällä en oikein muuhun pukeudu kuin mekkoihin, sillä ajattelen aina, että farkkuja saa käyttää kyllästymiseen asti kaikkina muina vuodenaikoina. Ja myönnettäköön, että mukavuudenhaluisena mekko on vain se helpoin vaihtoehto - vaivaton päällä eikä tarvitse miettiä ylä- ja alaosaa erikseen. Mitä enemmän röyhelöitä mekossa, sitä varmemmin se on makuuni, joten ei ihme että tämä vaaleankeltainen Mangon kukkamekko on mieleeni.

Linkit mainoslinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti